Vieraileva Pietari-hullu vinkkaa 2: Kulkukoiran kellari

Kulkukoiran kellari Italjanskaja-kadun ja Taiteiden aukion kulmassa. Kuva: Anu Rämä

Pariisin Montmartrella toimi 1800-luvun lopulla taiteilijaravintola Le Chat Noir (Musta kissa). Vastaavia taiteilijapaikkoja perustettiin eri puolille Eurooppaa. Myös Venäjän pääkaupungissa Pietarissa avattiin vuoden 1912 aattona kirjallis-taiteellinen kabareeravintola Kulkukoiran kellari. Paikka avattiin perustajansa näyttelijä Boris Proninin kotitalon kellariin Italjanskaja-kadun ja nykyisen Taiteiden aukion kulmaan. Ennen avaamista kostea ja homeinen kellari oli vilissyt jättiläismäisiä rottia. Kellariin rottakomennukselle lähetetyt kissat olivat heti joutuneet alakynteen ja lähteneet käpälämäkeen. Paikka oli saatu kuitenkin siivotuksi ja taiteilija Sudeikin oli koristellut kellarin seinät ja matalan holvikaton värikkäin maalauksin. Kulkukoiran kellarista tuli todella suosittu Venäjän hopeakauden taiteilijoiden, kirjailijoiden, runoilijoiden ja artistien kokoontumispaikka, jossa pidettiin monta kertaa viikossa öisiä lausuntailtoja, luentoja, konsertteja ja tanssiesityksiä.

Tapahtumailtoina (tai oikeammin öinä, koska tilaisuudet pidettiin kello 23 ja aamuviiden välillä) ahdas kellari oli täpösen täynnä ja ilma oli sakeana tupakansavusta. Vieraita otettiin vastaan enemmän kuin kellariin mahtui. Tunnelma oli tiivis. Kulkukoirassa vierailivat ja esiintyivät säännöllisesti muun muassa runoilijat Anna Ahmatova, Nikolai Gumiljov, Osip Mandelshtam sekä kuvataiteilijat Sergei Sudeikin ja Olga Glebova-Sudeikina. Vakikävijöitä oli kuulemma myös tunnettu miestennielijä Pallada Belskaja, josta en ollut aikaisemmin kuullutkaan. Tamara Karsavina, jolla ei ollut ihomaalauksia lukuun ottamatta yllään mitään mainitsemisen arvoista, piti kellarissa tanssiesityksen. Tanssijatar ei voinut hypellä, koska katto oli niin matalalla.

Tarjoilija ottaa Kulkukoiran kellarissa vastaan tilausta. Taustalla Kulkukoiran tunnus, jonka on tehnyt taiteilija Dobuzhinski vuonna 1912. Kuva: Anu Rämä

Kulkukoiran kellariin pelmahti Moskovasta tultuaan myös Vladimir Majakovski. Kerrottiin, että hän olisi jonain yönä kääntänyt sisäturkkinsa väärinpäin ja lähtenyt konttaamaan pöytien välissä haukahdellen ja lopuksi näykkäissyt erästä daamia jalasta. Skandaalinhakuisena hän oli joka tapauksessa esittänyt runoja, jotka aiheuttivat valtavaa pahennusta kellarin naisväessä.

Taiteilijat olivat köyhiä kuin kirkonrotat, joten Kulkukoiran kellarille tarvittiin rahoitusta. Niinpä kellarissa ruvettiin ottamaan vastaan myös taiteilijapiirien ulkopuolisia katsojia, joilta veloitettiin kunnon pääsymaksu. Nämä ulkopuoliset kävivätkin mielellään tarkkailemassa taiteilijoiden touhuja. Ulkopuolisia ruvettiin nimittämään ”farmaseuteiksi” ja heidän ravintolalaskuunsa oli kätevää lisätä myös alkuperäisten kulkukoiralaisten voileipä- ja juomalaskut.

Kulkukoiran historia lopahti lyhyeen. Ravintola lakkautettiin ensimmäisen maailmansodan aikana alkuvuonna 1915. Syyksi on esitetty Majakovskin aiheuttamaa skandaalia, mutta todennäköisempänä syynä pidetään kuitenkin sitä, että kellarissa oli anniskeltu alkoholia, vaikka maassa oli sota-aikana kieltolaki.

Hopeakauden muiston vaalimiseksi on Pietarissa vuonna 2001 avattu vanhaan paikkaan uusi Kulkukoiran kellari. Kellarissa järjestetään monenlaisia pienmuotoisia näytelmä- ja musiikkiesityksiä, joista useat liittyvät Kulkukoiran historiaan. Tunnelma on näissäkin esityksissä tiivis, mutta illanvietot eivät jatku yli yön. Kerran olimme katsomassa esitystä, jossa kohtalokas nainen poltti savuketta pitkässä imukkeessa. Yhtäkkiä nainen hypähti katsomossa istuvan mieheni syliin! Tämän tapauksen jälkeen Kulkukoiran kellarista on tullut mieheni suosikkipaikka. No, mukava paikka se on minunkin mielestäni.

Leave a Reply