Osallistuin marraskuun lopulla Unicefin järjestämään tapahtumaan Oaxacan kaupungissa Etelä-Meksikossa. Aiheena oli alkuperäiskansojen tyttöjen oikeus koulutukseen. Koko Meksikossa on 65 alkuperäiskansaa ja Oaxacassa niitä on 18.

Oaxaca on Meksikon monikulttuurisin osavaltio. Alkuperäiskansojen osuus väestöstä on 32 % ja he puhuvat useita eri kieliä. Unicef on ollut huolissaan tyttöjen vähäisestä koulunkäynnistä. Moni lopettaa kesken peruskoulun lähteäkseen työntekoon. Teiniraskaudet ovat tavallisia.

Eri puolelta Oaxacan osavaltiota tulleet tytöt keskustelivat kolmen päivän mittaisessa työpajassa oikeuksistaan ja toiveistaan. Moni halusi päästä eroon perheiden sisäisestä väkivallasta. Kaikki toivoivat voivansa käydä koulua vielä peruskoulun jälkeenkin, jotta he voisivat tulla toimeen omillaan.

Paikalla oli myös kaksi nuorta äitiä, molemmat 19-vuotiaita. Evalla oli kaksi lasta ja Olivialla kolme. Molempien miehet olivat jättäneet heidät ja lähteneet nuoremman morsiamen perään (!).

Pula opettajista kipukohtana

Äideille oli järjestetty oma työpaja, jossa keskusteltiin myös ahkerasti. Esillä oli muun muassa opettajien tilanne. Oaxacassa koetaan, että valtakunnan tasolla tehty opetusjärjestelmän uudistus ei ota tarpeeksi huomioon paikallisia oloja. Englanninkielen opettaminen syrjäseuduilla ei ole mahdollista – hyvä kun opettajat osaavat kunnolla espanjaa. Puutetta on myös alkuperäiskieliä osaavista opettajista.

Itse toin tytöille ja heidän äideilleen tervehdyksen Suomesta. Suomi on toiminut tämän vuoden ajan Unicefin hallintoneuvoston puheenjohtajana. Kerroin Suomen koulujärjestelmästä ja omasta alkuperäiskansastamme, saamelaisista.

Lopuksi kiitin Unicefia arvokkaasta työstä, jota se tekee haavoittuvimpien kansanosien hyväksi. Kannustin paikalla olleita tyttöjä opiskelemaan ja hankkimaan itselleen kunnon ammatin. Tytöt pystyvät mihin vain, kunhan heille annetaan mahdollisuus!