Uzbekistanissa puhaltaa muutoksen tuuli

5

Harva tuntee Uzbekistania, koska maa oli pitkään sulkeutunut. Nyt Keski-Aasian väkirikkain maa uudistaa talouttaan etsien kansainvälistä osaamista ja kumppaneita. Suomalaisilla on hyvät edellytykset toimia Uzbekistanissa.

Uzbekistan kuulostaa eksoottiselta mutta missähän se on? Kyseessä on Keski-Aasian väkirikkain maa (33 miljoonaa asukasta) naapureinaan Kazakstan, Kirgisia, Tadžikistan, Turkmenistan – ja Afganistan. Tästähän se Kiinan mainostama ”silkkitiekin” kulkee (ja kulki myös alkuperäinen muinainen kauppareitti vuosisatoja sitten). Olemme lähellä maailmanpolitiikan näyttämöitä, vaikka maa on varsin tuntematon. Kuinka se on mahdollista?

Samarkandin Registan-aukio toimi vuosisatoja Silkkitien solmukohtana. Kuva: Marja Liivala

Vuoteen 2016 saakka ei Uzbekistanista ollut paljon puhuttavaa. Maan itsenäistyttyä Neuvostoliitosta itsevaltainen poliittinen kehitys ja ihmisoikeusloukkaukset saattoivat sen lopulta kansainväliseen eristykseen. Naapurimaidenkin kanssa välit olivat kehnot.

Presidentin vaihduttua Uzbekistan muutti kurssia. Naapurisuhteet korjattiin, rajat avattiin ja kauppa ja matkailu käynnistyivät jälleen.

Investoinnit edellyttävät uudistuksia

Uzbekistan hakee nyt kansainvälistä osaamista, malleja ja neuvoja. Kansainväliset rahoituslaitokset kuten Maailmanpankki, Kansainvälinen valuuttarahasto, EBRD, EIB, Aasian kehityspankki ja monet muut ovat paikan päällä tukemassa maan muutosta miljardeilla dollareilla.

Taškentiin käykin nyt katkeamaton virta ulkovaltojen hallitusten edustajia ja kauppavaltuuskuntia. Uzbekistan on köyhä mutta sillä on luonnonvaroja kuten öljyä, kaasua, kultaa, metalleja sekä tekstiili- ja maataloustuotteita. Aurinko paistaa 300 päivää vuodessa. Nopeasti kasvava nuori väestö on haaste ja mahdollisuus – ja koulutus on ydinkysymys. Uzbekistan tavoittelee ulkomaisia investointeja mutta sen on tehtävä paljon työtä liiketoimintailmapiirin parantamiseksi ja korruption suitsimiseksi.

Matkailun kehittyessä perinteisten käsitöiden kysyntä kasvaa. Kuva: Marja Liivala

Talouden ohella maan on tarpeen kehittää myös yhteiskuntaa ja ihmisoikeuksia. Tiedotusvälineiden vapautumista on jo tapahtunut. Uzbekistanilainen puuvilla on ollut kansainvälisessä boikotissa pakkotyöongelman vuoksi. Neuvostoajalta periytynyttä kansalaisten työvelvoitetta puretaan yhteistyössä Kansainvälisen työjärjestön ILO:n kanssa.

Keski-Aasia ja Eurooppa tarvitsevat toisiaan

Euroopan unioni nähdään Keski-Aasiassa myönteisenä kumppanina, jolla ei ole omaa lehmää ojassa geopoliittisissa valtapeleissä. EU:n uudistetun Keski-Aasia-strategian toimeenpano alkaa Suomen puheenjohtajuuskaudella. Suomi pitää hyvänä, että yhteistyö saa lisää voimavaroja ja välineitä.

Suomen ja Uzbekistanin suhteet ovat hyvät ja ongelmattomat, ja on sovittu niiden tiivistämisestä. Myös elinkeinoelämän kiinnostus on herännyt: Team Finland -vierailulle Tashkentiin huhtikuussa osallistui Nokian johdolla 15 suomalaisyritystä. Käytännön tukea markkinoiden avaamisessa antavat kiertävä suurlähettiläs, Business Finland ja Taškentiin nimitetty Suomen uusi kunniakonsuli.

Buharan vanha kaupunki moskeijoineen huokuu historiaa. Kuva: Marja Liivala

Suomalaisilla on hyvät edellytykset toimia uudistuvassa Uzbekistanissa. Meillä on tarvittavaa osaamista, olipa kyseessä IT, energia, vesi, koulutus tai cleantech. Kokemuksemme entisestä Neuvostoliitosta auttaa osaltaan alueen tilanteen ymmärtämisessä. Matkustaminen on helppoa, sillä Uzbekistan ei vaadi EU-kansalaisilta enää viisumia. Mikäli tunnet Uzbekistanin kutsuvan tavalla tai toisella, ota yhteyttä. Neuvomme mielellämme.

