Heinäkuun kuluessa Tunisiassa helteet porottavat ja meri alkaa lämmetä, mutta lähetystöllä ei anneta kymmensormijärjestelmän sammaloitua, vaan on aika ottaa lyhyt katsaus paikallisen yhteistyön määrärahan projekteihin. Suomen suurlähetystö rahoittaa tällä hetkellä kahta naisiin kohdistuvan verkkoväkivallan ehkäisyyn tähtäävää projektia. Joilla tuodaan lisää tietoa tilanteen vakavuudesta. Toinen kumppanimme Article19 MENA on konsultoinut naisjärjestöjä ympäri Tunisiaa sekä toinen, WeYouth-järjestö on perustanut chatbot-alustan, jossa verkkoväkivaltaa kokeneet voivat jakaa kokemuksiaan.
Asiantuntijoiden kuuleminen on tärkeää
Naisiin kohdistuva väkivalta jaetaan Tunisiassa usein kolmeen eri osa-alueeseen aihetta käsitelleissä tilaisuuksissa: fyysiseen, psyykkiseen sekä henkiseen väkivaltaan. Verkkoväkivalta on aiheena uusi ja voisi lukeutua hyvin seksuaalisen sekä moraalisen väkivallan välimaastoon, loukkaukset ja herjaus kun tapahtuvat internetin kautta. Verkkoväkivalta on aiheena monelle uusi ja vieras, joten siihen puuttuminen voi olla vaikeaa, vaikka lakipykälät olisivatkin tukena.
Suurlähetystön ensimmäinen meneillään oleva hanke eli WeYouth Organization-järjestön hanke on jo loppusuoralla. Alustavat tutkimustulokset korostavat, että on tarve lisätä online-väkivalta käsitteenä naisiin kohdistuvan väkivallan lakiin nro. 2017-58, sillä laissa ei ole määritelmää verkkoväkivallasta. Sekä työpajoihin osallistuneet naiset, että heidän tukenaan toiminut tunisialainen aktivisti ja pitkän linjan juristi Bochra Belhaj Hmida pitävät tätä muutosta tärkeänä.
Toinen meneillään oleva hanke on Article19-järjestön toteuttama, joka samalla kun tuottaa lisätietoa myös järjestää yhdessä asiantuntijoiden kanssa verkkoväkivallan koulutustilaisuuksia kansalaisyhteiskunnan toimijoille Hammametissa. Pienryhmätilaisuuksien järjestäminen ja asiantuntijoiden kuuleminen tutkimuksen tässä vaiheessa on tärkeää, sillä väkivalta, niin fyysinen kuin verkossa tapahtuva, on etenkin Tunisin pääkaupunkialueelta poistuttaessa niin vaikea aihe, etteivät naiset välttämättä puhu siitä edes perheelleen.
Poliisin kapasiteettia ja tahtotilaa ymmärtää ja reagoida naisten kokemaan väkivaltaa ja sen tunnusmerkkejä kritisoidaan yleisesti ja varsinkin, jos kyse on verkossa tapahtuvasta häirinnästä. Myös naisten oma tietämys oikeuksistaan ja lain tuomasta turvasta väkivaltaa kohdatessaan saattaa olla vajavaista, jolloin he eivät osaa tai ymmärrä hakea oikeutta. Useassa kansalaisjärjestöjen järjestämässä tilaisuudessa on korostunut, että naisiin kohdistuvan väkivallan lakipohja on olemassa, mutta soveltaminen kentällä vaatii vielä työtä. Näin ollen tietoisuuden lisääminen naisten kokemasta (verkko)väkivallasta niin viranomaisten kuin naisten ja heidän yhteisöjensä keskuudessa on oleellista.
Miksi rahoittamamme hankkeet ovat jatkossakin tärkeitä?
Tunisia äänestää heinäkuun lopussa uudesta perustuslaista. Siitä julkistetun luonnoksen mukaan v. 2014 perustuslaissa kirjatut oikeudet ja vapaudet turvataan.
Tasa-arvon edistäminen sekä tyttöjen ja naisten aseman ja oikeuksien vahvistaminen ovat Suomen ulkopolitiikan keskiössä. Edistämme nollatoleranssia naisiin kohdistuvaa väkivaltaa kohtaan – tähän lukeutuu myös verkossa tapahtuva häirintä ja väkivalta. Lähes 73 prosenttia internetiä käyttävistä naisista on kokenut jonkinlaista verkkoväkivaltaa tai altistunut sille. Tietyt ajankohtaiset ilmiöt, kuten digitalisaatio ja koronapandemia, ovat entisestään syventäneet tasa-arvokuiluja. Suomi johtaa yhdessä Tunisian, Armenian, Chilen ja Ruandan kanssa YK:n koordinoiman Generation Equality –kampanjan ”Teknologia ja innovaatiot tasa-arvon puolesta” –toimintaryhmää, jossa naisiin kohdistuvan verkkoväkivallan torjunta on otettu yhdeksi kärkitavoitteeksi.
Toivomme, että täällä paikallisesti rahoittamiemme hankkeiden kautta keskustelu tunisialaisen naisen oikeuksista jatkuu ja monipuolistuu ympäri maata. Jokainen ansaitsee tasa-arvoiset oikeudet käydä töissä, harrastaa ja elää ihmisarvoista elämää vapaana häirinnästä ja väkivallasta – niin fyysisestä kuin verkossa tapahtuvasta. Näistä syistä rahoittamamme hankkeet ovat tärkeitä ja niitä on syytä jatkaa.