Keväällä koronavirus valtasi uutistilan, mutta kaikista käyttöön otetuista rajoituksista huolimatta maailma ei kuitenkaan pysähtynyt. Moni asia saattoi kuitenkin jäädä vähemmälle huomiolle.
Esimerkiksi se, että Yhdysvaltain oikeusministeriö ilmoitti 26.3 poikkeuksellisista rikossyytteistä Venezuelan presidenttiä Nicolás Maduroa vastaan. Maduro ja joukko hänen nykyisiä ja entisiä sisäpiiriläistään saivat syytteet huumekaupasta, ”huumeterrorismista”, korruptiosta, rahanpesusta ja muista rikoksista. Lisäksi tiedoista, jotka johtaisivat syytettyjen kiinni saamiseen, luvattiin miljoonien dollareiden palkkioita.
Huomionarvoista tässä on, että Yhdysvalloissakin on kansainvälisen oikeuden mukaisesti katsottu, että muiden maiden virassa olevat valtionpäämiehet nauttivat poikkeuksetta rikosoikeudellista koskemattomuutta maan tuomioistuimissa.
Virassa ollessaan valtionjohto nauttii poikkeuksetonta immuniteettia
Valtion johtohenkilöiden immuniteettia eli koskemattomuutta koskevat tapaoikeudelliset säännöt perustuvat valtioiden suvereeniin tasa-arvoisuuteen ja siitä johdettuun pääsääntöön, että valtioiden ei tule voida haastaa toisiaan ja toistensa edustajia oikeuteen kansallisissa tuomioistuimissaan. Sääntöjen tarkoituksena on varmistaa valtioiden välisten suhteiden sujuvuus. Sujuvuutta haittaisi merkittävästi, jos valtionjohdon ulkomaanmatkoja varjostaisi pelko syytetyn penkille joutumisesta kohdemaassa. Samoin säännöt valtioita maansa ulkopuolella edustavien diplomaattien koskemattomuudesta vastaanottajavaltion tuomioistuimissa perustuvat tarpeeseen turvata kansainvälisten suhteiden sujuvuus. Sääntöjen noudattamista on vahvistanut se, että kaikki valtiot hyötyvät niiden takaamasta suojasta.
Virassa ollessaan valtiojohdon edustaja ei ole toisen valtion toimivallan alainen sen paremmin virallisten kuin yksityisten toimiensa osalta. Tämä henkilökohtainen immuniteetti kuitenkin päättyy viranhoidon päättyessä. Kansainvälinen tuomioistuin vahvisti tähän doktriiniin perustuvat valtiojohdon rikosoikeudellista koskemattomuutta koskevat säännöt vuonna 2002 antamassaan Arrest Warrant -päätöksessä. Erilaisia käsityksiä vallitsee siitä, kuinka laajaan piiriin valtiollisia toimijoita tämä koskemattomuus ulottuu, kun kansainvälisessä kanssakäymisessä olevien valtion edustajien piiri on laajentunut. Suoja ulottuu joka tapauksessa nk. troikkaan, eli valtion päämieheen, hallituksen päämieheen ja ulkoministeriin, mutta Arrest Warrant -päätös ei sulkenut suojaan oikeutettujen listaa.
Kansainväliset rikostuomioistuimet rankaisemattomuutta vastaan
Toisen maailmansodan kauheudet antoivat sysäyksen rankaisemattomuuden kulttuurin murenemiseen ja näkemykset siitä, että vakaviin kansainvälisiin rikoksiin syyllistyneet yksilöt tulee saattaa henkilökohtaiseen rikosvastuuseen, alkoivat vahvistua. Jo Nürnbergin sotarikostuomioistuimen perussäännössä suljettiin pois vastaajan virka-asemaan perustuva koskemattomuus, riippumatta siitä, minkä tasoisesta valtion edustajasta oli kysymys. Tarve saada nimenomaan valtion edustajat vastuuseen on ollut liikkeellepaneva tavoite koko kansainvälisen rikosoikeuden syntymisessä ja kehityksessä. Nürnbergistä alkaen on lähdetty siitä, että virka-asema ei ole este henkilökohtaisen rikosvastuun toteutumiselle.
Tästä lähdetään myös vuonna 2002 toimintansa aloittaneen Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) perussäännössä. Tuomioistuimen toimivaltaan kuuluvat vakavimmat kansainväliset rikokset eli joukkotuhonta, rikokset ihmisyyttä vastaan, vakavat sotarikokset ja hyökkäysrikos. Myös muut toisen maailmansodan jälkeen perustetut kansainväliset rikosoikeustuomioistuimet ovat tunnustaneet virallisen aseman vaikutuksettomuuden ja entisiä valtionjohtajia on asetettu syytteisiin niissä.
