Etelä-Afrikka hurmasi minut perustuslaillaan jo vuosia ennen kuin olin maassa käynyt. Apartheidista vapautuneessa valtiossa haluttiin taata eri väestönryhmien yhdenvertaisuus.

Tämän vuoksi 20 vuotta sitten voimaantulleessa perustuslaissa säädettiin mitä edistyksellisimmin ja vapaamielisimmin kaikkien ihmisten välisestä tasa-arvosta henkilökohtaisista ominaisuuksista, kuten seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta.

Apartheidin jälkeen valtaan nousseen ja siellä pysyneen Afrikan kansalliskongressin (ANC) näkemyksen mukaan poliittiset vapausoikeudet olivat ainoastaan välttämätön ennakkoedellytys epätasa-arvoa purkavien yhteiskunnallisten ja taloudellisten muutosten toteutumiselle. Tavoitteena oli taata kaikille Etelä-Afrikan kansalaisille tasa-arvoinen ja köyhyydestä vapaa elämä, minkä vuoksi perustuslakiin sisällytettiin myös kattavat säännökset sosioekonomisista oikeuksista.

Kansakunnan isän Nelson Mandelan sanoin äänioikeus ilman ruokaa, suojaa ja terveydenhuoltoa on savuverho, jonka avulla luodaan vaikutelma tasa-arvosta ja oikeudenmukaisuudesta mutta todellisuudessa syvennetään yhteiskunnallista ja taloudellista epätasa-arvoa.

Kohti parempaa

Eri väestönosien välisen räikeän epätasa-arvon purkamiseksi hallitus ryhtyi toteuttamaan useita sosioekonomisia ohjelmia. Peruskoulujärjestelmä haluttiin ulottaa yhtäläisesti kaikkien lasten saataville. Apartheid-hallinnon aikainen koulutusjärjestelmä oli tarjonnut tarkoituksellisesti mustalle väestölle heikkotasoisen koulutuksen ja pyrkinyt jättämään nämä koulutuksen ulkopuolelle.

Koulutusjärjestelmän muutosten myötä lähestulkoon kaikki kouluikäiset käyvät koulua. Peruskoulutus on ilmainen noin kahdelle kolmasosalle koululaisista ja kouluruokaohjelman avulla tarjotaan yli yhdeksälle miljoonalle köyhälle koululaiselle ilmainen kouluruoka.

Hallitus on tehnyt myös merkittäviä parannuksia terveydenhuoltoon, sosiaaliturvaan sekä asumisolosuhteisiin. Perusterveydenhuollon saatavuutta on laajennettu aiemmin palveluitta jääneille alueille ja maksuton HIV-lääkitys tarjotaan 3,5 miljoonalle sairastuneelle. Sosiaaliturvaa on vahvistettu niin, että 17 miljoonaa köyhintä kansalaista on sosiaaliavustusten piirissä. Lisäksi asunto-ohjelman avulla matalatuloisille kansalaisille on toimitettu 2,5 miljoonaa asuntoa.

Mutkaisa matka

Positiivisista muutoksista huolimatta tilastot todentavat myös toisenlaista todellisuutta, jota arkielämän havainnot vahvistavat. Etelä-Afrikka on yksi maailman epätasa-arvoisimmista maista. Asuinalueiden välinen segregaatio on kaupungeissa vahva. Etnisyydeltään ja varallisuudeltaan eroavat väestönryhmät ovat rajautuneet harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta selkeästi omille alueilleen.

Kaupunkikuvan muodostavat niin sähköaitojen ja muurien taakse rakennetut palatsinomaiset asuintalot kuin silmänkantamattomiin ulottuvat hökkelikyhäelmät, joissa eletään vailla sähköä, vettä ja sanitaatiota.

Yltäkylläisyyden ja perusteellisen puutteen välinen ero tuntuu vallitsevan lähestulkoon kaikilla elämän aloilla. Yli neljäsosa peruskouluista on ilman juoksevaa vettä, lähes kymmenesosa vailla sähköä ja kolme neljäsosaa ilman tietokoneita. Opetuksen laatu on maksuttomissa julkisissa kouluissa pääsääntöisesti hyvin heikko. Sama pätee myös julkiseen terveydenhuoltoon, jonka varassa neljä viidesosaa väestöstä on.

Näiden tilastojen nojalla ei liene ihme, että kaksi kolmasosaa eteläafrikkalaisista on ilmoittanut olevansa halukkaita luopumaan säännöllisistä vaaleista ja demokraattisesti valitusta hallituksesta, jos se varmistaisi hyvien yhteiskunnallisten palveluiden saamisen ja yhteiskuntarauhan.

Toisin kuin yleisesti oletetaan, eriarvoisuus ei määräydy enää mustien ja valkoisten välisessä jaossa vaan etnisten ryhmien sisäiset tuloerot ovat kasvamassa suuremmiksi kuin niiden väliset.

”Earth provides enough to satisfy every man’s need, but not every man’s greed.” – Mahatma Gandhi

Jokapäiväisesti läsnä oleva eriarvoisuus kaivertaa mieltä yhtä lailla kuin alituinen turvattomuus. Tuntuu sietämättömältä, että neljäsosa väestöstä näkee nälkää yhteiskunnassa, jonka rikkauksien rinnalla kotimaani kalpenee. Suomessa itsestään selvä ylellisyys, ilmainen korkeakoulutus, on ollut Etelä-Afrikassa kiivaiden mielenosoitusten kohteena.

Yksityisiin turvallisuuspalveluihin käytetään lähestulkoon yhtä paljon rahaa kuin valtio budjetoi korkeakoulutukseen. Summat eivät ole vähäiset, yhteenlaskettuina 10 miljardia euroa. Tästä huolimatta suuri osa väestöstä jää haluamattaan korkeakoulutuksen ulkopuolelle. Ja kotona pelottaa.

Etelä-Afrikka näytti suunnan, jota kohti en toivoisi yhteiskuntamme kulkevan mutta antoi myös mallin, josta ottaa opiksi. Syyt ja seuraukset eivät ole yksioikoisia. Mutta ääripäiden ollessa rinnakkain läsnä tuntuu helpolta hahmottaa tavoiteltava ja ei-toivottava. Heikenneen valuutan upottaminen turvallisuuspalveluihin ei vaikuta ihanteelliselta ratkaisulta, sillä sähköaitoja korottamalla eletään lopulta kirjaimellisesti häkeissä.

Valoisampi tulevaisuus on yhteisessä vapaudessa. Kun paikalliset ystäväni vakuuttivat, että muutos on tulossa ja paremmat ajat ovat edessä, häpesin suomalaisuudeksi leimaamaamaani pessimismiä ja päätin, että Etelä-Afrikassa kokemaani periksiantamattomuuteen ja iloon aion päättymättömästi palata.