Puoli vuotta demokratian ja pandemian myllerryksessä Tunisiassa

1

Elämä ja työskentely Tunisissa ei ole tylsää demokratia- ja oikeusvaltiokehityksestä kiinnostuneelle. Pandemian ohella Tunisian presidentin yksinvaltaiset toimenpiteet ovat määrittäneet töiden sisältöä viimeisen puolen vuoden ajan. Myös Libyan jouluaatolle kaavaillut vaalit ja niiden viime hetkellä tapahtunut siirtyminen ovat tarjonneet mielenkiintoisen näkökulman demokratiakehityksensä alussa olevaan valtioon.

Demokratiakehityksen paalupaikalla

Hain EDUFI-harjoittelijaksi Suomen Tunisin suurlähetystöön keväällä 2021. Olin jo pidempään suunnitellut harjoittelua Pohjois-Afrikassa, mutta koronapandemia oli sotkenut kuviot. Kun saavuin Tunisiin elokuun lopussa, olin todella tyytyväinen päästyäni vihdoin lähtemään.

Harjoitteluni alkoi jännittävissä tunnelmissa. Kiinnostukseni Tunisiaan herätti alun perin ranskan ja arabian kielen lisäksi MENA-alueen dynamiikkojen maailmanpoliittinen relevanssi. Kuukautta ennen harjoitteluni alkamista maan politiikassa kuohui. Presidentti Saied keskitti toimeenpanovallan itselleen, jäädytti parlamentin ja irtisanoi pääministerin. Syyskuisella asetuksella lähes kaikki toimeenpano- ja lainsäädäntövalta keskitettiin presidentille.

Yöllinen Tunis Sidi Bou Saidin kukkuloilta kuvattuna. Kuva: Sade Mäntylä
Yöllinen Tunis Sidi Bou Saidin kukkuloilta kuvattuna. Kuva: Sade Mäntylä

Demokratian, oikeusvaltion sekä perus- ja ihmisoikeuksien muodostamaa laajaa oikeusvaltioperiaatetta gradussaan tutkineelle oikeus- ja valtiotieteilijälle Tunisian demokratiakehityksen käännekohta osui sopivaan aikaan. Arabikeväästä 2011 on 10 vuodessa tultu pitkälle, mutta historiallisesta näkökulmasta maa on yhä demokratiakehityksensä alussa. Demokratian, oikeusvaltion ja ihmisoikeuksien juurtuminen vie aikaa, usein vuosikymmeniä. Instituutioita on helppo perustaa, mutta vahvan demokraattisen hallintokulttuurin vakiintuminen on pitkä prosessi.

Myös Libyassa eletään demokratian suhteen mielenkiintoisia aikoja. Joulukuussa oli tarkoitus järjestää presidentinvaalit ja myöhemmin parlamenttivaalit vuodesta 2014 vallinneen siirtymäajan päättämiseksi. Kahtiajakautunut hallinto ei päässyt yksimielisyyteen vaalien yksityiskohdista, ja vaalit peruttiin aivan vaalipäivän alla. Kenties vaalien siirtyminen ei kuitenkaan ole katastrofi. Liian aikaisiin vaaleihin voi liittyä riskejä, jotka toteutuessaan saattavat heikentää kansalaisten uskoa demokratiaan. Vaalien siirtyminen on joka tapauksessa suuri pettymys äänestäjiksi rekisteröityneille lähes kolmelle miljoonalle libyalaiselle.

Elämää poikkeusolojen Tunisissa

Demokratian lisäksi myös koronapandemia oli läsnä jokapäiväisessä elämässäni. Raportoin säännöllisesti paikallisesta koronatilanteesta, ja kasvomaskit olivat arkipäivää tapaamisissa ja kokouksissa, joihin pääsin osallistumaan paikan päälle. Onneksi laajempia sulkuja tai etätyöskentelyyn siirtymistä ei missään vaiheessa tarvittu. Jos ajoittaista yöllistä ulkonaliikkumiskieltoa ei lasketa, vapaa-aika oli varsin vapaata. Loppuvuodesta rokotuspassista tuli kuitenkin pakollinen niin supermarkettiin, kuntosalille kuin ravintolaan päästäkseen.

EDUFI-harjoittelija Bizertessä. Kuva: Sade Mäntylä
Harjoittelun aikana ehti tutustua myös muihin Tunisian kaupunkeihin. Kuvassa allekirjoittanut Bizertessä. Kuva: Sade Mäntylä

Vaikka ulkovaltojen edustustot toimivat muuten normaalisti, muita harjoittelijoita ei Tunisissa juuri ollut. Tai jos olikin, fyysisten kokousten ja iltatapahtumien vähäisyys hankaloitti tutustumista. Onneksi edustustolla näki kuitenkin kollegoita ja myös paikallisiin tutustui helposti.

Tunisia yllätti minut ystävällisillä ihmisillään, herkullisella ruuallaan ja kauneudellaan. Toisaalta roskaisuus, turvavöiden puuttuminen ja pullaleipä saivat välillä ikävöimään Suomen puhtautta, turvallisuutta ja täyskauraleipää.

Työni koostui pitkälti tiedonetsinnästä ja raporttien kirjoittamisesta. Poliittisen tilanteen ohella oli mielenkiintoista perehtyä Tunisian talouden ja ympäristön tilaan sekä koulutussektorin haasteisiin. YK:n tasa-arvojärjestö UN Womenin kanssa tehtävä yhteistyö, erityisesti naiset, rauha ja turvallisuus -teema, korostui sekä Tunisiassa että Libyassa.

Presidentin sanelemat sävelet

Harjoitteluni alkaessa Tunisian perustuslaki oli käytännössä kumottu ja presidentti ottanut lähes yksinvaltaisen aseman. Myöhemmin syksyllä Tunisia sai hallituksen ja presidentti julkisti tiekartan maan demokratian uudistamiseksi. Toivon mukaan nykytilanne jää siis vain väliaikaiseksi notkahdukseksi Tunisian demokratiakehityksessä. Ainakin nuorempi väestö vaikuttaa tukevan aidosti demokraattista kulttuuria ja kaipaa korruptoituneiden instituutioiden uudistamista.

Vaikka paluu läheisten ja omien kuvioiden pariin Suomeen kutsuukin, aion seurata sekä Tunisian että Libyan seuraavia askelia tiiviisti. Palaan varmasti Tunisiin vähintäänkin lomailemaan, ehkäpä joskus myös demokraattisen oikeusvaltion eteen tehtävän työn tai tutkimuksen merkeissä.

Kirjoittaja työskenteli suurlähetystössä EDUFI-harjoittelijana.

Kommentit

Griguich Aria 2 vuotta sitten

kiva lukea, että löytyy positiivistä ajattelua tunisiasta.