Kauppa- ja kulttuuripuolella kevään asialistalla Tel Avivissa on ollut erityisesti innovaatioyhteistyön edistäminen – ja tietenkin Euroviisut. Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella jatketaan vilkasta kaupallista ja kulttuuriohjelmaa. Pysy kuulolla!
Innovaatioyhteistyö etenee vauhdilla
Team Finland -työssä on viime aikoina korostunut Suomen ja Israelin välinen innovaatioyhteistyö.
Helsinki Business Hub ja Israel Innovation Authority allekirjoittivat viime vuoden lopulla yhteistyöpöytäkirjan innovaatioyhteistyön edistämisestä erityisesti kolmella osa-alueella: digiterveys, älyliikenne sekä informaatio- ja kommunikaatioteknologiat. Tavoitteena on tuoda yhteen suomalais- ja israelilaisyrityksiä ja maidemme ekosysteemejä tarjoamalla jopa rahoitusta yhteistyön käynnistämiseen.
Vastaanotto on ollut innostunutta niin Suomen kuin Israelin puolella. Toivottavasti pian päästään konkreettisiin yhteistyöhankkeisiin yritysten välillä.
Innovaatiot, korkea teknologia ja startup-yritykset ovat Suomea ja Israelia yhdistäviä vahvuuksia. Yhteyksiä ja yhteistyötä luodaan myös sijoituspuolella ja pääomasijoittajien kesken. Israelilaiset startup-yritykset ovat onnistuneet erinomaisesti rahoituksen saamisessa israelilaisilta ja kansainvälisiltä pääomasijoittajilta. Suomalaisyritykset voisivat hyötyä tästä yhteistyön kautta.
Mukava on ollut huomata, että Woltin ruokalähettejä vilahtelee Tel Avivin katukuvassa, yrityksen toiminta käynnistyi täällä viime vuonna. Tuorein vientiponnistus oli Valio-voin saaminen Israelin markkinoille.
Euroviisuhuumaa
Euroviisut toivat säihkettä arkiseen aherrukseen. Täällä puhuttiin, että Israel oli viikon verran osa Eurooppaa. Suurlähetystössä kannustimme Suomen edustajia Darudea ja Sebastian Rejmania, ja pääsimme itsekin osaksi euroviisuhuumaa. Harmi, ettei Suomen matka kantanut finaaliin asti, mutta joka tapauksessa uskon, että kokemus oli hieno niin Suomen edustajille kuin meille suurlähetystössä. (Kannattaa lukea Susanne Millnerin erillinen euroviisublogi).
Mitä seuraavaksi?
Juuri käynnistyneellä Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella on odotettavissa vilkasta kaupallista ja kulttuuriohjelmaa. Kauden avajaisvastaanotto järjestettiin konsertin merkeissä, jossa suomalais-israelilainen Amay-trio kajautti ilmoille muun muassa Euroopan hymnin ja Sibeliusta. Pidämme esillä puheenjohtajuuden keskeisiä teemoja, kuten ilmastonmuutosta ja kestävää kehitystä. Edustustilaisuuksissa tarjotaan kasvispainotteista suomalaista ruokaa paikallisista raaka-aineista, ei syödä punaista lihaa, hyödynnetään digitaalisia materiaaleja printtien sijaan ja huomioidaan muutenkin ekologiset näkökulmat.
Ensi vuonna on aika juhlistaa Suomen ja Israelin välisten diplomaattisuhteiden 70-vuotista taipaletta.
Aktiivinen toiminta ja yhteistyön edistäminen jatkuvat. On ilo ja kunnia tehdä sitä yhdessä suurlähetystön mainion tiimin kanssa. Työtä tehdään laajasti monien yhteistyökumppanien kanssa, tervetuloa mukaan!