Kahden maan loukussa

Kahden asunnon loukku on pelottava käsite. Se lienee perua 1990-luvulta, jolloin villit asuntomarkkinat ennalta arvaamattomasti melkein yhdessä yössä romahtivat tuhoisin seurauksin heille, jotka olivat rahoittaneet uuden asunnon kokonaan velkarahalla myymättä ensin entistä asuntoaan.

Anne ErikssonSosiaalineuvos Anne Eriksson suurlähetystön kattoterassilla

Kahden asunnon loukkuun jouduttiin, kun asuntokauppa loppui, mistä seurasi asuntojen hintojen roima lasku. Juuri kukaan ei ollut tullut ajatelleeksi, että asuntojen hinnat voivat myös laskea. On useita tarinoita, joissa tapahtuma vei terveyden tai tuhosi perheen talouden.

Itse koen olevani kahden maan loukussa, mutta onnellisessa loukussa. Täysin suomalaisessa perheessä ja suvussa kasvaneena olen hitaasti erilaisten sattumien johdattamana ollut parikymmentä vuotta ruotsalaistumisprosessissa. Se ei tarkoita sitä, että minusta olisi tullut vähemmän suomalainen, mutta olen päässyt osaksi ruotsalaisuutta, minkä koen äärettömänä rikkautena.

Puolisoni on puolestaan kokenut suomalaistumisprosessin. Suomalaistumis- ja ruotsalaistumisprosessit eivät kuitenkaan rajoitu minuun ja puolisooni, vaan tartuntapinta siirtyy ja kumuloituu lapsissa ja lapsenlapsissa, jotka pienestä pitäen tottuvat monipuoliseen kieliympäristöön ja siihen, että valtioiden rajat eivät ole esteitä, vaan hallinnollisia viivoja.

Kahden maan loukussa eläminen on todennäköisesti arkipäivää ruotsinsuomalaisille. Täällä Ruotsissa on koti ja tänne on vuosien kuluessa juurruttu, mutta kaipuu Koti-Suomeen on sielussa. Minut tämä loukussa eläminen on johtanut siihen, että olen hakenut vuoroasumisen malleja, minkä seurauksena olen nyt muuttanut Ruotsiin kolmatta kertaa ja tiedän, että tämäkään ei ole pysyvä olotila.

Täytyy kuitenkin myöntää, että en muuttanut nyt Ruotsiin vain tullakseni Ruotsiin. Olen työskennellyt Suomen suurlähetystössä Tukholmassa aiemmin ja tiesin, että täällä sosiaali- ja terveysalan ammattilaista odottavat mielenkiintoiset, vaihtelevat ja monia ulottuvuuksia sisältävät työtehtävät. Toivon, että kykenen täyttämään odotukset, joita minuun kohdistetaan.

Suurlähetystö työpaikkana on erityinen. Meillä on täällä valtionhallinto pienoiskoossa, mikä tarkoittaa, että jokaisella meistä on huolehdittavana yksin aika iso kakku. Työssä onnistuminen edellyttää hyvää yhteistyötä ja -henkeä ja toisten ammattitaidon kunnioittamista. Oman haasteen muodostaa se, että suurlähetystön henkilökunta on alati vaihtuva eli yhteistyötiimi muuttuu koko ajan. Vahvuudeksi voidaan kuitenkin kirjata se, että liikkuva kivi ei sammaloidu ja uudet ihmiset tuovat työyhteisöön uusia ajatuksia ja ideoita. Jatkuva kehittyminen on siten mahdollista.

Suurlähetystön työ on kuitenkin vahvasti kiinni ajassa. Jännityksellä odotan, minkälaisiin pyörteisiin tämä työ minut tällä kerralla vie, vaikka en olekaan tahdottomasti vietävä pallo. Olen vakaa pohjoismaisen hyvinvointimallin kannattaja ja toivon voivani omalta osaltani olla edistämässä mallin kehittämistä ja vahvistamista globaalissa maailmassa.

Pohjoismainen hyvinvointimalli ei ole pysyvä konstruktio, vaan on osoittanut muuntautumiskykyä. Maailman mittakaavassa se on erinomainen hyvinvoinnin tuottaja koko väestölle ja merkittävä pohjoismainen innovaatio, josta esimerkiksi presidentti Ahtisaari on toivonut vientituotetta.

Aloitin 1990-luvun laman seurauksista. Lamakokemuksiin voi myös päättää toteamalla, että ilman pohjoismaisen hyvinvointimallin rakenteita ja tukimuotoja lama olisi kurjistanut suuren väestönosan elämää. Vaalikaamme ja hoitakaamme sitä, mikä meillä on hyvää!
 

Leave a Reply