Girl Poweria Delhissä

Kansainvälistä tyttöjen päivää vietettiin torstaina 11. lokakuuta. Tämän vuodesta 2012 vietetyn YK:n teemapäivän tarkoituksena on sekä muistuttaa tyttöjen asemasta yhteiskunnassa, että juhlia tyttöjä ympäri maailmaa.

Tyttöjen päivällä on suuri merkitys Intiassa

Intiassa tyttöjä syntyy edelleen vähemmän kuin poikia: vuonna 2011 suhde oli 914 tyttöä tuhatta poikaa kohden. Tyttöihin suhtaudutaan perinteisesti taloudellisena taakkana ja tämän vuoksi tyttösikiöitä abortoidaan, vaikka Intian valtio on kiertänyt sukupuolen tarkistamisen ennen lapsen syntymää. Tyttöjen on usein vaikeampi päästä kouluun, ja tyttöihin kohdistuvat asenteet sekä odotukset ovat konservatiivisia. Teiniraskauksia ja lapsiavioliittoja tapahtuu runsaasti varsinkin maaseudulla.

Tyttöjen päivän ohjelmaan on jo useana vuonna kuulunut lastenoikeusjärjestö Planin Girls Takeover –tempaus. Nuoret tytöt ottavat päiväksi haltuunsa yhteiskunnan johtopaikkoja esimerkiksi politiikassa, yritysmaailmassa ja media-alalla. Plan India järjesti tänä vuonna toista kertaa Girls Takeoverin yhteistyössä Euroopan Unionin ja suurlähetystöjen kanssa Delhissä. Päivään osallistui 17 lähetystöä, ja 17 tyttöä pääsi ottamaan vallan joko suurlähettilään tai muun diplomaatin roolissa päivän ajaksi.

Kaikki Planin valitsemat tytöt olivat tasa-arvon puolesta työskenteleviä aktivisteja omilla asuinalueillaan.

Suurlähettiläät Hullas ja Nina kävivät päivän aikana monia mielenkiintoisia keskusteluja. Kuva: Saana Annala.
Suurlähettiläät Hullas ja Nina kävivät päivän aikana monia mielenkiintoisia keskusteluja. Kuva: Saana Annala.

17-vuotias Hullas Suomen suurlähettiläänä

Rajasthanin osavaltion pienestä kylästä kotoisin olevan Hullas Nayakin päivä suurlähettiläänä alkoi juhlallisesti. Vastaanottokomitea luovutti hänelle suurlähettilään tärkeät työkalut, eli lähetystön avaimet sekä virallisen muistilehtiön. Kun tilat oli esitelty uudelle lähettiläälle, vetäytyi hän suurlähettiläs Nina Vaskunlahden kanssa kahdenkeskeisiin keskusteluihin. Hullas istuutui suurlähettilään työtuoliin ja avasi omaa tarinaansa Planin muutoksentekijänä.

Hullaksen johtamassa kokouksessa tunnelma oli toiveikas tyttöjen oikeuksien paranemisen suhteen. Kuva: Saana Annala.
Hullaksen johtamassa kokouksessa tunnelma oli toiveikas tyttöjen oikeuksien paranemisen suhteen. Kuva: Saana Annala.

Hullas johti henkilökunnan kokouksen, jossa pohdittiin ratkaisuja esimerkiksi seksuaaliseen häirintään ja naisten vähäiseen työllisyysasteeseen Intiassa. Lopuksi allekirjoitettiin Joint Memorandum of Understanding -asiakirja, jolla sekä Hullas että Suomen suurlähetystö sitoutuivat tukemaan naisten ja tyttöjen asiaa.

Suurlähettilään residenssissä Hullas vastaanotti Suomesta saapuneen lukiolaisryhmän. Vieraat olivat kiinnostuneita kuulemaan Hullaksen elämästä Intiassa ja erityisesti tasa-arvoon liittyvistä haasteista. Intialaisen ja suomalaisen 17-vuotiaan elämät saattavat ensisilmäykseltä tuntua kovin erilaisilta. Keskusteluissa kävi kuitenkin ilmi miten samanlaisia asioita kummankin maan nuoret pohtivat.

Kauniaisten lukio tutustui Hullaksen lisäksi Suomen suurlähetystön toimintaan. Kuva: Saana Annala.
Kauniaisten lukio tutustui Hullaksen lisäksi Suomen suurlähetystön toimintaan. Kuva: Saana Annala.

Päivä huipentui gaalaan

Girls Takeoverin päätöstilaisuudessa Plan Indian suojelijana toimiva supersuosittu näyttelijä Anil Kapoor aiheutti läsnäolollaan melkoisen hysterian. Suomalaiset saattavat muistaa hänet Slummien miljonääri -elokuvasta. Myös Hullaksen vaikuttava puhe tyttöjen puolesta sai yleisön hurraamaan ja nostatti suorastaan riehakkaan tunnelman.

Hullaksen intohimo naisten ja tyttöjen oikeuksien parantamiseksi kuului kovaa ja korkealta. Hän on taistellut esimerkiksi sen puolesta, että sai leikata hiuksensa lyhyiksi ja käyttää koulupukuna housuja. Hullas puhui myös myötäjäisten ongelmallisuudesta ja esitti naisten koulutusmahdollisuuksien parantamisehdotuksia.

Plan Indian pääsihteeri Bhagyashri Dengle, Euroopan Unionin komission suurlähettiläs Tomasz Kozlowski, Suomen suurlähettiläs Nina Vaskunlahti ja näyttelijä Anil Kapoor kiittivät Hullasta tärkeästä työstä tasa-arvon puolesta. Kuva: Saana Annala.
Plan Indian pääsihteeri Bhagyashri Dengle, Euroopan Unionin komission suurlähettiläs Tomasz Kozlowski, Suomen suurlähettiläs Nina Vaskunlahti ja näyttelijä Anil Kapoor kiittivät Hullasta tärkeästä työstä tasa-arvon puolesta. Kuva: Saana Annala.

Ruohonjuurityöllä on merkitystä

Omalla toiminnallaan ja keskusteluilla vanhempien sekä kylän johtohahmojen kanssa Hullas on saanut estettyä lapsiavioliittoja ja palautettua koulupudokkaita takaisin opintojen pariin.

Tytöt ja nuoret naiset saavat voimaantumisen kokemuksen Girls Takeoverista, joka on myös muistutus siitä miten epätasa-arvoisissa oloissa miljoonat tytöt elävät joka päivä. Tapahtuma oli kuitenkin toivonpilkahdus muutoksesta, joka on havaittavissa Intiassa. Asenteet muuttuvat Hullaksen kaltaisten voimahahmojen avustuksella hitaasti, mutta varmasti.