Marja Liivala
Kiertävä suurlähettiläs Keski-Aasiassa (Tadžikistan, Turkmenistan, Uzbekistan)

Twitter @marjaliivala

Kommentit

Eija-Anneli Rikala 5 vuotta sitten

Loistava tilannekatsaus tästä varsin tuntemattomasta maasta!

Anna-Lena Lauren 5 vuotta sitten

Kirjoitat mm, että ”Tiedotusvälineiden vapautumista on jo tapahtunut.” Tämä ei pidä paikkaansa. Kävin Uzbekistanissa reportaasimatkalla syyskuussa. Ihmisoikeustilanne on edelleen hyvin huolesteuttava, puhumattakaan lehdistövapaudesta joka ei ole olemassa. Toimittajana on täydellisen mahdotonta tehdä työtä vapaasti. Mm tästä kerron reportaasissa:
https://www.hbl.fi/artikel/uzbekistan-forvandlas-langsamt-en-diktator-kan-do-men-hans-skugga-forblir-lang-2/

Avatar photo Marja Liivala 5 vuotta sitten

Kiitos kommentista. Olen lukenut taannoisen hyvän juttusi. Uzbekistan on tänä keväänä mm. sallinut usean aiemmin kielletyn verkkosivuston toiminnan maassa ja akkreditoinut BBC Uzbek Servicen. Blogin aiheena on muutos, ja pyrin tuomaan esiin uutta suuntaa, joka toivon mukaan jatkuu. Matka on luonnollisesti pitkä.

Anna-Lena Lauren 5 vuotta sitten

Kiitos vastauksesta! Se on totta, että BBC:lle ja muille on annettu akkreditointi. Meillekin myönnettiin toimittajaviisumit (aikaisemmin sitä ei myönnetty kenellekään). Mutta työskenteleminen toimittajana ilman esiliinaa ei sallita, pitää koko ajan olla ”opas” mukana, ja ulkoasiainministeriölle piti lähettää ”ohjelma” etukäteen. Tätä vielä huomattavasti suurempi ongelma on kaikki toimittajat, dissidentit tai muuten aivan syyttömät ihmiset jotka istuvat vankilassa. Timur Karpov, erittäin ammattitaitoinen uzbekkilainen toimittaja ja kuvaaja, pidetään vankina omassa maassaan, aivan kuten tehtiin Neuvostoliitossa. Hänelle ei anneta passia eikä hän siis voi matkustaa ulkomaille.
(Tässä Karpovin avoin puhe uzbekkialisille viranomaisille: https://www.youtube.com/watch?v=jL5kpMkHZXQ&feature=youtu.be&fbclid=IwAR1mjG17pDJRZS_C81V3WRF71jp0GrTQRjMR0OAAKlXwiXqWezmE1Knr5mY)

Olen samaa mieltä siitä, että muutoksia on tapahtunut, mutta ne ovat edelleen pieniä. Kun niistä puhutaan on minusta tärkeä kertoa myös siitä, että valtajärjestelmä kokonaisuudessaan on yhä sama ja ihmisoikeustilanne heikko.

Parhain terveisin,
Anna-Lena Laurén

khalimzoda 5 vuotta sitten

Thank you Marja Liivala for the introduction. I have to say that the Uzbek nation is very talented and first of all, there would be a greater need to reform education in long-term perspective. Therefore, Finland as one of the leading examples of good education (I myself currently a doctoral student in Finland, my daughter goes to a daycare here), can transfer a great experience!

I partly agree with Anna-Lena Lauren that it has a long way to go to improve freedom of speech, human rights defense and the fundamental rule of law. However, these those not come very quick. Rapid change in politics, visa free opportunity, lightening the overall rules, considering the advice’s and shown openness for cooperation from Uzbekistan is a good sign. 8 years ago when I traveled from Tajikistan to Uzbekistan, even my computer was not allowed to enter the country with me for the sake of the countries safety (which is sarcastic), plus the terrible attitude, but now in 2019, I enjoyed my trip for a conference and were welcomed so warmly. So, there is a change and there is a lot do to as well.

Finally, as this aspect is very important for a person living in Finland, lets agree that a 300 sunny days, ancient cities, cheap food and great hospitality invites all of us to find sometime to visit Uzbekistan, widen networks and find points of cooperation.

Best regards
Ilkhom Khalimzoda
khalimzoda.wordpress.com