Esimerkiksi YK:n turvallisuusneuvoston perustama entisen Jugoslavian alueen rikostuomioistuin alkoi käsitellä Serbian entistä presidenttiä Slobodan Milosevicia vastaan nostettuja syytteitä sotarikoksista, rikoksista ihmisyyttä vastaan ja kansanmurhasta vuonna 2002. Milosevic kuitenkin menehtyi YK:n pidätyskeskuksessa vuonna 2006 ennen kuin oikeudenkäynti oli saatu päätökseen. Sierra Leonen erityistuomioistuin, joka oli perustettu käsittelemään maan sisällissodan (2002–12) aikaisia vakavia rikoksia, tuomitsi Liberian entisen presidentin Charles Taylorin rikoksista ihmisyyttä vastaan. Taylor oli toisen maailmansodan jälkeen ensimmäinen kansainvälisessä rikostuomioistuimessa tuomion saanut entinen valtionpäämies.
Kansainväliset rikokset vieraan valtion tuomioistuimissa
On kuitenkin erotettava edellä kuvailtu kansainvälisten rikosoikeustuomioistuinten vakavimpia kansainvälisiä rikoksia koskeva toimivalta siitä, että valtion edustajaa syytettäisiin toisen valtion tuomioistuimessa, esimerkiksi universaalitoimivallan perusteella. Vaikka molemmissa on kyse henkilökohtaisen rikosvastuun toteuttamisesta, kansainvälisessä rikostuomioistuimessa virka-aseman vaikutuksettomuus määräytyy tuomioistuimen perussäännön perusteella, kun taas kansallisessa tuomioistuimessa mahdolliseen immuniteettiväitteeseen jouduttaisiin ottamaan kantaa tapaoikeuden ja kansallisen lainsäädännön pohjalta.
Kansainvälisillä rikoksilla tarkoitetaan yleensä joko suoraan kansainvälisen oikeuden vastaisia tekoja, kuten sotarikokset, rikokset ihmisyyttä vastaan ja joukkotuhonta. Lisäksi puhutaan nk. maailmanrikoksista, jotka perustuvat kansallista kriminalisointia edellyttäviin rikoksentorjuntasopimuksiin, joita on esimerkiksi huume- ja rahanpesurikollisuuden torjunnan alalla.
Vain virkatoimia koskeva immuniteetti jatkuu myös viranhoidon päätyttyä
Edellä kuvatun virassa olevaa valtionjohtoa suojaavan henkilökohtaisen immuniteetin lisäksi laajempaa piiriä valtion edustajia suojaa virkatoimien osalta nk. funktionaalinen immuniteetti, joka ei pääty lainkaan. Tämä immuniteetti tosin koskee vain virkatoimia eli ”valtion lukuun” tehtyjä tekoja.
Tämä immuniteetti ei kuitenkaan ole absoluuttinen ja joitakin entisiä valtionpäämiehiä on saatu tuomiolle hallintokautensa aikaisista vakavista kansainvälisistä rikoksista muiden maiden tuomioistuimiin, kuten Chilen entinen presidentti Pinochet Isoon-Britanniaan 1990-luvun lopussa. Hänen tapauksensa jälkeen toiveena on ollut, että ne perusteet, joiden mukaan immuniteettiväitettä ei hyväksytty, saisivat selvennystä myöhemmissä tapauksissa niin, että immuniteettien poikkeuksiin saataisiin selkeät säännöt.
Kysymystä valtion edustajien rikosoikeudellisesta immuniteetista toisen valtion tuomioistuimissa on käsitelty myös YK:n kansainvälisen oikeuden toimikunnassa (ILC) vuodesta 2006 lähtien. (hanke artikloiksi). Toimikunta on vahvistanut, että virassa olevat troikan jäsenet nauttivat ehdotonta immuniteettia ja keskustelee erityisesti siitä, missä tilanteissa entisten troikan jäsenten ja muiden valtion edustajien funktionaalinen immuniteetti väistyy. Alustavasti on hyväksytty, että näin tapahtuisi silloin, kun syyte koskee vakavimpia kansainvälisiä rikoksia: kansanmurhaa, rikoksia ihmisyyttä vastaan tai sotarikoksia (luonnosartikla 7, sivulla 21). Peruste immuniteetin väistymiselle näiden kaikkein vakavimpien rikosten osalta on looginen, rikkovathan niihin syyllistyneet kansainvälisen oikeuden perustavanlaatuisia normeja, joista poikkeaminen ei ole mahdollista ja jotka aiheuttavat kaikissa tapauksissa henkilökohtaisen rikosvastuun.
