Sinivalkoista säihkettä Suomenlahden rannalla

Toukokuun viimeisenä lauantaina modernin kaapelitehdas Sevkabel portin valtasi iloinen ihmisvilinä, kun pietarilaiset saapuivat viettämään Suomi-päivää innostuneissa tunnelmissa. Jo toista kertaa järjestetty festivaali ylitti tänäkin vuonna kävijäodotukset – kävijämäärä puolitoistakertaistui edellisvuodesta, kun huikeat 14 000 Suomesta kiinnostunutta kävijää päätti saapua ottamaan selvää, mitä suomalaisilla yrityksillä on tarjottavanaan.

Pietarin Suomi-päivän järjesti Visit Finland yhteistyössä Pietarin Nordic Schoolin kanssa. Suomen Pietarin-pääkonsulaatti ja Suomen Pietarin instituutti tukivat tapahtumaa, ja pääkonsuli Anne Lammila piti avajaispuheen. Kuva: Marika Kortesalmi

Yrityksillä jokaiselle jotain tarjottavaa

Päivän ohjelma palveli erityisesti lapsiperheitä. Fazer oli suunnitellut piha-alueelle suunnistusradan, jossa osallistujat saivat leikkimielisesti kilpailla itseään vastaan radan läpäisemisessä mahdollisimman nopeasti. Palkintona jaettiin ruissipsejä. Myös Angry Birdsit ja Muumit villitsivät lapsia. Festivaalin kävijäkunta koostui kuitenkin kaikenikäisistä Suomi-intoilijoista, joille jokaiselle löytyi jotakin tarjottavaa suomalaisten yritysten esitellessä tuotteita ja palveluitaan.

Festivaalilla kämppikseni maistoi ensimmäistä kertaa kauramaitoa Valion Oddlygood-maistatuspisteellä. Hän ihastui siihen täysin, ja tällä hetkellä kauramaitovillitys onkin levinnyt kahdeksan hengen asunnossamme.

Suomi-päivän ohjelma palveli erityisesti lapsiperheitä. Kuva: Marika Kortesalmi

Suomi kiinnostaa matkailumaana

Erityisesti matkailuyritykset olivat kävijöiden suosiossa. Matkailuinspiraatiota pietarilaisille tarjosivat mm. bussiyhtiö LUX Express, joka oli rakentanut läpileikkauksen bussistaan, ja Finnair, joka mahdollisti 3D-kuvauksen esittelyständillään ja luennoi mukavasta matkustamisesta. Myös lukuisat kaupungit, kuten Kouvola, Turku ja Tampere, esittelivät matkailupotentiaaliaan.

Sevkabel portissa, uusiokäyttöön otetulla teollisuusalueella, järjestetty tapahtuma veti huikeat 14 000 kävijää. Kuva: Marika Kortesalmi

Venäläisten käsin kosketeltava Suomi-kiinnostus näkyy myös tilastoissa. Venäjä muodostaa Suomen laajimman turistimarkkina-alueen. Vuonna 2018 venäläiset olivat suurin ulkomaisten matkailijoiden ryhmä 816 000 yöpymisellään. Yöpymisien ennustetaan kasvavan 7 prosenttia vuosien 2018-2023 aikana.

Suomi-päivän kaltaiset tapahtumat ovat hyviä paikkoja erityisesti matkapalveluiden tuottajille lisätä brändinäkyvyyttään. Venäläisten matkailutottumukset elävät tällä hetkellä vahvassa murroksessa. Luoteisvenäläiset käyttävät matkanjärjestäjien palveluita yhä harvemmin: joka kolmas venäläinen on ilmoittanut järjestävänsä lomamatkansa itse ja 14 prosenttia varanneensa matkan matkatoimiston kautta.

Suomesta kiinnostuneet pietarilaiset saapuivat runsasväkisinä paikalle sateisestä säästä huolimatta. Kuva: Marika Kortesalmi

Puhtaus ja rauhallisuus – Suomen valttikortit

Tapahtuma keräsi paljon kiitosta sekä vierailijoilta että esitteleviltä yrityksiltä. Festivaalissa nähtiin kuitenkin edelleen olevan tilaa myös syvällisemmälle ohjelmalle, mikä kertoo siitä, että Suomi ja suomalaisuus kiinnostavat oikeasti venäläisiä. Palautteessa toivottiin vähemmän taustamelua ja ilmaisten kulutustavaroiden jakamista, mikä koettiin enemmän suomalaisia arvoja kuvaavaksi. Puhtaus ja rauhallisuus teemoina tekisivät tapahtumasta enemmän suomalaisten näköisen.

Festivaaliin olisi kaivattu myös syvällisempää ohjelmaa, mikä kertoo siitä, että Suomi ja suomalaisuus kiinnostavat venäläisiä ihan oikeasti. Kuva: Marika Kortesalmi

Iltapäivällä jääkiekon MM-kilpailujen ohjelmassa oli vuorossa Venäjä-Suomi välieräottelu. Leikkimielisesti heitimme venäläisen kämppikseni kanssa ilmoille, että pietarilaisten Suomi-päivän vietto taisi siivittää Leijonat voittoon.

Pietarin Suomi-päivän järjesti Visit Finland yhteistyössä Nordic Schoolin kanssa. Suomen Pietarin-pääkonsulaatti ja Suomen Pietarin instituutti tukivat tapahtumaa.