Pula ammattimiehistä Nepalissa

1
Neljä vuotta rakenteilla olleita kerrostaloja – sisätyöt pahasti kesken

Nepalissa näyttää hyvistä ammattimiehistä ja -naisista olevan huutava pula. Tämä ei ole ihmekään, sillä ammattiopetus on jäänyt yliopistojen ja muun koulutuksen kehittämisen jalkoihin. Vasta nyt suunnitellaan ammattiopetuksen opetusohjelmia ajanmukaiselle tasolle. Tämän vuoksi Nepalissa asuva törmää puutteelliseen ammattitaitoon säännöllisesti, kun erilaiset koneet ja laitteet menevät jatkuvasti epäkuntoon ja niitä pitää korjata. Korjaaminen on usein pitkä prosessi, kerralla ei yleensä valmista tule.

Residenssin vuotava generaattori
Residenssin vuotava generaattori

Eilen aamulla alkoi asuntoni generaattori vuotaa öljyä. Generaattori on elintärkeä sähkönlähde Nepalissa, jossa nyt kuivana kautena sähköä on tarjolla vain 12 tuntia vuorokaudessa.

Lähdin aamulla harrastusteni pariin ja pyysin vartijaa soittamaan paikalle korjaajan, kyse oli vain pienen putkenpätkän vaihtamisesta. Palattuani klo 14 takaisin asunnolle korjaaja ei ollut vielä tullut. Soitettiin uudelleen ja hän saapuikin vähän ennen kolmea, juuri ennen kuin sähköt olivat jakeluaikataulun mukaan menossa pois viideksi tunniksi. Korjaus kesti vain viitisen minuuttia ja kaiken piti olla kunnossa.

Valtion sähköt katkaistiin klo 15 ja silloin generaattori tietysti pantiin päälle. Kahden tunnin kuluttua vartija ilmoitti, että generaattori vuotaa taas öljyä, joten ei auttanut muu kuin generaattorin sulkeminen ja uuden soittokierroksen aloittaminen. Pimeän tuloon oli tuossa vaiheessa enää tunti.

Haalin esille muutaman kynttilän ja löysin suurella vaivalla talosta tulitikkujakin. Korjaaja tuli onneksi tällä kertaa nopeasti ja vaihtoi putkenpätkän uudelleen. Lähtiessään hän ilmoitti vartijalle, että uusi putki joko kestää tai sitten ei. Kesti se eilisen illan, mutta myös kynttilät ja taskulamppu olivat koko ajan käden ulottuvilla. Saapa nähdä kestääkö putki tänä iltana.

Muuttaessamme Nepaliin pesukoneen kävi asentamassa putkimies. Asennus onnistui ja koneella alettiin sitten pestä pyykkiä, joka kuitenkin pesun jälkeen oli jostain syystä hyvin kuumaa. Selvisi, että kone oli asennettu kuumavesiputkeen eli kaikki sen käyttämä vesi oli kuumaa. Tämäkin asennus piti uusia, asentaja ei tiennyt, että kone lämmittää veden itse. Samoin kävi astianpesukoneen, jonka liittäminen vesijohtoon vaati useita käyntejä. Asentajalla ei ollut näköjään minkäänlaista näkemystä siitä, miten astianpesukone asennetaan paikoilleen. Sinänsä tämä ei ollut tällä kertaa ihme, koska astianpesukoneet eivät ole täällä yleisiä.

Residenssin vuotavat kuumavesisäiliöt
Residenssin vuotavat kuumavesisäiliöt

Viime marraskuun puolivälissä sain Suomesta vieraita. Juuri silloin loppui talosta kuuma vesi, tietenkin. Ei kun putkimies paikalle tutkimaan vikaa, joka paikallistettiin talon katolle, jossa kuumavesisäiliöt ovat. Ne lämpiävät sekä aurinkolämmityksellä että sähköllä, mutta systeemiin oli tullut jokin vika.

Aikansa vikaa korjattuaan putkimies lähti paikalta sanoen vian olevan nyt korjattu. Ei ollut, illalla katolta alkoi valua kuumaa vettä eikä sitä riittänyt sen jälkeen enää talon sisälle saakka. Vieraat ja isäntä siis peseytyivät kylmällä vedellä, mikä ei ollut kovin mukavaa, kun marraskuu alkaa jo olla aika viileä kuukausi. Tästä alkoi varsinainen rumba, en tarkkaan laskenut putkimiehen käyntejä, mutta niitä oli vähintään kymmenen. Kuumaa vettä alkoi kyllä tulla muutaman päivän päästä, mutta sitä vuosi myös katolta maahan heti uuden ”korjauksen” jälkeen.

Joulukuun 19 päivä lähdin lomalle Suomeen ja palattuani Suomesta 6.1. kohtasin tutun näyn: vesi valuu talon katolta. Siinä vaiheessa suusta alkoi tulla sanoja, joita ei tässä ole syytä toistaa. Nyt tilanne näyttäisi olevan hallinnassa, kymmeneen päivään vettä ei enää ole katolta tullut.

blogikuva2
Ammattimies korjaa paneelia

Hyvä ammattimies säästäisi niin asiakkaan kuin oman firmansa aikaa ja varsinkin firman osalta myös rahaa. Jatkuva laukkaaminen samassa korjauskohteessa vie matka-  ja työaikaa, jotka ovat yrityksille arvokkaita. Asiakas puolestaan säästyisi päivystämiseltä, jota korjaaminen vaatii, koska korjaajat tulevat milloin tulevat, eivät koskaan sovittuun aikaan. Ja ennen kaikkea, hyvä ammattimies säästäisi kärsimättömän suomalaisen hermoja.

Kommentit

Jukka Koivisto 6 vuotta sitten

Hyva artikkeli ja niin totta Nepalissa! Valitettavasti Nepalissa ei arvosteta ammattimiestä kun on kyse putki- sähkö- tai yleensä mistä vain korjaustöistä. Nuoret haluavat opiskella Management- taitoja mieluummin kuin jotain suoraan ammattiin valmistavaa.
Vierailin Sri Lankan Negombossa ja siella Don Bosco Technical College:ssa, jossa opiskelee n. 400 nuorta valmistuen nimenomaan ammattimiehiksi esim. teollisuudelle. Työllistyminen on hyvä opintojen jälkeen, sillä yritykset ovat mukana rahoittamassa ja kehittämässä opintosuunnitelmia. College on hyvin varustettu erilaisilla laitteilla ja koneilla. Heillä on useita opintosuuntia. Tällaista tarvittaisiin myös Nepalissa. Suosittelen tutustumaan:
http://www.donboscotecng.lk/about_us.aspx

Terveisin,
Jukka Koivisto

Vastaa