Toimikunta ei kuitenkaan ole tässä kysymyksessä yksimielinen ja sama erimielisyys on näkynyt myös valtioiden edustajista muodostuvassa YK:n yleiskokouksen oikeudellisessa pääkomiteassa. Toimikunnan vähemmistö – samoin kuin alustavasti hyväksyttyä luonnosartiklaa vastustaneet valtiot – kantoi huolta erityisesti kansainvälisten suhteiden vakaudesta. Artiklan kannattajat korostavat puolestaan tarvetta torjua rankaisemattomuutta vakavien kansainvälisten rikosten osalta. Toimikunta pyrkii löytämään erimielisyyteen ratkaisun menettelysäännöksistä, jotka vähentäisivät poliittisia tarkoitusperiä palvelevien oikeudenkäyntien riskiä.
Yhdysvallat katsoo, että Maduro on Venezuelan ”entinen” valtionpäämies
Venezuelassa toukokuun 2018 vilpilliset presidentinvaalit johtivat perustuslailliseen kriisiin katastrofin partaalle ajautuneessa maassa vuoden 2019 alussa. Yhdysvaltain johdolla monet maat ”tunnustivat” tuolloin väliaikaiseksi presidentiksi julistautuneen Juan Guaidón, mutta oppositio ei ole sittemmin kyennyt vakiinnuttamaan asemaansa ja Maduron tosiasiallista asemaa maan johdossa ei käy kiistäminen. Tulihan maa surkeasta ihmisoikeustilanteestaan huolimatta esimerkiksi valituksi YK:n ihmisoikeusneuvostoon syksyllä 2019.
Entä funktionaalinen immuniteetti?
Maduroa koskevassa syytekirjelmässä todetaan, että “Maduro oli aikaisemmin Venezuelan presidentti ja nyt maan de facto hallitsija”. Yhdysvaltain oikeusministeriön tiedotteessakin viitataan Maduroon ”entisenä” Venezuelan presidenttinä. Tämä johtaisi arvioimaan, voisiko hän puolustautua Yhdysvalloissa syytteitä vastaan joka tapauksessa funktionaaliseen immuniteettiin vedoten?
Väite olisi varteenotettava vain, jos teot, josta häntä syytetään, liittyisivät hänen virkatoimiinsa, koska yksityisluontoisten toimien osalta suoja lakkaa viranhoidon päätyttyä. Kysymys siitä, mitkä tehtävät kuuluvat viranhoitoon, on ratkaistava tapauskohtaisesti. Asiantuntijoiden näkemykset jakaantuvat sen suhteen, voivatko vakavat rikokset milloinkaan olla valtion virallista toimintaa. Jotkut katsovat, että rikoksiin syyllistyvät nimenomaan ihmiset (eikä valtio), jolloin heidän tulee joutua henkilökohtaiseen rikosvastuuseen niistä. Toisaalta on sanottu, että kansainvälisiä rikoksia tehdään usein valtionjohdon tuella ja osana valtion politiikkaa, jolloin ne olisi katsottava viranhoitoon kuuluviksi. Esimerkiksi YK:n kidutuksen vastainen yleissopimus määrittelee rikoksen niin, että sen voi tehdä vain valtion edustaja.
(De facto) valtionpäämies tuomiolla vieraan valtion tuomioistuimessa?
Jos Maduro joskus saadaan Yhdysvaltoihin vastaamaan syytteisiin, hänen puolesta esitettäneen koskemattomuusväitteitä. Yhdysvalloissa tuomioistuimet ovat yksittäistapauksissa perinteisesti nojautuneet toimeenpanovallan näkemyksiin, kun kyse on valtiojohdon immuniteeteista, joten on oletettavaa, että tuomioistuin hyväksyisi toimeenpanovallan ”ehdotuksen” immuniteetin osalta tälläkin kertaa. Maan presidentillä katsotaan myös olevan yksinomainen valta päättää valtioiden ja hallitusten tunnustamisesta.
Panamaa de facto vuosina 1983–89 hallinneen kenraali Manuel Noriegan tapaus Yhdysvallat v. Noriega (1992) on noussut esiin Maduron syytteitä koskevissa keskusteluissa. Vuonna 1988 Noriega sai Yhdysvalloissa syytteet huumesalakuljetuksesta, rahanpesusta ja muista rikoksista. Yhdysvaltojen vallattua Panaman 1989, Noriega otettiin kiinni ja vietiin Yhdysvaltoihin oikeudenkäyntiin, joka päättyi vuonna 1992 annettuun 40 vuoden pituiseen tuomioon. Noriegan immuniteettiväitteen hylkäämisen perusteeksi todettiin, että Panaman perustuslaki ja Yhdysvallat eivät koskaan tunnustaneet Noriegaa valtion päämieheksi.
Maduron syytteiden julkistamisen yhteydessä USA:n oikeusministeri William Barrin kerrotaan ilmoittaneen, että valtionpäämiehiä koskeva immuniteetti ei soveltunut Maduroon, sillä Yhdysvallat ei tunnusta häntä Venezuelan presidentiksi.
Aika näyttää, mihin nämä syytteet johtavat.