Kenia isännöi WTO:n 10. ministerikokouksen joulukuussa. Dohan pitkään jatkunut kauppaneuvottelukierros on Nairobissa eräänlaisella vedenjakajalla.
Albert Einsteinin mukaan hulluutta on se, että tekee samat asiat uudelleen ja uudelleen ja odottaa eri tuloksia. Einstein ei tiettävästi viitannut Maailman kauppajärjestön (WTO) puitteissa käytäviin monenkeskisiin kauppaneuvotteluihin, mutta yleispätevälle sitaatille on löytynyt viime aikoina ystäviä juuri tältä alueelta.
Kyse on surullisen kuuluisasta Dohan kauppaneuvottelukierroksesta (DDA), joka käynnistettiin jo vuonna 2001, mutta jota ei ole vieläkään onnistuttu päättämään. Kaikki eivät näkemystä jaa, mutta yhä useammat ovat menettämässä viimeisenkin toivonsa kierroksen suhteen.
Kierros, joka ei pysynyt mukana ajassa
Dohan kierros tiedettiin jo alun perin haastavaksi, mutta urakka on ylittänyt kaikki odotukset. Vuonna 1986 käynnistynyt ja vuonna 1994 päättynyt Uruguayn kierros – jonka tuloksena globaalit kaupansäännöt ulotettiin teollis- ja tekijänoikeuksiin ja palveluihin – tuntui ikuisuusprojektilta, mutta DDA:han nähden kyse oli haukkapalasta.
Dohan kierroksen suurimmiksi ongelmiksi on mainittu neuvotteluosapuolten suuri lukumäärä ja siitä aiheutuva intressien kirjavuus, mutta syitä on etsitty yhtä lailla agendan haastavuudesta. Jälkimmäisen teorian mukaan jäljellä ovat lähinnä kovimmat pähkinät matalalla riippuneiden hedelmien tultua korjatuksi jo aiemmilla kierroksilla.
Keskeisin syy kierroksen ongelmiin löytyy kuitenkin globaalitalouden muutoksista. Erityisesti Kiinan rakettimainen nousu 2000-luvulla herätti kysymyksen siitä onko kyseessä rikas maa, jossa on paljon köyhiä vai köyhä maa, jossa on paljon rikkaita, ja minkälaista panosta siltä siten WTO-neuvotteluissa on lupa odottaa.
Erimielisyys nousevien talouksien velvoitteista suhteessa muihin kehitysmaihin on johtanut neuvottelujen kariutumiseen kerran toisensa jälkeen.
Kohti Nairobin pakettia
Balin ministerikokoustulokset (2013) ratkaisuineen muutamista DDA-aiheista loivat uutta uskoa kierroksen päättämiseen. Tavoitteeksi asetettiin kuluvan vuoden joulukuussa Nairobissa järjestettävä WTO:n 10. ministerikokous. Alkusyksystä kävi kuitenkin ilmi, ettei ratkaisuja kierroksen ydinaiheissa tulla saavuttamaan. Kompastuskiviä oli useita, mutta suurin niistä koski erimielisyyksiä juuri nousevien talouksien asemasta.
Tavoitteeksi Nairobiin on nyt asetettu muutamista DDA-aiheista koostuvan minipaketin luominen. Sikäli kuin paketti syntyy, se sisältänee köyhimpiä maita hyödyttäviä elementtejä ja mahdollisesti jotakin muuta. Parhaassa tapauksessa Nairobissa juhlitaan myös WTO:n informaatioteknologia- ja ympäristötuotesopimuksia sekä muutamaa uutta WTO-jäsentä, jos kohta ne eivät DDA-agendalle kuulukaan.
Haasteena kuitenkin on, että minipaketti ei riitä päättämään Dohan kierrosta eikä välttämättä edes luomaan riittävää uskoa työn jatkamiseksi.
Vedenjakajalla
Palatakseni johdantoon, hulluutta on useammanlaista.
Yhden sortin hulluutta olisi antaa DDA:n hapertaa koko WTO:n perustaa stagnaatiollaan. WTO globaaleine kaupansääntöineen, niiden noudattamista tarkastelevine tehtävineen ja riitojenratkaisumekanismeineen näyttelee tärkeää roolia kansainvälisen kaupan sujuvuuden taustalla. Yli 160 valtiota sitovan sääntöjärjestelmän rapautumisen ei pitäisi olla kenenkään intresseissä.
Jonkinasteista harhaisuutta on myös ajatella, että kierros onnistuttaisiin päättämään perustamalla ratkaisut malleihin, jotka eivät kyenneet niitä tuottamaan edes sen alkuvaiheessa. Maailmankaupan todellisuus on muuttunut radikaalisti sitten kierroksen käynnistymisen, ja neuvotteluja ohjaavien parametrien tulisi muuttua sen mukana.
Hieman karrikoiden, samantasoisten joustojen salliminen yhtäältä Kiinalle, Intialle ja Brasilialle ja toisaalta Botswanalle, Fijille ja Namibialle vain siksi, että kaikki ovat kehitysmaita, ei toimi.
Dohan kierros on Nairobissa vedenjakajalla. Sen de jure päättäminen ei onnistu, koska useat kehitysmaat vastustavat sitä, mutta yhtä selvälle vaikuttaa, että etenkään suuret teollisuusmaat eivät ole valmiita jatkamaan työtä ilman toiveita paremmasta. Nairobissa tuskin kyetään sanomaan kierroksen jatkosta kovin tarkkaan, mutta toivoa sopii, että osapuolet ovat valmiita viemään asioita suuntaan, joka mahdollistaisi sen päättämisen tavalla tai toisella.
