Alankomaat katsoo tulevaisuuteen – kauppakansa virittäytyy talouden kasvuun

Haag
Haag on Alankomaiden hallintopääkaupunki sekä useiden kansainvälisten yritysten toimipaikka. Kuva: Tia Puumalainen

Alankomaat nousi Maailman talousfoorumin vuotuisessa vertailussa kahdeksannelta sijalta viidennelle sijalle. Talouskriisistä toipuminen on edennyt vauhdilla ja positiivinen suhtautuminen tulevaisuuteen on tuottanut tulosta.

Alankomaiden tilastokeskuksen viimeisimpien lukujen mukaan talous on kasvanut viidessä perättäisessä neljänneksessä. Toisessa neljänneksessä Alankomaiden talous oli lähes samalla tasolla kuin ennen talouskriisiä. Talouskasvu on tänä vuonna 2 % ja sen ennustetaan olevan ensi vuonna 2,2 %. Hyvistä tulevaisuudennäkymistä huolimatta hollantilaiset suhtautuvat piristyneeseen talouskasvuun pragmaattisesti ja rauhallisesti.

Kehittynyt innovaatiotalous

Syitä Alankomaiden nousulle voidaan etsiä usealta taholta. Maininnan arvoisia ovat maan omatoimisuuteen ja yritteliäisyyteen kannustava koulutusjärjestelmä, tehokas infrastruktuuri ja jatkuva fokusointi innovaatioihin. Tämän lisäksi viennin piristyminen, kuluttajien palautunut luottamus ja lisääntynyt kulutus vaikuttavat positiivisesti Alankomaiden talouteen.

Kilpailukyvyn parantumiseen on vaikuttanut vahvasti myös hallituksen makrotalouden politiikka ja uudistukset sekä finanssisektorilla että työmarkkinoilla. Nämä kaikki tekijät vaikuttavat siihen, että Alankomailla on yksi maailman kehittyneimmistä ja innovatiivisimmista talouksista.

Vaikka työttömyysaste on verraten alhainen (6,8 %), hallitus pyrkii toimillaan alentamaan sitä entisestään. Tähän pyritään mm. tuloveronkevennyksillä, tarpeettoman sääntelyn purkamisella sekä kasvumahdollisuuksien luomisella yrittäjille, innovatiivisille tuotteille ja palveluille.

Tulevaisuuden haasteina Alankomailla on EU:n muuttoliike, joka tulee vaikuttamaan myös Alankomaiden tulevan vuoden talousnäkymiin. Lisäksi Euroopan komissio näpäytti äskettäin Alankomaita sormille päätöksellään ”luvattomien” veroetuisuuksien antamisesta Starbucksille. Komission päätöksen suoria vaikutuksia Alankomaiden monikansallisia yrityksiä koskevaan verotuspolitiikkaan ei voida viedä arvioida.

The Netherlands means business – myös suomalaisille yrityksille

Tulevaisuuteen katsova Alankomaat on myös mainio testimarkkina-alue suomalaisille yrityksille. Erinomainen sijainti, kilpailukykyinen yritysverotus, innovaatioilmapiiri, korkeatasoinen elämänlaatu ja kansainvälisesti suuntautuneet markkinat ovat hyvä ponnahduslauta Euroopan markkinoille.

Alankomaat on kulttuurisesti hyvin lähellä Pohjois-Euroopan maita ja Alankomaissa Pohjoismaat ovat ”in”, mikä on ehdoton etu myös Suomelle. Kommunikointi on suomalaiseen tapaan suoraa ja helppoa. Englanti toimii kauppakielenä, sillä hollantilaiset puhuvat erittäin hyvää englantia. Kauppakansalta voikin viedä oppeja Suomeen.

Auringonnousu Haagissa. Kuva: Tia Puumalainen
Etäisyydet suurien kaupunkien välillä ovat lyhyitä ja selkeällä säällä Haagin World Trade Centerin ylemmistä kerroksista näkyy Rotterdamiin asti. Kuva: Tia Puumalainen

Uudistunut Team Finland -verkosto Alankomaissa – tukea ja neuvoja yrityksille

Yrityksiä, jotka ovat kiinnostuneet Alankomaiden markkinoille pääsystä, palvelee Alankomaiden uudistunut Team Finland-tiimi. Suomen suurlähetystö Haagissa, Finpron maaedustaja Alankomaissa, suomalais-hollantilainen kauppakilta ja Suomen Benelux-instituutti ovat osa Team Finland -verkostoa Alankomaissa. Alankomaiden Team Finland -toimijat tekevät työtään yhteistyössä Suomen Team Finland -toimijoiden kanssa.