Luxemburg herättää Suomessa samat mielikuvat lähes kohderyhmästä riippumatta: pikkuinen veroparatiisi, jossa rikkaat pankkiirit viettävät luksuselämää ja hoitavat rikkaiden säästäjien ja sijoittajien varoja salassa ja verottajan ulottumattomissa.

Maa yleensä ansaitsee sen mielikuvan, jonka se spontaanisti tuottaa. Ja, totta tosiaan, Luxemburgissa on paljon rikkaita pankkiireja, paljon varoja ja jonkin verran myös luksuselämää.

Taloustieteen nobelisti Daniel Kahneman on luonut oivan käsitteen, joka kuvaa ihmisten tapaa käsitellä tietoa. Sen vetävä otsikko on WYSIATI (What You See Is All There Is). Ihminen siis muodostaa näkemyksen niiden tietojen perusteella, jotka hänellä sattuu olemaan.

Yritän seuraavaksi täydentää sitä kuvaa, joka Luxemburgista muodostuu jo käytettävissä olevien tietojen perusteella. Samalla yritän löytää Luxemburgin tarinasta opetuksia, joista voi olla hyötyä vaikkapa Suomelle.

Onko Luxemburg veroparatiisi?

Luxemburgin finanssisektori on todellakin massiivinen. Se on euroalueen suurin varainhoidon keskus ja maailman toiseksi suurin sijoitusrahastokeskus. Finanssisektori ei kuitenkaan enää toimi salassa tai verottajan ulottumattomissa. Luxemburg on luopunut pankkisalaisuudesta, ja maassa toimivat rahoituslaitokset toimivat täysin läpinäkyvästi sekä verottajan että sijoittajien kotivaltioiden suuntaan.

Luxemburg ei ole yksityishenkilölle veroparatiisi, jossa varoja kannattaisi seisottaa pahan päivän varalle. Sinne ei kannata myöskään muuttaa verotussyistä.

Ongelma on toisaalla. Marraskuun alusta lähtien riehunut niin sanottu Luxleaks-skandaali on osoittanut, että Luxemburgista on ajan mittaan valitettavasti muodostunut keskus monikansallisten yritysten aggressiiviselle verosuunnittelulle. Sekään ei johdu Luxemburgin omasta yhteisöveroasteesta (noin 30 prosenttia) vaan kansainvälisen säännösverkoston synnyttämistä porsaanrei’istä, joiden käytössä ovat itse yritysten lisäksi kunnostautuneet Luxemburgissa toimivat konsulttiyhtiöt.

Luxemburgin hallinto on sietänyt verosuunnittelun toteuttamista alueellaan. Mainevahinko on tapahtunut ja sitä yritetään kiivaasti korjata. Usein toistettu väite, että Luxemburg keräisi verotuloja, jotka kuuluisivat yritysten kotimaille, on kuitenkin pielessä. Jos yritys optimoi verojaan, se ei yleensä maksa niitä minnekään.

Jos Luxemburgin vauraus ei siis oikeastaan perustu verokikkailuun tai pankkisalaisuuteen, niin mihin se perustuu?

Luxemburgin tilastoharhat

Historiallisen katsauksen sijaan vastaan kysymykseen katsomalla nyky-Luxemburgia miettimättä, miten tähän on päädytty.

Luxemburg on kahdessa tilastossa Euroopan ja itse asiassa maailman huipulla. Se on maailman viidenneksi rikkain valtio, kun mittarina on BKT per asukas. Se on myös aivan huikealla marginaalilla maailman suurin alkoholin kuluttaja per asukas.

Molemmat tilastot ovat silkkaa huuhaata.

Suuren osan Luxemburgin BKT:stä tuottaa noin 160 000 rajatyöläisen armeija. Se saapuu maahan joka aamu naapurimaista tuottamaan BKT:n kasvua, mutta rekisteröityy kuitenkin ”heikentämään” Saksan, Ranskan ja Belgian BKT per capita -tilastoja illalla.

Noin kaksi kolmasosaa Luxemburgin työvoimasta koostuu muiden maiden kansalaisista. Osa heistä liikkuu rajan yli joka päivä, osa asuu Luxemburgissa enemmän tai vähemmän pysyvästi. Maan ”omien” kansalaisten keskuudessa työttömyys, sosiaaliset ongelmat ja asunnon löytäminen ovat arkisia huolia siinä missä muuallakin Euroopassa.

Entä alkoholi? Mikseivät Luxemburgin kadut ole täynnä sammuneita? Alkoholin kulutusta koskevat tilastot syntyvät siitä, että naapurimaiden kansalaiset käyvät ostamassa halpoja alkoholijuomia Luxemburgista. Aivan sama ilmiö koskee Luxemburgin halpaa bensaa. Luxemburgin alv-kanta on edelleen Euroopan alhaisin, vaikka sitä juuri nostettiin.

Maan menestystekijät

Luxemburgin menestyksen avaimet ovat piilossa, koska maa ei itsekään halua niitä avoimesti esitellä.

Luxemburg on eräänlainen postmodernin valtion prototyyppi. Siihen liittyy kaksi aivan ratkaisevaa menestystekijää. Ne ovat riippumattomuus maan omista resursseista ja palveluvaltaisuus.

Luxemburgin talous pyörii 87-prosenttisesti palvelujen ja 67-prosenttisesti ulkomaisen työvoiman varassa. Luxemburg on sisämarkkinoiden mallioppilas. Sen tuotanto on aina mennyt lähes kokonaisuudessaan vientiin, ja palveluvaltaisuus ei ole muuttanut tilannetta. Nyt hoidetaan rajat ylittäviä rahoituspalveluja, niin kuin tehdään vaikkapa Singaporessa.

Kolmen A:n luottoluokitus on maalle niin tärkeä, että se päätti tänä vuonna ryhtyä yltiöradikaaleihin seitsemän prosentin leikkauksiin, kun julkinen velka liikkui ”huolestuttavasti” 20 prosentin BKT-osuudesta kohti 30 prosenttia.

Luxemburgilla ei ole aikomustakaan ryhtyä peruuttamaan ja purkamaan kansainväliselle taloudelle luotua loistavaa toimintaympäristöä. Se ei kuvittele, että kääntymällä sisäänpäin ja etsimällä kansallisia vahvuuksia se toisi maailmalle jotain aivan uutta ja ainutlaatuista. Se on aivan avoimesti keskus eli hub ideoille ja toiminnoille, jotka ovat peräisin muualta.

Luxemburg on myös lähes täysin vapaa monia muita EU-maita vaivaavasta kansallishurmoksesta. Eräät maan avainpoliitikot ovat avoimesti ”ranskalaisia” tai ”italialaisia”.

Luxemburgin talousmalli on mielenkiintoinen kokeilu, jonka tärkein opetus lienee se, että nokkeluus, notkeus ja nopeus näyttävät tuottavan parempia tuloksia, kuin loputon vatvominen ja ulkoa tulevan pelastuksen odottelu.

Lisää maatietoa ulkoministeriön sivuilta.