Aloitin Suomen Kazakstanin suurlähetystössä pari kuukautta sitten niin sanotusti ”kakkosen” tehtävissä. Sain kuitenkin ensimmäisen kosketukseni Kazakstaniin jo vuosia sitten matkatessani Keski-Aasian laajojen arojen halki autoseikkailulla Euroopasta Mongoliaan. Jo silloin minua viehätti alueen omaleimaisuus ja suhteellinen tuntemattomuus.  Joitakin kuukausia matkani jälkeen muutin asumaan maan eteläosassa sijaitsevaan entiseen pääkaupunkiin Almatyyn suorittamaan maisteriopintoni loppuun.

Käydessäni ensi kertaa Astanassa, oli helmikuu ja pakkanen kiemurteli -25 asteen paremmalla puolella. Minua hämmästyttivät futuristiset tornitalot, mahtailevat hallintorakennukset ja mitä mielikuvituksellisemmat arkkitehtuurinäytteet, joita kaupunki piti sisällään. Kummallisuutta lisäsi vielä se, että hyytävästä viimasta johtuen monumenttien ympärillä ei juurikaan näkynyt muita ihmisiä. Muistan miettineeni, olinko kenties joutunut jonkinlaisen tähtiportin läpi toiselle, ultramodernille planeetalle, jonka sivilisaatio oli syystä tai toisesta hylännyt. Niin paljon kaupunki muistutti minua tieteisfilmien ihmeellisistä maailmoista.

Uuden ja melko keinotekoisesti rakennetun kaupunginosan lisäksi Astanasta löytyy tietysti muutakin. Viettäessäni täällä kesän edustuston harjoittelussa vuonna 2014, opin arvostamaan mahtipontisen modernismin, neuvostoajan, aasialaisten vaikutusten ja paimentolaiskulttuurin muovaamaa sekamelskaa sekä nuoren pääkaupungin pyrkimyksiä luoda itsestään jotakin suurempaa.  Tuosta kesästä on jo aikaa ja reilussa viidessä vuodessa on kaupunki muuttunut jonkun verran. Aiemman ulkoministerimme kolmen pointin metodia hyödyntäen, alla muutamia huomioita ensimmäisiltä kuukausiltani Astanassa:

1.) Kaupungin rajat ovat kasvaneet viimeisen viiden vuoden aikana asutuksen ja toimistorakennusten levittyessä yhä pidemmälle. Etenkin vuonna 2017 järjestetyn Expon hurmiossa uutta rakennettiin koko ajan. Kuulemani mukaan kaupungin väkiluku on lähes kaksinkertaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana, joten monessa mielessä kehitys on ollut huimaa.  Nyt rakennusbuumi on jo hiipumaan päin, osittain heikomman taloustilanteen johdosta. Paikoitellen kaupungista voi bongata alakuloisena seisovia, keskeneräisiä työmaita. Nuoren pääkaupungin kaupunkikulttuuri kehittyy kuitenkin pikkuhiljaa ja muun muassa uusia ravintoloita ja kahviloita tuntuu putkahtelevan melko tasaisin väliajoin

2.) Vaikka Astana ei kilpaile sijaintinsa tai historiansa puolesta vuorien ympäröimän Almatyn kanssa, Astanaa halkova Išim -joki ja sen ympärille rakennetut vanhemmat asuinalueet ovat omalla tavallaan viehättäviä. Viimeisen parin kuukauden aikana olen jatkuvasti yllättynyt siitä, kuinka talvellakin paikalliset viettävät paljon aikaa joella joko pulkan selässä, suksilla, luistimilla tai moottorikelkan vetämien puhallettavien banaaniveneiden selässä kuin etelän lomakohteissa konsanaan. Viikonloppuisin lempipuuhiini kuuluu joen aktiviteettien tarkkailu tornitalossa sijaitsevan asuntomme ikkunoista. Ehkä jossakin vaiheessa uskaltaudun pulkkamäkeen itsekin.

3.) Vaikka kyseessä on pieni asia, omaa ja puolisoni elämää Kazakstanissa helpottavat suuresti maahan rantautuneet taksisovellukset. Aiemmin maassa asuessamme pääasiallinen keinomme saada kyyti oli asettua käsiojossa tien viereen ja odottaa kunnes joku tavallisista autoista pysähtyi tiedustelemaan määränpäätämme. Siinä sitä neuvoteltiin hinnoista takkuilevalla venäjänkielellä ja väännettiin pahimmallaan muutamista senteistä periaatteen vuoksi. Nyt kaupungissa liikkuminen on paljon sujuvampaa, kun suuntaa ei tarvitse neuvoa katuja tuntemattomille kuskeille, maksu hoituu käteisen sijaan taksisovelluksen kautta ja hintakin määräytyy sen hetkisen kysynnän mukaan.

Päästessäni syvemmälle työhöni ja kotoutuessani kaupunkiin, havaintoja maasta ja sen kehityksestä tulee tehtyä enemmän. Uusi vuosi tuo mukanaan varmasti myös paljon jänniä työtilanteita ja kaikenlaisia sattumuksia. Tämä uusi Silkkitien varrelta –blogi tarjoaa oivan väylän niistä kertomiseen. Toivottavasti pysytte kuulolla!