Kulttuurivaihtoa parhaimmillaan: Sibeliusta afrikkalaisittain

Pakatessani klarinettini mukaan muuttaessani Tansaniaan, en tiennyt tulisinko tarvitsemaan sitä maassa lainkaan. Tansaniaa ei tunneta klassisen musiikin mekkana, eikä klarinetti kuulu perinteiseen afrikkalaiseen musiikkiin.

Käyttöä löytyi yllättävän pian ja yllättävässä muodossa.

Nurkassa pölyttymisen sijaan soittimeni veikin minut pian aikamatkalle nuoruuteeni. Elokuussa ryhdyin harjoittelemaan samoja kappaleita, joita soitin puhallinorkesterissa Suomessa: Finlandia, Karelia, Valse triste, Porilaisten marssi…

Viime sunnuntaina parin kuukauden treenauksen jälkeen osallistuin Itä-Afrikan kenties ensimmäiseen, ja Sibeliuksen 150. juhlavuoden suurimpaan Afrikassa järjestettävään konserttiin Dar Choral Societyn riveissä.

Kuoro on perustettu jo 1940-luvulla eurooppalaisin voimin. Uuteen elämään se virkistyi vuonna 2009, kun toiminnasta tuli aktiivisempaa itseoppineen kapellimestarin Hekima Raymondin johdolla. Samalla mukaan tuli pieni kamariorkesteri, joka on sittemmin laajentunut kokonaiseksi sinfoniaorkesteriksi, joskin ulkomailta lainatuin voimin.

Konserttiin matkusti Suomesta kolme muusikkoa: Anna Pohjola (vas., alttoviulu), Sirja Nironen (sello) ja Henrica Fagerlund (kontrabasso). Keskellä kapellimestari Hekima Raymond. Kuva: Pekka Hukka.
Konserttiin matkusti Suomesta kolme muusikkoa: Anna Pohjola (vas., alttoviulu), Sirja Nironen (sello) ja Henrica Fagerlund (kontrabasso). Keskellä kapellimestari Hekima Raymond. Kuva: Pekka Hukka.

Toiminnan ajatuksena on saattaa klassinen musiikki tansanialaisten tietoisuuteen, sekä innostaa nuoria, ja miksei vanhempiakin, sen pariin.

Raymond kertoi rakastuneensa klassiseen musiikkiin ensi kuulemalla. Tansanialainen klassisen musiikin intoilija päätyy kuitenkin välitilaan; kotimaassa suurin osa ei ymmärrä harrastusta, eikä valtio tue sitä kuten länsimaissa on tapana. Euroopassa ja muissa länsimaissa taas kummastellaan koulutuksen, tradition, puutetta, sillä siellä soittoharrastus on tapana aloittaa nuorena; viulistit jo muutaman vuoden iässä. Klarinetin voi aloittaa ”vasta” 8-vuotiaana, tai kun kädet ensimmäisen kerran yltävät näppäimiin.

Dar Choral Societyn järjestämät konsertit kurovat väliä yhteen. Konserttiin saapui muusikoita Tansanian lisäksi Keniasta, Ugandasta ja Etelä-Afrikasta sekä Suomesta. Osa soittajista oli ammattilaisia, osa amatöörejä, osa syntyperäisiä afrikkalaisia ja toiset tänne muuttaneita.

Erityisesti amatöörimuusikolla mahdollisuus on hieno; pääsee soittamaan haastavia kappaleita ja esiintymään elävälle yleisölle. Samalla tutuiksi tulevat konserttikäytännöt ja muut perinteet. Perinteisen koulutuksen länsimaissa saaneet voivat osaltaan jakaa alaan liittyviä käytäntöjä ja vivahteita.

Täydellistä tällainen vaihto ei vielä ole, sillä tansanialaiset soittajat ovat yhä harvassa, kun opetusta ei ole tarjolla. Kuulijakunnastakin sunnuntain konsertissa oli ainakin puolet ulkomaalaisia. Hitaasti tietoisuus lisääntyy.

Soitinopetukseen saatiin tukea Suomesta, sillä konserttiin osallistunut kontrabasisti Henrica Fagerlund toi tuliaisina viisi viulua, sellon ja kontrabasson, jotta tansanialaiset nuoret voivat aloittaa harrastuksen ilman, että kallista instrumenttia täytyy hankkia ainakaan heti.

Suomalaisen osallistumisen myötä konsertti ja sitä edeltäneet harjoituspäivät muodostuivat kulttuurivaihdoksi parhaimmillaan, kun erilaiset näkemykset, kokemukset ja historiat kohtasivat.

Sibeliuksen merkitys suomalaiselle kulttuurille ei välity pelkkien nuottien kautta. Finlandia-hymniin liittyy niin sortovuodet, jolloin se sävellettiin, kuin sen saama merkitys vuonna 1940, kun se sanoitettiin uudelleen. Suomalaisen historian vivahteet eivät ehkä ulkopuoliselle aukea, mutta samat tunteet, joita Sibelius musiikillaan välittää, ovat hyvin tuttuja ympäri Afrikkaa.

Sunnuntaina versiossa Valse tristessa törmäsivät afrikkalainen ja suomalainen näkemys temposta ja tunnelmasta; Suomessa se tavataan soittaa tietyllä tavalla, ja afrikkalainen kapellimestari tulkita sitä toisella.

Näin ne kulttuurit törmäävät. Istuessani harjoituksissa tuttujen sävelien ympäröimänä tansanialaisen päiväkodin tiloissa tunsin olevani samalla Suomessa ja Tansaniassa.

Sibeliuksen kenties tunnetuin lausahdus on, että ”musiikki jatkaa siitä, mihin sanat loppuvat”. Uskon, että soittaessaan meidän suomalaisten kanssa Sibeliusta, konserttiin osallistuneet muusikot saivat pilkahduksen Suomea, joka ei ole sanoin selitettävissä.

 

 

Leave a Reply