Joulurauha ei laskeutunut Lähi-itään. Sen sijaan loppuvuoden tapahtumat jännittivät virittyneen tilanteen äärimmilleen vuodenvaihteen tienoilla.

Perjantaina 3. tammikuuta saatiin tieto, että Iranin tärkein sotilas- ja tiedustelujohtaja Quassem Suleimani on saanut surmansa Bagdadin lentokentän ulosmenotiellä USA:n lennokki-iskussa. Keskiviikkona 8. tammikuuta puolestaan herättiin tietoon Iranin ilmaiskuista Ain al-Asadin ja Erbilin tukikohtien läheisyyteen Irakissa.

Tukikohdissa on irakilaisten joukkojen lisäksi Yhdysvaltain ja muiden Isisin vastaisen koalition, myös Suomen joukkoja.

Vieraan vallan voimankäyttö ei valitettavasti ole mitenkään harvinaista etenkään kyseisellä alueella ja edellinen merkittävä suurta huomioita saanut surmaoperaatio tapahtui lokakuussa, kun Isis-johtaja Abu Bakr al-Baghdadi riisti henkensä Syyriassa USA:n erikoisjoukkojen saartamana.

Tuolloin kyse oli kuitenkin kauhua kylväneen kansainvälisen terroristijärjestön johtajasta. Nyt surmattu Suleimani puolestaan oli korkea-arvoinen valtion edustaja.

Kireä tilanne jatkuu ymmärrettävästi globaalina ykkösaiheena. Pohditaan, mitä seuraavaksi tapahtuu ja oliko Suleimanin surmaaminen strategisessa mielessä järkevää. Iskut nostavat esiin myös monia kansainvälisen oikeuden kysymyksiä, erityisesti voimankäytön oikeutukseen liittyen. Lisäulottuvuuden asiaan tuo tietenkin se, että iskut tapahtuivat ns. kolmannen valtion eli Irakin alueella.

Voimankäyttö selitetään usein itsepuolustukseksi

Valtiot pyrkivät yleensä selittämään voimankäyttötilanteensa vetoamalla jompaan kumpaan YK:n peruskirjan tunnustamaan poikkeukseen voimankäyttökiellosta tai valtion suostumukseen. YK:n peruskirjan 2(4) artiklan mukaan kaikkien jäsenmaiden on pidätyttävä kansainvälisissä suhteissaan väkivallalla uhkaamisesta tai sen käyttämisestä.

Kiellosta on vain kaksi peruskirjan tunnustamaa poikkeusta, 42 artiklan nojalla määrätyt kollektiiviset aseelliset toimet ja artiklassa 51 tarkoitettu itsepuolustus.

Viime vuosina esillä on ollut ennen kaikkea itsepuolustusoikeuden laajuus ja erityisesti (kiistanalainen) tapaoikeudellinen itsepuolustusoikeus, jolla eräät valtiot (mm. USA, UK, Australia) pyrkivät perustelemaan YK:n peruskirjan artiklan 51 vakiintunutta tulkintaa laajempaa itsepuolustusoikeutta.

Näiden valtioiden mukaan luonnollinen (inherent) itsepuolustusoikeus toimii oikeusperusteena myös tilanteissa, joissa aseellista hyökkäystä ei ole tapahtunut, mutta sen uhka on välitön (imminent). Tämä tulkinta ei tosin saa tukea YK:n peruskirjan tekstistä eikä sitä ole yleisesti hyväksytty.

Yhdysvallat: Suleimani surmattiin itsepuolustukseksi

Tätä välittömän uhkan selitystä Pentagon tarjosikin tuoreeltaan Suleimanin surmaamiseen liittyen. Tiedotteen mukaan isku tehtiin itsepuolustustarkoituksessa ja se oli tarpeen amerikkalaisen suojelemiseksi, koska Suleimani ”kehitteli aktiivisesti hyökkäyssuunnitelmia” Irakissa ja muualla alueella palvelevia amerikkalaisia vastaan.

Lisäksi todettiin, että Suleimani ja USA:ssa terroristilistatut Quds-joukot ovat vastuussa satojen amerikkalaisten ja liittoutuneiden kuolemista. Suleimanin todetaan lisäksi orkesteroineen iskuja liittoutuman tukikohtiin sekä ”hyväksyneen hyökkäykset” USA:n Bagdadin-edustustoon.

Lopuksi todettiin, että tappaminen oli tarpeen pelotemielessä uusien hyökkäyssuunnitelmien estämiseksi.

Yhdysvallat näyttää siis argumentoivan, että kyseessä oli ns. ennakoivan itsepuolustuksen tilanne. Tämä selitys tarvitsisi kuitenkin tuekseen näyttöä siitä, että Suleimani aiheutti ”välittömän” uhkan Yhdysvalloille. Pelkkä väite hyökkäyssuunnitelmien olemassaolosta ei riitä.

Oikeuskirjallisuudessa viitataan usein vuodelta 1841 olevassa Caroline-tapauksessa esitettyihin kriteereihin, joiden mukaan itsepuolustukseen voidaan ryhtyä, jos hyökkäyksen uhka on välitön ja ylivoimainen eikä jätä mahdollisuutta muihin keinoihin. Asiantuntijat peräänkuuluttavatkin näyttöä Suleimanin muodostaman uhkan välittömyydestä ja näyttävät suhtautuvan epäilevästi mahdollisuuteen surman oikeuttamiseen itsepuolustuksena.

Valtion tulisi peruskirjan artikla 51 mukaan ”heti” ilmoittaa YK:n turvallisuusneuvostolle toimenpiteistä, joihin se itsepuolustusoikeutta käyttäessään on ryhtynyt. Yhdysvallat on lehtitietojen mukaan antanut selityksensä iskustaan YK:n turvallisuusneuvostolle 8.1.2020.

