Ennakointi ennen kaikkea Filippiineillä

Suomen suurlähetystö avattiin Filippiineillä uudelleen syyskuussa 2020 kahdeksan vuoden jälkeen. Saavuin itse maahan elokuussa 2021 edustuston päällikön sijaiseksi ja Team Finland –koordinaattoriksi. Heti alussa oli selvää, että kartoittamistyötä tarvitaan: Millaiselle suomalaisosaamiselle Filippiineillä on tarvetta? Millä sektoreilla suomalaisilla yrityksillä on jo valmiiksi kiinnostusta maahan? Millaisia kehityssuuntia Filippiineillä on nähtävissä? Tarvitsimme tuulta Filippiinien Team Finland -purjeisiin!

Kaupunkikuva Manilasta
Kuva: Unsplash/Luca Bucken

Saimmekin aika pian Business Finlandilta idean lähteä edistämään heidän konseptinsa mukaista ennakointi (foresight) -työpajaa Filippiineillä. Ennakoinnilla ei ennusteta tulevaisuutta. Tarkoituksena on tarkastella vaihtoehtoisia kehityskulkuja ja miettiä sen myötä erilaisia mahdollisuuksia ja riskejä toimintaympäristössä. Paljon parempaa tapaa uuden edustuston (ja Team Finland –koordinaattorin!) päästä sisään Filippiinien politiikkaan, yhteiskuntaan ja talouteen en olisi voinut keksiä.

Business Finlandin Aasian ennakointityöstä vastaavan Satu Kalliokuljun loistavan osaamisen avulla pääsimme nopeasti vauhtiin. Löysimme tehokkaan paikallisen kumppanin, joka auttoi meitä niin sanotussa alkuanalyysissä, jossa kartoitettiin erilaisia signaaleja usealla eri osa-alueella, kuten politiikka ja geopolitiikka, teollisuus ja hankintaketjut, ilmasto ja ympäristö, kauppa ja talous, yhteiskunta ja kulttuuri ja niin edelleen. Jo tämän alustavan kartoituksen seuraaminen ja siihen osallistuminen oli tärkeä ja opettavainen prosessi edustustollemme.

Jee, oikeita ihmisiä!

Olimme erittäin onnekkaita, koska ennakointityöpajamme osui vajaan parin kuukauden saumaan delta- ja omikron-varianttien välissä. Saimme siis järjestää ihka oikean hybridi-tilaisuuden! Jo ajatus ihmisten kohtaamisesta sai minut innokkaaksi, työpajan sisällöstä puhumattakaan.

Ihmisiä istumassa pyöreässä pöytämuodostelmassa. Kankaalle on heijastettu etäyhteydellä osallistuvat keskustelijat.
Business Finlandin Satu Kalliokulju ja muutama muu osallistuja olivat mukana videoyhteydellä. Ensimmäinen hybriditilaisuutemme sujui loistavasti. Kuva: Embiggen Consulting

Työpajaan osallistui sekä suomalaisia että paikallisia yrityksiä hyvin erilaisilta sektoreilta. Lisäksi mukana oli filippiiniläisiä virkamiehiä esimerkiksi tieto- ja viestintäteknologiaministeriöstä sekä ajatushautomoiden ja kauppakamareiden edustajia. Kaikki olivat tutustuneet signaaleihin etukäteen ja saaneet ehdottaa uusia. Työpajassa käytiin vapaata, aktiivista ja osallistavaa keskustelua näiden pohjalta.

Ennakointityön tulokset pitkäaikaiseen hyötykäyttöön

Työpajan parissa vietetty iltapäivä oli inspiroiva. Keskustelussa erottui selkeitä painotuksia ja suuntaviivoja, mihin Filippiineillä saatetaan olla tulevina vuosina matkaamassa. Toukokuussa 2022 järjestettävät kansalliset vaalit mukaan lukien uuden presidentin valinta on yksi virstanpylväs ja mahdollinen vedenjakaja.

Team Finland -työ painottuu Filippiineillä vuonna 2022 muun muassa energiaan, bio- ja kiertotalouteen, koulutukseen ja terveyteen. Ennakointityön tulosten avulla voimme entistä paremmin analysoida liiketoimintamahdollisuuksia Filippiineillä ja tukea suomalaisia yrityksiä heidän tarpeissaan. Tulosten hyödyntäminen ja analysointi jatkuu yhdessä Business Finlandin ja muiden kumppanien kanssa.