Mieleenpainuva päivä

Luovutin tiistaina 24.9 valtuuskirjeeni kuningas Juan Carlos I:lle. Koskettava ja erityinen päivä monessakin mielessä.  Kuningas nimittäin lähti kuvainnollisesti sanoen siltä seisomalta sairaalaan lonkkaleikkaukseen, joka toimitettiin vielä samana iltana klo 20.00.

Espanjassa normaalisti valtuuskirjeen luovutukseen käytössä oleva seremonia lienee maailman vanhin. Siihen kuuluvat hevosajelu avovaunussa ja muutenkin juhlava seremonia Madridin kuninkaanlinnassa. Tällä kertaa järjestettiin lyhyt, koruton ja mieleenpainuva tilaisuus kuningasperheen kotina palvelevassa Zarzuelan palatsissa Madridin ulkopuolella.

Kuusitoista suurlähettilästä luovutti peräjälkeen valtuuskirjeensä suuren mediakiinnostuksen saattelemana. Mediakiinnostus johtuu huolesta, jota Espanjassa kannetaan kuninkaan terveydestä.  Monta kertaa leikattu lonkka ei tahdo parantua ja on tulehtunut. Lyhyt valtuuskirjeiden luovutusseremonia jouduttiin kehittämään parissa päivässä, sillä sellaista ei aikaisemmin ole tehty.

Valtuuskirjeen luovuttaminen. Espanjan kuningas Juan Carlos I ja Suomen Espanjan-suurlähettilä Roberto Tanzi-Albi. Palacio de La Zarzuela. Madrid, 24.09.2013
Valtuuskirjeen luovuttaminen. Espanjan kuningas Juan Carlos I ja Suomen Espanjan-suurlähettiläs Roberto Tanzi-Albi. Palacio de La Zarzuela. Madrid, 24.09.2013

Kuningas lausui kaiken jälkeen muutaman sanan meille kaikille lyhyessä yhteisessä vastaanotossa. Ennen muuta hän oli halunnut  huolehtia siitä, että pääsisimme työskentelemään täysivaltaisesti uudessa tehtävässämme odottamatta kuukausia valtuuskirjeen luovutusta. Hän oli kaikesta huolimatta erinomaisella tuulella ja jaksoi laskea leikkiä. Välitin hänelle Tasavallan Presidentin toivotuksen pikaisesta paranemisesta.