SANTANDERISTA SANTAHAMINAAN

1

SANTANDERISTA SANTAHAMINAAN

Espanjalaisen Santander-pankin legendaarinen johtaja Emilio Botin kutsui EU-maiden lähettiläät aamukahville pankin kampukselle Madridin ulkopuolelle Boadilla del Monteen. Pankin maailmanlaajuisia toimintoja johdetaan kampukselta, jonne saapuu päivittäin noin 8 000 pankkilaista töihin. Alueelta löytyy kaikki tarpeellinen Santanderin päiväkodista omaan golfkenttään. On tuhatvuotisia oliivipuita, viheralueita ja tekojärviä. Vaikutelma tekee tehtävänsä: kyse ei ole pienestä pankista.

Emilio Botin esittelee Banco de Santanderin kampustaBotin avustajineen selosti pankin suunnitelmallista maailmanvalloitusta. Toimintatavat ovat olleet konservatiivisia ja varovaisia, mikä palkittiin finanssikriisissä. Ajattelin kysyä, miksi hän osti Räikkösen ulos Formula 1:stä, mutta jätin kuitenkin kysymättä.

 

EUROOPAN KILPAILUKYKYSEMINAARISSA

kilpailuseminaaristaUnkari ja komission Madridin-edustusto olivat järjestäneet seminaarin, jossa pohdittiin eväitä Euroopan kilpailukykyisyyden parantamiseen. Paikalla oli muun muassa Zapateron talouspoliittinen neuvonantaja, joka kyseli hallitusneuvotteluistamme ja Suomen tukilinjauksista.

kilpailuseminaarista

 

Mukana oli myös muita Espanjan eturivin EU-tutkijoita. Näinä aikoina kannattaa mennä tällaisiin tilaisuuksiin jo siitäkin syystä, että niissä tarjoutuu hyvä mahdollisuus oikoa Suomesta liikkuvia vääriä tietoja.

 

Olemme ulkoistaneet palkkahalllintamme kansainväliselle konsulttiyritykselle. Tarjosimme lounaan suurlähetystön palkkahallinnosta vastaavalle KPMG:n johtajalle. Oli mielenkiintoista kuulla “kentän” ääntä siitä, kuinka Espanjan työehtosopimuslainsäädäntö käytännössä toimii. Tuli selväksi, ettei syksyllä lanseerattu työlainsäädännön muutos ole tuonut työntekijöitä kiiinteiden työsopimusten piiriin kuten oli tarkoitus, vaan uudet työsopimukset solmitaan, kuten ennenkin, määraikaisina.  

ESPANJAN SISÄPOLITIIIKASSA TAPAHTUU

Jyrki Palo, Johanna Kippo, Sanni SaarinenHallituspuolue PSOE:n kärsimän alue- ja kuntavaalitappion jälkeen on puolueessa kuhissut. Iso kysymys on, muuttaako puolue kurssiaan reformeista pois päin. Pohdimme lähetystössä maan tilannetta ja “lopen kyllästyneiden” mielenosoitusten jatkonäkymiä yhdessä Espanjasta kirjoittavien suomalaistoimittajien kanssa.

 

SANTAHAMINASSA

maanpuolustuskurssin jatkokurssiltaKäväisin Suomessa valtakunnallisen maanpuolustuskurssin paripäiväisellä jatkokurssilla. Tämä 50 vuotta jatkunut koulutustoiminta on aivan oiva keksintö. Maanpuolustuskursseista on tullut käsite. Vaikka kurssi kestää 3,5 viikkoa, pääsystä kurssille kilpaillaan. Kurssit ovat myös loistavia verkottumispaikkoja suomalaiseen yhteiskuntaan.

SantahaminastaSaimme jällleen erinomaisen päivityksen eri puolustushaarain ajankohtaisesta tilanteesta sekä maan turvallisuustilanteesta muutoinkin. Ohjelmassa oli myös maastoharjoitusten seuraamista Santahaminassa.

 

kenraalin laatat

 

Kävin kurssin noin viisi vuotta sitten. Eräs kurssitoveri oli sillä välin ylennyt kenraaliksi. Oli pakko ottaa kuva kauluslaatasta. Onnittelut!

 

 “NÄIHIN KUVIIN, NÄIHIN TUNNELMIIN…. “

Messi

 

Viikko päättyi Espanjassa FC Barcelonan voitonjuhliin. Yli 30 000 ihmistä jalkautui Barcelonan kaduille kannustamaan kotikaupunkinsa joukkuetta Mestarien liigan voittoon.

Kommentit

Riitta Moisander & Christine Lund 11 vuotta sitten

NowHERE2012Finland -väki Kiittää ja kumartaa viehättävästä, hyvänmakuisesta mutta tehokkaasta verkostoitumislounaasta. Odotamme tulevaisuuden yhteistyöltä paljon; yhdessä espanjalaisten osaavien ja avoimin silmin katsovien kollegoiden kanssa olemme enemmän. Kiitos lähetystön suorasta ja modernista otteesta. KIITOS!

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.