SUOMI 94 VUOTTA

1

SUOMI 94 VUOTTA

ResidenssivastaanottoPerinteinen itsenäisyyspäivän residenssivastaanotto pidettiin Madridissa torstaina 1.12.2011. Päivämäärää joudutaan aina aikaistamaan, koska 6.12. on perustuslain päivänä vapaapäivä Espanjassa ja meille on tärkeää saada myös Espanjan virkamiehistöä paikalle. 

 

Vieraita saapui noin 350 henkeä, ml. Espanjan Eurooppa-valtiosihteeri ja uudenJuhlavieraita parlamentin kansanedustaja Diego Lopez Garrido. Pääministerin kansliasta oli enemmän väkeä kuin aikaisemmin. Heillä on nyt aikaa uutta hallitusta odotellessa. Ulkoministeriöstä tuli vähemmän. He puolestaan ovat kiinni valmistelemassa taustaselvityksiä uusille vallanpitäjille.

Keittiöpuolen kiireitä

 

Aurinkorannikolta ja Costa Blancalta saapui perinteiseen tapaan edustava joukko maanmiehiämme. Madridin suomalaiset olivat myös laajasti edustettuna.

 

 

Marja-Liisa Kuosmasen upeasti tulkitsemat ja Aulikki Salon hienosti säestämätAulikki Salo ja Marja-Liisa Kuosmanen Maamme-laulu, Suomen laulu ja ulkosuomalaisten viralliseksi lauluksi kohoamassa oleva Suomi sydämessäin -laulu kostuttivat suomalaisten silmiä ja saivat espanjalaiset upseerit ihmettelemään isänmaallisuuttamme. He eivät ymmärtäneet sanoja, mutta vaistosivat hartauden. Yksi eversti sanoikin suoraan kadehtivansa suomalaisten maanpuolustushenkeä.

Kun muutama viikko sitten Suomessa näytin nyrjähtänyttä nilkkaa lääkärille, hän kysyi, milloin on itsenäisyyspäivän vastaanotto. Lääkäri lupasi, että 1.12. mennessä jalkaa voi varata. Näin kävikin. Ei siis ollut valelääkäri.

Markku Piri yhdessä Madridin taideteollisuusmuseon johtajan ja La Granjan lasimuseon johtajan kanssaJärjestimme viikolla myös lounaan Markku Pirin ja Madridin keskeisten taideteollisten laitosten johtajien kanssa. Oli hienoa seurata keskustelua, jossa vieraat menivät syvälle designin ja taiteen välisiin eroihin. Johtajille järjestettiin lounaan päälle erilliskäynti Pirin näyttelyä katsomaan Madridin kulttuuri-instituutin tiloihin. 

Kauneimmat joululaulut -tilaisuusPitäjänmäen seurakunnan kirkkoherra, pastori ja kanttori tulivat Madridiin niin ikään joperinteeksi muodostuneeseen tilaisuuteen, jossa saksalaisessa kirkossa lauletaan ensin joululauluja ja järjestetään päälle jumalanpalvelus. Kirkko oli sunnuntai-iltana täynnä.

Pitäjänmäen ”bändi”  ja Madridin suomalaisen seurakunnan edustajatPitäjänmäen ja Madridin suomalaisen seurakunnan väkeä kävivät meillä lauantaina lounaalla. On hienoa, että Pitäjänmäen seurakunta huomioi näin vuosittain Madridia ja tuo joulun odotusta tullessaan ja että Madridin seurakunnassa on vapaaehtoisia, jotka ehtivät omien töidensä ohella järjestellä tapahtumia.  

Sisältöpuolella selvittelimme lisää tulevan hallituksen suunnitelmia. Kävin kuuntelemassa ay-johtajien näkemyksiä eräässä julkisessa aamiaistilaisuudessa. Heidän viestinsä oli korostetun maltillinen. Toivottavasti yhteisymmärrys eri osapuolten välillä löytyisi. Edessä on paljon uudistettavaa ja aikataulut ovat todella tiukat.   

Kommentit

Riitta Moisander & Christine Lund 11 vuotta sitten

NowHERE2012Finland -väki Kiittää ja kumartaa viehättävästä, hyvänmakuisesta mutta tehokkaasta verkostoitumislounaasta. Odotamme tulevaisuuden yhteistyöltä paljon; yhdessä espanjalaisten osaavien ja avoimin silmin katsovien kollegoiden kanssa olemme enemmän. Kiitos lähetystön suorasta ja modernista otteesta. KIITOS!

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.