EU-vaaliääniä Meksikosta ja Panamasta

Viisi vuotta on pian kulunut ja on uusien europarlamenttivaalien aika. Edustustossamme on mahdollista äänestää vaalien ennakkoäänestyksessä 14.–17. toukokuuta. Koska toiminta-alueemme kattaa nykyään myös Keski-Amerikan maat, oman äänestyslipukkeensa voi tänä vuonna käydä tiputtamassa myös Panamassa.

Kuva virastorakennuksesta
Kuva virastorakennuksesta
Kuva: Suomen suurlähetystö, México

Europarlamenttivaalit ovat olleet meksikolaisessa mediassa niukasti esillä. Asiaan vaikuttaa paitsi maantieteellinen myös henkinen etäisyys. EU ei ole läsnä. Se ei juuri näy paikallisten arkielämässä täällä tai Keski-Amerikassa. Kun Tyynenmeren allianssin ja EU:n välinen yhteistyö tulevina vuosina kehittyy, unionissa tehdyt päätökset alkavat mahdollisesti kiinnostaa lehdistöä enemmän.

Parlamentti on ainoa suorilla vaaleilla valittu Euroopan unionin toimielin. Vaaleissa Euroopan parlamenttiin valitaan 751 jäsentä 28 jäsenvaltiosta. Suomesta 251 ehdokkaasta valitaan 13 jäsentä.

Vuonna 2009 voimaan tullut Lissabonin sopimus on antanut Euroopan parlamentille lisää toimivaltaa. Sen päätöksellä hyväksytään EU:n budjetti, säädetään suurin osa unionin laeista ja muutetaan komission antamia ehdotuksia yhdessä neuvoston kanssa.

Tervetuloa äänestämään!

Vaalien ennakkoäänestys ulkomailla on mahdollista niille suomalaisille, jotka ovat ulkomailla esimerkiksi lomamatkalla, työkomennuksella tai opiskelijavaihdossa. Äänioikeutetun vakituisen kotikunnan on oltava Suomessa.

Meksikoon tulee, ja täältä lähtee Suomeen, vuosittain reilu sata opiskelijaa. Turisteja maahan saapuu joka vuosi, etenkin talviaikaan, tuhansia.

Vakituisesti Meksikossa asuvia eli suomalaiseen siirtokuntaan kuuluvia on lähes neljäsataa. Heitä äänestys ei koske. Vaalipäivinä edustustoomme odotetaan saapuvan muutama kourallinen äänestäjiä.

Äänestäjille tarjoamme kahvia ja lukemista. Tervetuloa uurnille toukokuussa, läheltä ja kaukaa!

Tarkemmin äänestyksestä kotisivuillamme.

Teksti: Sofia Anton