Reilu vuosi sitten laskeuduin Länsi-Afrikasta tänne mantereen eteläisempään osaan. Alkoi taas tutustuminen uuteen.
Aika matala voi olla kynnys Suomen ja Afrikan välillä, huomasin miettiväni. Pitkä kehitysyhteistyöhistoria lienee täällä tehnyt tehtävänsä kansojemme lähentämisessä.
Lukuisissa kohtaamisissa saa aina oppia uutta mitä erilaisimmista Suomi-Sambia-yhteyksistä.
Syrjäseudun koulussa johtajaopettajatar kertoi kokemuksistaan pohjoissuomalaisessa yliopistossa. Eräs ministeri muisteli lämmöllä jäämistään Suomeen jumiin Islannin tuhkapilven takia, ja toinen kertoi olleensa 90-luvulla konsulttina suomalaisissa hankkeissa. Paikallinen tekniikkamies suurlähetystön tilaisuuteen asennuksia tehdessään rallatteli Kaksipa poikaa Kurikasta. Kertoi jonkun kuoron kanssa käyneensä Suomessa. Itsenäisyyspäiväjuhlissa sambialainen bändi tulkitsi Topi Sorsakoskea siihen tyyliin, että lienevät edellisessä elämässään olleet jossain Oravikoskella. Tässä elämässä Suomi-yhteydet löytyivät ryhmän zimbabwelaisen managerin henkilöhistoriasta.
Trafiikki kulkee myös toiseen suuntaan. Tuttujen ja tuntemattomien suomalaisten Sambia-linkit putkahtavat toistuvasti esiin, silloin kun vähiten odottaa.
Meillä edustustossa myös käy aika tasaiseen tahtiin (vaikka vielä paljon enempikin tietysti toivottaisiin) suomalaisia firmoja, sambialaisten kansalaisjärjestöjen suomalaisia kumppaneita ja oppilaitosten väkeä.
Harjoittelijoita Suomesta on täällä käynyt jo pitkään. Taannoisessa tapaamisessani Sambian yliopiston rehtorin kanssa yllätyin iloisesti, kun mukana oli suomalainen harjoittelijansa. Parhaillaan mietimme yhdessä yliopiston kanssa, miten pitää yllä alumniyhteyksiä.
Menneiden vuosikymmenten kehitysyhteistyöhankkeissa mukana olleista suomalaisista saisi kasaan aikamoisen armeijan.
Omassa kategoriassaan loistaa Afrikan valloittajat -kirjastakin tuttu paahtimoyrittäjä ja kovan luokan kahviammattilainen Teija Lublinkhoff – joka muuten tarjosi kahvit mainitulla itsenäisyyspäivävastaanotolla.
Suomi tarvitsee kauppaa ja kavereita
Sambia oli pitkään yksi Suomen kahdenvälisen kehitysyhteistyön pääkumppanimaita. Sittemmin ajat ovat muuttuneet, ja niiden mukana suhteidemme sisältö. Nyt kauppa korostuu yhä enemmän. Vielä jäljellä oleva kehitysyhteistyö liittyy sekin pitkälti yksityissektoriin.
Se, mikä ei koskaan muutu on, että pieni Suomi tarvitsee isossa maailmassa kauppaa ja kavereita. Niiden eteen meidän täytyy niin olemassa olevia kuin uusia suhteita hyödyntäen jatkuvasti ponnistella.
Suomen ja Sambian välille pitkän ajan kuluessa muodostunut kudelma on arvokasta pääomaa nyt, kun Afrikka-suhteitamme halutaan vahvistaa – oli sitten kyse kaupasta tai vaikka kansainvälisen sääntöpohjaisen järjestelmän turvaamisesta. Se, että suhteissa voi olla haasteitakin ja että olemme joskus kehitysyhteistyön kanssa joutuneet pettymään, ei muuta tätä. Ongelmat pitää selvittää asioiden vaatimalla vakavuudella, ja sitten kohdistaa katse tulevaisuuteen.
Viime vuonna (ja edellisenä) suurlähetystö tuki tavalla tai toisella yli sataa Sambian markkinoista kiinnostunutta suomalaista yritystä – pk-yrityksistä isoihin kansainvälisiin firmoihin. Viime vuoden Finnish Week of Businessiin ja Agritech Expoon Lusakassa ja Chisambassa osallistui parikymmentä yritystä Suomesta, ja kiinnostusta näyttää olevan tänäkin vuonna. Diplomaattikunnan uudenvuoden vastaanotolla hiljattain houkuttelin Sambian presidenttiä taas tänäkin vuonna käymään Suomen messuosastolla juttelemassa firmojemme kanssa. Ei niin, etteikö luonnollisesti haasteitakin toimintaympäristössä olisi. Mutta on myös mahdollisuuksia sille, jolla on jalat maassa ja pää pilvissä. Perinteisen kaivosalan ohella yhteistyötä on tehty esimerkiksi lohkoketjuteknologiassa.
Suomalaiset tuntuvat viihtyvän sambialaisessa seurassa. Meissä taitaa olla jotain samaa. Hiukan hiljaista, aika rauhallista. Musiikissa kynnys on ehkä kaikkein matalin – saa nähdä, kuullaanko itsenäisyyttä seuraavan kerran juhlittaessa Rauli Baddingia. Bändi itse asiassa jo lupautuikin.