Pietariin muutettuani päädyin ensimmäistä kertaa elämässäni joen rannalle: asuntoni sijaitsee Nevan rantakadulla, ja olohuoneen ikkunasta avautuu näkymä vuolaana virtaavalle joelle. Valtava joki on tarjonnut puolen vuoden aikana jatkuvasti uusia elämyksiä.

Niin kauan kuin aamut ennen töihin lähtöä olivat valoisia viihdytin itseäni juomalla aamukahvin ikkunan ääressä lokkeja tarkkaillen. Aamuisin niitä kellui virran mukana suurinakin ryhminä kasvot yläjuoksulle päin; oletin että ne tarkkailivat milloin sopiva aamiaiskala uisi nokkaa kohti. Lokkien tarkkailusta viehättyneenä kaivoin kirjahyllystä esiin suuresti rakastamani Richard Bachin kirjan Lokki Joonatan, jota en ollut lukenut ainakaan kahteenkymmeneen vuoteen. Kyllä, lokit ovat suurisieluisia olentoja ja sopivat mainiosti Pietarin hienostuneeseen ympäristöön.

Syksyllä aamut pimenivät ja lokkien tarkkailumahdollisuuteni vähenivät – pimeällä ne eivät näyttäneet kalastavan. Eräänä yönä heräsin keskellä yötä ja katsoin ulos: ikkuna oli peittynyt oranssiin savuun. Avasin jo tietokoneen katsoakseni oliko joku laitos räjähtänyt ja syöksenyt ilman täyteen myrkyllistä kaasua, mutta tarkemmin katsottuna kyseessä olikin vain joesta ilmeisesti lämpötilaeron seurauksena tiheänä nouseva sumu, jonka katuvalot värjäsivät oranssiksi.

Loppusyksystä Neva tarjosi taas uutta ihmeteltävää: ilmojen kylmetessä joessa alkoi liikkua isoja jäälauttoja. Odotin, että jonain päivänä utelias laatokannorppa olisi hypännyt kyytiin seikkailulle kohti merta, mutta lauttoja näyttivät käyttävän menopeleinä vain varikset. Isot jäälautat kulkivat hurjaa vauhtia– ne havainnollistivat hyvin joen virtausnopeuden.

Sitten eräänä tammikuisena pakkasaamuna ulos katsoessani joki ei enää liikkunut. Se oli karahtanut umpijäähän. Jääpinnote ei kuitenkaan ollut alkuunkaan samanlaista kuin järven jää: se koostui lukemattomista pienistä yhteen pakkautuneista jäälohkareista, joista kukin oli jäätynyt omanlaiseen asentoonsa, jotkut ihan pystyynkin. Koko leveä, tähän asti kovaa vauhtia virrannut joki oli jähmettynyt valtavaksi taideteokseksi. Muutamia päiviä myöhemmin taideteos peittyi lumeen ja sai taas uuden olomuodon.

Seuraava näytös lienee jäiden lähtö. Olen jo kuullut, että se vasta upeaa katseltavaa onkin. Virran vapauduttua ja aamujen valjettua pääsen taas nauttimaan aamiaistani samaan aikaan lokkien kanssa.