Voimankäytöllä uhkaaminenkin on kiellettyä

Kielenkäyttö on ollut puolin ja toisin poikkeuksellisen voimakasta. On hyvä muistaa, että YK:n peruskirjan artikla 2(4) kieltää voimankäytön lisäksi sillä uhkaamisen. Suurta huomiota ovat saaneet presidentti Trumpin uhkaukset käyttää Irania vastaan suhteettoman suurta voimaa ja iskeä sen kulttuurikohteisiin.

Toteutuessaan molemmat teot olisivat kansainvälisen humanitaarisen oikeuden vakavia loukkauksia.

Myös Iran selittää toimineensa itsepuolustukseksi

Iranin YK:n turvallisuusneuvostolle 7. tammikuuta lähettämässä kirjeessä todetaan Yhdysvaltain käyttäneen voimaa ja uhanneen sillä YK:n peruskirjan artikla 2(4) vastaisesti. Samalla todetaan, että Iran tulee kansainvälistä oikeutta noudattaen käyttämään luonnollista itsepuolustusoikeuttaan ja käyttämään tarpeellisia ja suhteellisia keinoja voimankäyttöä tai sen uhkaa vastaan.

Iranin ulkoministeri twiittasi ohjusiskujen jälkeen, että Iran on saattanut päätökseen suhteelliset, YK:n peruskirjan artikla 51 mukaiset itsepuolustustoimet niitä sotilastukikohtia vastaan, joista aseelliset hyökkäykset Iranin kansalaisia ja korkeita virkamiehiä vastaan tehtiin.

Iran on pyrkinyt osoittamaan toimintansa kansainvälisen oikeuden mukaiseksi. On huomattava, että Iranin iskut oli suunnattu sotilaskohteisiin ja toteutettu niin, ettei uhreja syntynyt. Vaikka ne siten humanitaarisen oikeuden näkökulmasta osuivat ”sallittuihin” kohteisiin ja olivat varmaankin vahinkojen jäätyä pieniksi myös suhteellisia, ei tämä poista tarvetta tarkastella asiaa myös voimankäytön oikeutuksen näkökulmasta.

Kansainvälinen oikeus kieltää voimankäytön kostotarkoituksessa

Iran vetoaa Yhdysvaltain tavoin itsepuolustusoikeuteen, mutta ei osoita mitään ”välitöntä” hyökkäyksen uhkaa, jota vastaan itsepuolustusoikeutta käytettäisiin. Ulkoministeri toteaa twiitissään, että itsepuolustustoimet suunnattiin niihin kohteisiin, joista aseellinen hyökkäys tehtiin, mutta ei viittaa mihinkään tarpeeseen puolustautua jatkossa.

Näin ollen ohjusiskut näyttävät olevan yksinomaan kostoiskuja, jotka ovat kansainvälisen oikeuden kieltämiä.

Irak katsoo Yhdysvaltain ja Iranin loukanneen sen suvereniteettia

Irak, joka on joutunut toimimaan USA:n ja Iranin välienselvittelyn näyttämönä on protestoinut voimakkaasti USA:n 3. tammikuuta Irakissa tekemää iskua, jossa kuoli myös irakilainen sotilashenkilö. YK:n turvallisuusneuvostolle 6. tammikuuta lähettämässään kirjeessä Irak toteaa, että kyseessä oli siviilikohteeseen (lentokenttä) tehty isku, joka rikkoi Irakin suvereniteettia vastaan. Kirjeessä tehdään myös selkoa siitä, että isku tehtiin Irakia konsultoimatta.

Irak on protestoinut myös Iranin suorittamia iskuja vastaan, esimerkiksi maan ulkoministeriön tiedotteessa todetaan Iranin 8. tammikuuta tekemien iskujen rikkovan Irakin suvereniteettia.

Voimankäyttö ns. kolmannen valtion alueella ilman sen suostumusta on kiellettyä, ellei YK:n turvallisuusneuvosto ole oikeuttanut voimankäyttöä peruskirjan 42 artiklan nojalla. Asiantuntijapiireissä on keskusteltu ns. haluton tai kyvytön -opista, jonka pisimmälle menevien tulkintojen mukaan itsepuolustuksellisten toimien tulisi olla sallittuja tilanteessa, jossa toinen valtio on haluton tai kyvytön estämään alueeltaan tapahtuvia iskuja muihin valtioihin.

Tämä kiistanalainen doktriini on kuitenkin syntynyt tarpeesta vastata täysin romahtaneen tai hallitusta vailla olevan maan alueelta operoitujen ei-valtiollisten toimijoiden iskujen uhkaan, joten on vaikea nähdä, että siitä olisi hyötyä Yhdysvalloille tai Iranille tässä tapauksessa.

Ylilaveita itsepuolustusoikeuden tulkintoja ei hyväksytä

USA:n ja Iranin välisen sapelinkalistelun saama mediahuomio on ollut suurta ja on myönteistä, että kiinnostusta on kohdistettu myös oikeudellisiin näkökohtiin, joskin voimankäytön oikeutuksen näkökulma on jäänyt vähemmälle. Asiantuntijoiden piirissä USA:n ja Iranin selitykset eivät ole vakuuttaneet.

Onkin tärkeää, ettei ylilaveita itsepuolustusoikeuden tulkintoja hyväksytä, sillä sellainen rapauttaa YK:n peruskirjan voimankäyttöjärjestelmää, jonka tarkoituksena on turvata kaikkien valtioiden alueellinen koskemattomuus ja poliittinen riippumattomuus.