Kuinka käy, jää nähtäväksi, mutta keskustelu DDA:n kohtalosta on joka tapauksessa käynnistynyt.
Juha Niemi kirjoittaa erinomaisesti. Hänestä on myös tullut monenkeskisen kauppapolitiikan osaaja, joita meillä on vähän.
Voin pitkälle yhtyä hänen arvioihinsa mutta yhdessä kohdassa näkyy, että hän on Doha-aikalainen! Hän kirjoittaa, että Uruguayn kierros oli DDA:han nähden haukkapala. Mielestäni se oli pikemminkin pääruoka, joka synnytti WTO-järjestön, loi kauppariitojen ratkaisujärjestelmän, maatalous- ja palvelukauppasopimukset ja paljon muuta. DDA:n perusta on ”väkisin ja liian aikaisin kokoonpantu”, poliittispainotteinen ja turhia toiveita herättävä.
Juhan mainitsemien syiden ohella ehkä suurin ero Uruguay-neuvottelujen ja DDA:n välillä on se, että eri intressitahot ovat menettäneet uskoaan nykyneuvotteluihin. Narulla on vaikea työntää näin painavaa junaa, veturi puuttuu!
Eikö se veturi voisi olla nimenomaan kehitysmaiden asemaa vahvistavan kauppasäännöstön luominen? Siihen kai tällä touhulla piti pyrkiä. Vähän ihmettelen sitä näkemystä, että ongelma olisi vain Kiinan ja joidenkin muiden nousevien talouksien aseman tunnistaminen. Rikkaiden maiden omien intressien ajaminen ei näyttäisi olevan minkäänlainen ongelma? Kv. kaupan hyötyjen jakautuminen tasaisemmin maailmassa ja globaalitalouden suurien ongelmien (kuten pääomapako,veroparatiisit, verojen välttely jne.)ratkaiseminen on varmasti yksi tärkeimmistä haasteista maailmassamme. Maailman varallisuudesta rikkain prosentti omistaa jo puolet ja ero köyhimpien ja rikkaimpien maiden välillä vain jatkaa kasvamistaan. Nämä ongelmat aiheuttavat sitten puolestaan työntövoimaa eli mm. lisääntyiä pakolaisvirtoja ihmisten muuttaessa sinne minne varallisuuskin kasaantuu. Olisi mielenkiintoista tietää mikä on se kokonaiskuva, jonka pohjalta näitä WTO-neuvotteluja käydään? Mikä on esimerkiksi WTO:n näkemys ”kestävästä kehityksestä”? Vai eikö se asia sille kuulukaan? Nyt vaikuttaa kovin tekniseltä puuhailulta ilman näkemystä maailman kokonaistilanteesta.
Kiitos kommenteista. Ne sisälsivät erittäin tärkeitä huomioita keskeisistä globaaleista ongelmista. Seuraavassa muutamia huomioita omasta näkökulmastani, joiden toivon vastaavan joihinkin esitetyistä kysymyksistä ja samalla taustoittavan alkuperäisen kirjoituksen sisältöä.
WTO on ytimeltään kaupan sääntöpohjaiseen vapauttamiseen keskittyvä järjestö, jonka toimintaan kehityskysymykset ovat kuitenkin sisältyneet jo pitkään. Käytännössä kaikki WTO-sopimukset sisältävät joustoja, jotka vähentävät kehitysmaiden velvoitteita suhteessa teollisuusmaihin. Samat periaatteet, ml. sitoutuminen yksipuolisten etuuksien antamiseen köyhimmille maille ovat ohjanneet DDA-neuvotteluja, ja tulevat olemaan mukana myös jatkossa. On sinänsä selvää, että DDA:n päättäminen ei riitä korjaamaan kaikkia kaupan vääristymiä, mutta mm. maataloustukia ja -tulleja sekä köyhimpiä maita hyödyttävine tuloksineen se edesauttaisi ainakin jossain määrin vastikään lanseerattujen kestävän kehityksen tavoitteiden toteutumista.
Syiden etsiminen DDA:n ongelmiin nousevien talouksien asemasta kuulostaa epäilemättä tekniseltä, mutta on ongelman ytimessä. Kehitysmaat ovat WTO:ssa oikeutettuja etuuskohteluun riippumatta koosta, vauraudesta tai merkityksestä. Merkittävien myönnytysten salliminen niille DDA:n tuloksena merkitsisi kyseisten myönnytysten ulottamista automaattisesti ryhmän kaikille jäsenille, ml. suurimmat ja vahvimmat. Tämän hyväksyminen on käynyt sitä vaikeammaksi mitä merkittävimmiksi toimijoiksi jälkimmäiset ovat maailmantaloudessa kehittyneet. Kyse on toki teollisuusmaiden omista intresseistä, mutta myös nousevien talouksien haluttomuudesta ottaa suurempaa – lähtökohtaisesti kuitenkin teollisuusmaita vähäisempää – vastuuta tuloksista.
WTO:n suhteen on muistettava, ettei se organisaationa määrää mistä neuvotellaan, eikä edes miten. Agendan asettaminen ja sopimusten uudistaminen on jäsenten käsissä. Uskoakseni WTO-jäsenet tuntevat nykyiset globaalihaasteet, mutta näkemykset kohtuullisista kompromisseista eivät ikävä kyllä toistaiseksi kohtaa.
[…] aikavälillä. Dohan problemaattisuuden ei tarvitse rapauttaa järjestöä itsessään, kuten ministerineuvos Juha Niemi kirjoittaa. Nyt alkavan uuden agendan muotoutumisessa Yhdysvaltojen ja EU:n jaettu näkemys WTO:n […]