Paljon vettä ja vessoja Nepalin Kaukolänteen – ja yksi hissi

1

Suomen isoin kahdenvälinen hanke sijaitsee Kaukolännessä. Sen nimi Rural Village Water Resources Management Project (RVWRMP) voi kuulostaa elegantilta, mutta käytännössä työn tulokset ovat helposti ymmärrettäviä. Juoma- ja kasteluveden, vessojen, pienvesivoiman ja kotitalouksien puutarhojen avulla Nepalin ja oikeastaan yhden koko maailman kaukaisimman kolkan asukkaiden ravinto ja terveys paranevat.

Tavarahissi matkalla alakertaan. Darchulan piirikunnan keskus alhaalla ja Intia joen oikealla puolella.
Tavarahissi matkalla alakertaan. Darchulan piirikunnan keskus alhaalla ja Intia joen oikealla puolella. Kuva: Jukka Ilomäki

Hankkeen suunnittelutyökalu on Water Use Master Plan (WUMP). Sen perusteella maaseudun kunnat, joissa tyypillisesti asuu noin 5 000 asukasta, priorisoivat itse projektin tukemina minkälaisia parannuksia he haluavat kunnassaan.

Asukkaiden, kuntien ja Nepalin hallituksen oma osallistuminen ja panostus ennen kaikkea rahallisesti ovat osoittaneet selkeän sitoutumisen projektiin.

Hankkeen toisen vaiheen (2010–2015) saavutukset ovat ilahduttavia: 144 000 ihmistä on saanut itselleen juomaveden, 360 000 ihmistä on rakentanut projektin motivoimana itselleen vessan, 28 000 henkeä hyötyy nyt kasteluvedestä, 38 000 pienvesivoiman tuottamasta sähköstä ja yli 160 000 nepalilaista kotitalouksien yhteyteen rakennetuista pienistä puutarhoista.

Projektialueen 113 kunnasta kaikki paitsi yksi on julistettu ”pökälevapaaksi” eli kaikilla kotitalouksilla ja kouluilla on vessat. Kokonaisuutena hanke on ylittänyt 35 prosentilla asetetut tavoitteet.

Yksikkökustannuksista keskeisin on juomaveden järjestäminen, ja se on noin 40 euroa per henkilö. Kun otetaan huomioon alueen kaukaisuus ja sen tuomat kuljetuskustannukset, on tämä summa  kohtuullinen.

Suurlähettiläs Jorma Suvanto (oik.), kunnallisministeriön apulaisosastopäällikkö Karmacharya ja maatalousministeriön apulaisosastopäällikkö Paudel hymyssä suin hissin vihkimistilaisuudessa. Kuva: Jukka Ilomäki
Maatalousministeriön apulaisosastopäällikkö Paudel, kunnallisministeriön apulaisosastopäällikkö Karmacharya ja suurlähettiläs Jorma Suvanto hymyssä suin hissin vihkimistilaisuudessa. Kuva: Jukka Ilomäki

Tavarahissillä on suuri merkitys

Suomen uusi suurlähettiläs Nepalissa, Jorma Suvanto, kävi tutustumiskäynnillä hankkeessa marraskuun lopussa. Etäisyydet tulivat konkreettiseksi matkustettaessa Kathmandusta Darchulan piirikuntaan.

Reilun tunnin lennon jälkeen matka taittui puolentoista päivän ajan autolla, jonka jälkeen piristävä vajaan kilometrin horisontaalinen nousu auttoi niin ruokahaluun kuin unenkin tuloon.

Darchulassa suurlähettiläs Suvanto näki kirjon hankkeen tavanomaisia toimintoja ja lisäksi yhden uutuuden: hissin. Vierailun kohde, Chapparin kunta, sijaitsee linnuntietä lähellä Darchulan piirikunnan ”pääkaupunkia” ja osana elinkeinojen parantamista (livelihoods component) hanke osallistui tavarahissin rakentamiseen.

Hissi on ensimmäinen laatuaan Kaukolännessä ja sen avulla liikkuu maan vetovoimaa käyttäen aina noin 35 kg ylämäkeen ja 75 kg alamäkeen. Matka (1 200 metrin köysi, nousu 700 m) taittuu reilussa kahdessa minuutissa ja tämän myötä erilaisten Chapparin tuotteiden kuljetus tehostuu valtavasti sekä muualle piirikuntaan, että naapurimaahan Intiaan.

Hissiprojekti tehtiin yhteistyössä maatalousministeriön, Darchulan piirikunnan, Chapparin kunnan, Practial Action kansalaisjärjestön ja RVWRMP hankkeen toimesta. RVWRMP:n osuus hissin reilun 30 000 euron kuluista oli noin viidennes.

Suomen tukeman hankkeen avulla kotitalouksien puutarhat saavat vettä käyttöönsä ja tomaattienkin viljely voi onnistua. Kuva: Jukka Ilomäki
Suomen tukeman hankkeen avulla kotitalouksien puutarhat saavat vettä käyttöönsä ja tomaattienkin viljely voi onnistua. Kuva: Jukka Ilomäki

Lisätietoa: www.rvwrmp.org.np

 

Kommentit

ike 6 vuotta sitten

Hei!
Paljonko siellä on sademäärä?

Leave a Reply