Ruandan elintaso nousee Umugandan ja kaupan voimalla

Matkustin viime joulukuussa Ruandan pääkaupunkiin Kigaliin, jossa osallistuin Enhanced Integrated Framework (EIF) -nimisen WTO:n ja muiden kansainvälisten toimijoiden yhteisen aloitteen johtokunnan kokoukseen. EIF on Aid for Trade -ohjelma, joka tukee köyhimpiä kehitysmaita osallistumaan kansainväliseen kauppajärjestelmään. Suomi on yksi EIF:n suurimmista rahoittajista. 

En ollut aiemmin käynyt Ruandassa, enkä tiennyt mitä odottaa. Lentokoneen laskeutuessa Kigaliin lentoemäntä kertoi, että muovipussit on kielletty, eikä niitä saa tuoda maahan. Sulloin muovipussini edessäni olevan istuimen taskuun hieman yllättyneenä. Perillä mielikuvani siististä maasta vahvistui. Yhtään roskaa en nähnyt kaupungin kaduilla. Muovipussien sijaan ihmiset käyttivät kangaskasseja. Kigalia pidetään Singaporen jälkeen maailman siisteimpänä pääkaupunkina. Lentoasemalla vastassa ollut kauppaministeriön virkailija kertoi Umuganda-päivästä. Kuukauden viimeisenä lauantaina ihmiset kokoontuvat yhteen ja siivoavat asuinalueitaan ja tekevät muita yhteisiä askareita. Umuganda on vapaasti käännettynä ”yhdessä tekemistä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi”. Maasta löytyy suomalaiselta kuulostavaa talkoohenkeä.

Ruanda uudistuu

Yhdessä tekemisen Umuganda-henki saattaa olla myös Ruandan viime vuosikymmenien hurjan nousun taustalla. Vuoden 1994 kansanmurhan jäljiltä maa oli käytännössä katsoen kokonaan tuhottu. Pohjakosketuksen jälkeen maan talous on kasvanut yhtäjaksoisesti yli 20 vuoden ajan ja ihmisten hyvinvointi on vuosivuodelta parantunut. Muutos on hyvin ilmeinen, kun katselee Kigalin moderneja rakennuksia, siististi puettuja ihmisiä ja hyvin hoidettua ympäristöä. Maan presidentti Paul Kagame haluaakin päivittää mielikuvaa maastaan: ”Meidät tunnettiin traagisesta historiastamme. Nyt olemme ylpeitä maastamme, joka on kyennyt uudistumaan”. Toki maassa on edelleen köyhyyttä ja hallintoa on kritisoitu autoritäärisyydestä, mutta saavutetut tulokset ovat silti vakuuttavia.

Kuvan etualalla kauppa- ja teollisuusministeri François Kanimba.

Kigalissa ohjelmaan sisältyi kauppa- ja teollisuusministeri François Kanimban tapaaminen, EIF:n johtokunnan kokous sekä rajakauppaa käsittelevä seminaari. Mieleeni on jäänyt etenkin ministeri Kanimban puheenvuoro, joka oli valtiovallan edustajalle varsin epätyypillinen. Hän korosti, että informaali rajakauppa ei ole laitonta. Yleensä viranomaista huolettaa, jos verot ja tullit jäävät keräämättä. Kanimba kuitenkin korostaa näiden pienyrittäjien, useimmiten yhden naisen puljujen, suurta merkitystä monen köyhän perheen elinkeinoon. Rajoitteiden sijaan tulisi pohtia keinoja, joilla voidaan edistää heikoimmassa asemassa olevien mahdollisuuksia osallistua kauppaan. Kyse on myös tasa-arvon edistämisestä. Ruandan keskuspankin arvion mukaan informaaleista rajakauppiaista 70-80 prosenttia on naisia.

EIF edistää inklusiivista kauppaa

Vierailun kohokohta oli käynti Kivu-järjen rannalla sijaitsevan Karongin markkinoilla. Järvi muodostaa luonnollisen rajan Ruandan ja Kongon demokraattisen tasavallan välille. Kongolaiset kauppiaat saapuvat perinteisillä avoveneillään Karongiin ostamaan erilaisia maatalouden tuotteita. Tarjolla oli mm. hedelmiä, vihanneksia, maitoa, kuivattua kalaa sekä eläviä eläimiä. Kauppa kävi vilkkaana ja kongolaisten veneet täyttyivät vähitellen markkinoiden tuotteista. Kongo on tärkein vientikohde Ruandan informaaleille kauppiaille ja Karongin kaltaisilla markkinapaikoilla on suuri merkitys ihmisten elinkeinoihin molemmilla puolin rajaa.

Karongin kaltaisilla markkinapaikoilla on suuri merkitys ihmisten elinkeinoihin molemmilla puolin rajaa.

Karongi on kuitenkin markkinapaikaksi hyvin pelkistetty. Se ei tarjoa varastoja, suojia, kylmätiloja tai muitakaan palveluja kauppiailleen. Hävikki on suurta ja vaikeat kulkuyhteydet nostavat hintoja. Turismin odotetaan kasvavan lähivuosina luonnonkauniiseen järvikohteeseen, mikä lisää entisestään tarvetta kehittää alueen palveluita. Ruandan kansallisessa kehityssuunnitelmissa Karongi onkin nostettu yhdeksi kahdeksasta rajakauppaa käyvästä kohteesta, jota on tarkoitus kehittää. EIF:n rahoituksella on tarkoitus kehittää rajakauppaa Karongin lisäksi Bureressa, joka sijaitsee Ugandan rajalla.

Uusi moderni katettu markkinapaikka oli jo rakenteilla perinteisen Karongin markkinan viereen. Tapasimme alueen naisyrittäjiä, jotka odottivat innolla rakennustöiden valmistumista ja kysyivät kiinnostuneena EIF:n rahoittamasta hankkeesta. Infrastruktuurin rakentaminen on vain osa hanketta, jonka tavoitteena on kehittää rajakauppaa kokonaisvaltaisesti parantamalla liiketoimintaympäristöä, vahvistamalla instituutioita ja tarjoamalla koulutusta alueen yrittäjille. Hankkeen menestys riippuu lopulta siitä, kuinka hyvin tapaamamme kaltaiset naisyrittäjät hyötyvät hankkeesta.

Ruandan keskuspankin arvion mukaan informaaleista rajakauppiaista 70-80 prosenttia on naisia.

Pystyvätkö he parantamaan elintasoaan ja kouluttamaan lapsiaan? Se on myös ns. inklusiivisen kaupan tavoite, jota EIF pyrkii edistämään 51 maailman köyhimmässä maassa (www.enhancedif.org).