Intian suuri ohitus

Intian väkiluku on ylittämässä 1 360 000 000 asukkaan rajan, kun kirjoitan tätä. Joka kuudes maapallolla elävä homo sapiens on intialainen. Maan väestö lisääntyy tällä hetkellä noin 1,23 miljoonalla sielulla kuukaudessa. Tämä tarkoittaa, että väestönlisäys on 285 000 ihmistä viikossa, 40 000 päivässä, 1 700 tunnissa ja 28 minuutissa.

Asemamaani väkiluku on lisääntynyt noin 3,7 miljoonalla siitä, kun elokuun alussa aloitin tehtävässäni New Delhin suurlähetystössä. Kuolleisuus on syntyvyyttä vähäisempää osittain siitä syystä, että vanhemmat ikäluokat ovat huomattavasti pienempiä kuin nuoret.

Intiassa on vaikea välttää ihmispaljoutta. Kuva: Saana Annala.
Intiassa on vaikea välttää ihmispaljoutta. Kuva: Saana Annala.

Vuonna 2024 se tapahtuu

Asiantuntijat ovat yhtä mieltä siitä, että 2020-luvulla Intia ohittaa Kiinan maailman väkirikkaimpana maana. Myös tilastot tukevat tätä ennustetta. Kun Intian väkiluku kasvaa tänä vuonna vajaalla 15 miljoonalla, niin Kiinan väestö kasvaa vain viidellä miljoonalla. Kiinassa on tällä hetkellä 41 miljoonaa asukasta enemmän kuin Intiassa. Keski-ikä on Intiassa 27 vuotta, ja Kiinassa 37 vuotta. Intiassa syntyy tänä vuonna yli 18 miljoonaa lasta, Kiinassa runsaat 17 miljoonaa. Ennusteen mukaan ”suuri ohitus” tapahtuu vuonna 2024, mutta tarkka päivämäärä on vielä määrittelemättä.

Kasvu vähenee koko ajan

Vaikka väestönkasvu on Intiassa suunnaton haaste, niin tilanne alkaa kuitenkin olla hallussa. Väkiluku on joka päivä suurempi kuin koskaan aikaisemmin, mutta kasvu on kuitenkin vähenemään päin. Viisivuotiaita on enemmän kuin yksivuotiaita. Köyhyyden vähetessä ja keskiluokan kasvaessa myös hedelmöittymisluku laskee, se on Intiassa nyt 2,3 lasta per nainen.

Intian väestö kasvaa tänä vuonna 1,11 %, joka tarkoittaa 14,8 miljoonaa uutta intialaista. Väestö kasvaa kuitenkin prosentuaalisesti hitaammin kuin koskaan 2000-luvulla ja väestön määrän lisääntyminen oli yhtä pieni viimeksi 1970-luvulla.

Intialaiset pysyvät pääosin Intian niemimaalla. Vaikka intialaisiin törmää muuallakin maailmassa, tilastollisesti nettomaastamuutto on pientä, alle puoli miljoonaa ihmistä vuodessa. Intiassa väestöntiheys on 455 ihmistä neliökilometrillä. Alankomaissa sama luku on 507 ja Suomessa 18.

Vanhan Delhin asumukset jatkuvat silmänkantamattomiin. Kuva: Saana Annala.
Vanhan Delhin asumukset jatkuvat silmänkantamattomiin. Kuva: Saana Annala.

Milloin Intian väestönkasvu loppuu?

Jos kehitys jatkuu samanlaisena, väestönkasvu loppuu arvioiden mukaan vuonna 2062. Intian väkiluku olisi tällöin yli 1 600 miljoonaa. Harmaantuneita rollaattoreilla liikkuvia intialaisia olisi paljon ja lapset taas olisivat harvinaisia.

Vuoden 2024 suureen ohitukseen on vain vähän aikaa jäljellä. Intiassa tunnetaan tiettyä ylpeyttä tämän päivän lähestyessä, vaikka samalla tunnustetaan suuren väestömäärän tuomat valtavat haasteet. Tämä maa olisi jo maailma suurin valtio ilman vuoden 1947 jakoa Intiaan ja Pakistaniin, totesi eräs keskustelukumppani.  Voiko YK enää vuoden 2024 jälkeen pitää maailman suurinta valtiota turvallisuusneuvoston ulkopuolella?

(Lähteet: Worldometers, World Statistics, UNDP, UNFPA)