EU-Meksiko -globaalisopimuksen uudistaminen avaa ovia

Yhdysvallat on ollut tähän asti Meksikon tärkein kauppakumppani, sillä yli 80 % viennistä suuntautuu amerikkalaismarkkinoille. Presidentti Trumpin noustua valtaan Meksikossa on kuitenkin havahduttu siihen, että maan olisi hyvä monipuolistaa kauppasuhteitaan myös muualle maailmaan. Suomen kannalta mielenkiintoisin edistysaskel on EU-Meksiko -globaalikauppasopimuksen ajantasaistaminen.

Euroopan unionin ja Meksikon välinen globaalisopimus oli syntyhetkellään vuonna 2000 EU:n modernein kauppasopimus. Maailma on kuitenkin muuttunut paljon vuosituhannen alusta, joten sopimuksen uudistaminen on tarpeen. Hetki uudistaa sopimusta on erinomainen siinäkin mielessä, että Meksikon talous näyttää olevan tällä hetkellä erittäin vakaalla pohjalla; talouden ennustetaan kasvavan tänä vuonna 2,3 %, se on aiempaa monipuolisempaa eikä enää niin riippuvainen öljyhintojen vaihtelusta.

Sopimusneuvottelut ovat jo alkaneet ja niissä on edistytty erinomaisen hyvin. Niin Meksikon kuin EU:n puolelta on todettu tavoitteeksi saada uusi sopimus valmiiksi tämän vuoden loppuun mennessä.

Globaalisopimus avaa uusia mahdollisuuksia europpaalaisille yrityksille Meksikossa

Mahdollisuuksia erityisesti elintarvike- ja palvelusektorilla

EU-Meksiko -globaalisopimus ei ole pelkästään vapaakauppasopimus, vaan se sisältää myös poliittisia ja kehityskysymyksiin liittyviä osioita. Näihin kuuluu esimerkiksi dialogi ihmisoikeuksista. Vapaakauppaosuudessa pyritään tällä kertaa laajempaan katteeseen ottaen mukaan kattavammin maataloussektorin sekä palvelukaupan. EU:n offensiiviset intressit liittyvät viimeksi mainittuun, kun taas Meksikoa kiinnostaa pääsy EU:n markkinoille maatalouspuolella.

Vaikka markkinoillepääsy Euroopan maataloussektorilla on pääosin Meksikon intressissä, voi uudistuvan globaalisopimuksen myötä avautua uusia mahdollisuuksia myös suomalaisille elintarvikkeille Meksikossa. Esimerkiksi laktoosittomat tuotteet ja vähärasvaiset juustot, voisivat käydä kaupaksi. Meksiko on maailman liikalihavin kansa ja II tyypin diabetes on jo kansantauti. Kasvava keskiluokka on hyvin terveystietoista, joten kysyntää olisi terveellisimmiksi koetuille tuotteille.

Elintarvikkeiden lisäksi Meksikossa saattaisi olla kysyntää suomalaiselle korkealaatuiselle maltaalle. Maa on maailman neljänneksi suurin oluen tuottaja, eikä sen oma ohran ja maltaan tuotanto riitä kattamaan panimoiden kasvavaa kysyntää.

Palvelusektori nähdään myös erinomaisena vientimahdollisuutena – globaalisopimuksen tukemana Meksikon 127,5 miljoonan ihmisen markkinoilla riittänee kysyntää hyville eurooppalaisille palveluille.

Suomen Meksikon suurlähetystö seuraa globaalisopimuksen uudistamista ja on valmis yhdessä paikallisen Finpron toimiston kanssa auttamaan suomalaisia yrityksiä Team Finland -hengessä kartoittamaan, millaisia mahdollisuuksia uudistettu sopimus tuo mukanaan.

Roy Eriksson

Suurlähettiläs