SAVO-MADRID-HELSINKI

1

SAVO-MADRID-HELSINKI

Almagro-katuJos oli hiljaista Rautalammilla, niin hiljainen on, kerrankin, Madridkin. Vaikka madridilaisten lomanaloitus on aikaistunut vuosi vuodelta, elokuu käynnistää edelleenkin joukkopaon.

Mittausten mukaan Madridissa oli elokuun puolivälissä ajoneuvoja neljännes vähemmän kuin heinäkuussa. Liikenne soljuu nyt todella hyvin arkenakin. Sunnuntaiajelua läpi viikon. Auton torven töräytys saa aikaan sätkyn.

Hiljaista on myös Madridin ministeriöissä. Yritimme saada kiinni Espanjan UM:n Eurooppa-sihteeristön väkeä, mutta kukaan ei puheluihimme vastannut. Kokeilimme muita puhelimia samalla käytävällä, sitten soittelimme yksiköihin samoilla nurkilla, mutta sunnuntaiterässä olivat nurkat ja käytävät.

EU-puheenjohtajuutta hoitaneet virkamiehet ovat kuitenkin lomansa ansainneet. Puheenjohtajuudet ovat rankkoja ponnistuksia Espanjankin kokoiselle maalle.

Lähetystö on ollut elokuussa lomavahvuudessa. Kuluneella viikolla suunnittelimme kuitenkin jo syksyn painopisteitä. Palaan näihin tarkemmin myöhemmillä palstoilla, mutta heti kun väki palaa jälleen Espanjan ministeriöihin, aloitamme Lähi-idällä ja Välimeriunionilla. Pohjustamme myös syyskuun ylimääräistä Eurooppa-neuvostoa, jossa esillä jälleen Euroopan talouskysymykset ja vahvasti myös unionin ulkosuhteet. Ulkoministerit osallistuvat poikkeuksellisesti tähän päämieskokoukseen.

Espanjan talouden tapahtumat viime viikolla aiheuttivat pientä vipinää. Jo sovituista budjettileikkauksista tinkiminen puolella miljardilla eurolla oli uutinen, joka ylitti heti myös kansainvälisen uutiskynnyksen. Tarkentelimme tapahtumien kulkua Helsinkiin.

Julkisuuteen tuli, että Espanjan hallitus on antamassa esitystä avoimuusasetukseksi. Lain myötä myös Espanjassa siirryttäisiin pohjoismaiseen käytäntöön: kun asiakirjoja pyydetään viranomaisista, viranomaisten on kyettävä perustelemaan, miksei asiakirjaa anneta. Toistaiseksi tilanne on ollut Espanjassa toisin päin: kysyjän on pitänyt perustella, miksi asiakirjaa pyytää. Kun lakiesitys saadaan, se kiinnostaa erityisesti oikeusministeriötämme. Suomi on ollut aktiivinen EU-tasolla asiakirjajulkisuuden lisäämisessä.

Taiteilija Totte Mannes ja suurlähettiläs Markku KeinänenKävin tutustumassa Madridissa asuvan suomalaisen taiteilijan Totte Manneksen hienoon taidenäyttelyyn Madridin keskustassa. En päässyt itse avaamaan näyttelyä kesälomani vuoksi. Näyttely on arvostetun Pons-säätiön tiloissa Serrano –kadulla, ja tarkoitus on kerätä varoja Haitin maanjäristyksen uhreille.

Kuluvan viikon olen Helsingissä vuosittaisessa suurlähettiläskokouksessa. Kokous alkoi jo perjantaina vapaaehtoisella johtamiskoulutuksella sekä mediavalmennuksella. Onnistuneita tilaisuuksia kumpikin.

 Maanantaina kuullaan ulkoministeriön ministereiden Stubb, Väyrynen ja Vapaavuori (Pohjoismainen yhteistyöministeri) viestit. Ulkomaisena puhujana Iso-Britannian ulkoministeri William Hague.

Sls-kokousLähettiläspäivien osana järjestetään keskiviikkona 25.8 ulkoministeriön sisäpihalla kaikille avoin kansalaistapahtuma. Itse olen, yhdessä Bangkokin lähettiläämme kanssa, haastateltavana kansalaispalveluja koskevassa osiossa klo 16.00.

Ulkoministeriön eri osastoille on alueella omat standinsa, Olen tavattavissa kansalaispalveluosaston standilla keskiviikkona klo 15.00-15.30.

Tarkoitukseni on viedä lähettiläskokouksen yhteydessä eteenpäin sosiaalityöntekijän rekrytointia. Aurinkorannikolle. Palaan tuloksiin ensi viikon palstalla.

Tarkoitus on myös muuttaa tämä palsta syyskuun aikana viikkoblogiksi, jolloin suorat kommentointimahdollisuudet paranevat.

Tästä alkaa syyskausi. Hyvää alkanutta lukukautta myös Aurinkorannikon suomalaiselle koululle, jossa syksyn koulutyö alkoi Suomen mallin mukaisesti jo viikko sitten.

Kommentit

Riitta Moisander & Christine Lund 11 vuotta sitten

NowHERE2012Finland -väki Kiittää ja kumartaa viehättävästä, hyvänmakuisesta mutta tehokkaasta verkostoitumislounaasta. Odotamme tulevaisuuden yhteistyöltä paljon; yhdessä espanjalaisten osaavien ja avoimin silmin katsovien kollegoiden kanssa olemme enemmän. Kiitos lähetystön suorasta ja modernista otteesta. KIITOS!