Olen syntyjäni suomalainen ja vietin lapsuuteni Torniossa. Kasvoin siis kahden maan, Suomen ja Ruotsin rajalla. Sain mahdollisuuden suorittaa peruskouluni Haaparannalla ja sen vuoksi koen olevani kahden maan kasvatti.
Olin 7-vuotias kun aloitin peruskoulun Haaparannalla. En osannut sanaakaan ruotsia, mutta koulun mentaliteetti oli kaksikielisyys, jonka vuoksi heti ensimmäisestä päivästä lähtien minulle puhuttiin suomen lisäksi ruotsia. Myös englannin kielen opinnot aloitettiin heti ensimmäisellä luokalla. Ensimmäiset vuodet tuntui siltä, kuin olisi nakattu aivan eri planeetalle. En ymmärtänyt aina mitä ihmiset puhuivat, koulumatka oli pitkä, ruoka oli outoa ja kaikki yksinkertaisesti uutta ja tuntematonta.
Vuosien varrella opin kuitenkin ymmärtämään ruotsin kielen miltei yhtä hyvin kuin suomen kielen, joka on äidinkieleni. En ymmärtänyt kuinka paljon tuo yhdeksän vuoden opiskelu rajan toisella puolen antoikaan minulle. Kuinka paljon se kasvattikaan minua ihmisenä erilaiseksi, kuin perussuomalaista tai perusruotsalaista lasta.
Kävin lukion Suomen puolella ja heti ensimmäisenä päivänä uudessa koulussa kohtasin kulttuurishokin. Asiat eivät olleetkaan samalla lailla kuin rajan toisella puolella. Ilmapiiri oli kireä, jokseenkin luotansa pois työntävä. Opettajat ja muut opiskelijat tuntuivat etäisiltä ja opiskelu oli pitkäveteistä, yksitoikkoista ja sai tuntemaan itsensä koiraksi talutushihnassa.
Ruotsissa opettajat ja opiskelijat ovat avoimempia ja tuntuvat läheisimmiltä. Ilmapiiri on luokseen kutsuva, saa sinut tuntemaan olosi tervetulleeksi ja rentoutuneeksi. Opiskelu on monipuolista, maanläheistä ja saa sinut tuntemaan itsesi yksilöksi.
Toisaalta, jotkut pitävät rutiinimaisesta opiskelusta ja siitä, että voivat olla yksilöitä yhdessä muiden opiskelijoiden kanssa. Itse olen aina kokenut, että haluan vaikuttaa itse siihen miten asiat hoidetaan ja että uusia asioita opeteltaessa, opetusmetodeja on useita ja kaikkia osa-alueita painotetaan tasapuolisesti.
Suomessa esimerkiksi ruotsin kielen opiskelu painottuu pääosin ymmärtämiseen, kirjoittamiseen ja kieliopin hienosäätöön. Ruotsissa taas koettiin, että on tärkeää oppia puhumaan, ymmärtämään ja kirjoittamaan ja siinä samalla tulee tarvittava kieliopin ymmärrys. Suomessa ääntämiseen ei kiinnitetä huomiota, mutta Ruotsissa se oli osa opetusta ja sillä oli yhtä suuri painoarvo kuin esimerkiksi oikeinkirjoituksella.
Kokemukseni mukaan suomalaiset eivät ole erittäin suvaitsevaista porukkaa ja asiat Suomessa hoidetaan jotenkin rutiinimaisesti ohjekirjan mukaan. Ruotsalaiset taas ovat suvaitsevaisia ja kokeilevat uusia asioita paljon helpommin kuin suomalaiset. Minut opetettiin olemaan suvaitsevainen toisia ihmisiä kohtaan ja olemaan ymmärtäväinen silloin, kun eri kulttuurit kohtaavat. Meitä ihmisiä kun on kaikenlaisia ja kaiken näköisiä.
En sano, että toisessa maassa tehtäisiin asiat paremmin kuin toisessa, vaan että molemmissa on hyvät ja huonot puolensa. Itse koen että olen molempien maiden kasvatti ja niiden sekoitus. En koe olevani vain suomalainen, koen myös olevani ruotsalainen, vaikken sitä ole.
Kulttuurishokista huolimatta jatkoin opiskelua Suomessa ammattikorkeakoulussa oikeustradenomiksi ja olen nyt suorittamassa tutkintooni kuuluvaa harjoittelua Tukholmassa, Suomen suurlähetystössä. Heti ensimmäisestä päivästä lähtien minut toivotettiin tervetulleeksi työyhteisöön ja tuntui siltä kuin olisin tullut kotiin. Minulla ei ole ollut ongelmia sopeutua tänne, vaan pikemminkin olen harkinnut hakevani Tukholman yliopistoon jatkamaan opintoja, kohta loppuun käydyn koulutukseni jälkeen.