Saksan ja Ranskan yhteistyön tiivistyminen EU-areenalla nähdään usein edellytyksenä eurokriisin lopulliselle taittumiselle ja Euroopan talouskasvun vauhdittamiselle. Maiden välisiä suhteita mitataan herkällä kuumemittarilla.

Franfurter Allgemeine Zeitungin (FAZ) artikkeleita selatessani silmiini osui mielenkiintoinen vertailu Saksan ja Ranskan taloudenpidon eroavaisuuksista. Vertailu on luonnollisesti karkea yleistys ja yhdenlainen visio talouspolitiikan painopisteistä, mutta tarjoaa kuitenkin mielenkiintoisen kurkistuksen maiden välisten ajattelutapojen eroihin.

Tiivistettynä voisi sanoa saksalaisen ajattelun kulkevan kutakuinkin näin:

1. Velkakriisin taittamiseksi on valtion menoja vähennettävä. Sopivia leikkauskohtia ovat muun muassa sosiaalisektori ja erilaiset yritystuet. Menojen pienentyessä myös velkarahoituksen tarve pienenee.
2. Valtion ottaessa vähemmän velkaa pienenevät velan korot. Tällä on vaikutusta myös yritysten lainoihin joiden korkotaso laskee myös.
3. Yritystukien leikkaaminen karsii tappiolliset yritykset pois, ja pääomaa suuntautuu uusille aloille luoden uusia työpaikkoja. Kannattaville aloille tehdyt investoinnit lisäävät työllisyyttä ja tuovat verotuloja valtion kassaan.
4. Tämä laskee sosiaalisektorin kustannuksia, ja valtio voi edelleen vähentää velanottoaan.

FAZ:in vertailussa esitetty ranskalainen ajattelutapa on lähes päinvastainen:

1. Jotta voidaan tukea kasvua ja työllisyyttä, on valtion tuettava entistä reilummalla kädellä yrityksiä.
2. Yritystukien rahoittamiseksi tulee valtion ottaa lainaa ennen kaikkea maansa keskuspankilta, jotta vähennetään riippuvaisuutta ulkomaisesta velkarahoituksesta.
3. Ulkomaisen velkarahoituksen vähentyessä laskevat myös valtionvelan korot, minkä ansiosta myös yrityslainojen korot laskevat.
4. Matalat korot ja valtion subventiot kannustavat yrityksiä investoimaan lisää samoille aloille.
5. Tämä luo uusia työpaikkoja ja sitä mukaa tuloja valtion kassaan, minkä johdosta valtio voi pienentää velanottoaan.

Koska en ole talouspolitiikan asiantuntija, en mene lausumaan näkemyksiä siitä kumpi malli toimii paremmin. Tietynasteisia johtopäätöksiä voi toki tehdä vertailemalla maiden velkaantumistahtia, työllisyyttä ja vientilukuja.

Saksan vientiylijäämä ei perustu vippaskonsteihin

Viennistä puheen ollen olen hieman hämmästyneenä seurannut keskustelua Saksan vientiylijäämien asettamisesta seurantaan ja vaatimuksia vientiylijäämän pienentämisestä. Silläkin uhalla että näen asiat jo saksalaisten silmälasien läpi, esitän seuraavassa muutama näkemyksiä siihen miksi menestyviä vientiyrityksiä on vaikea suitsia poliittisilla mahtikäskyillä.

Ensinnäkin, voitaneen yleisesti ottaen todeta, ettei saksalaisyritysten vientimenestys perustu manipulointiin, subventioihin tai protektionismiin, vaan usein vuosikymmenten aikana kertyneeseen osaamiseen, laatuun ja kilpailukykyyn. Useat Saksan verrokkimaat menettivät 2000-luvulla puolestaan kilpailukykyään Saksaan verrattuna viemällä läpi mittavia palkankorotuksia, Saksan korotustason pysyessä maltillisena.

Toiseksi, Saksan vientiylijäämä muodostuu ennen kaikkea kolmansien maiden kanssa käytävästä kaupasta. Euromaiden osalta on Saksan vientiylijäämä puolittunut vuodesta 2007 lähtien, eli 4,4 prosentista 2,2 prosenttiin vuonna 2012.

Kolmanneksi, Saksa on avoin talous ja tuonnin osuus oli vuonna 2012 peräti 46 prosenttia ulkomaankaupan kokonaisvolyymistä, mikä on varsin korkea luku. Luonteva vertailumaa on Ranska, missä vastaava suhdeluku oli noin 30 prosenttia.

Kuinka vientiylijäämää voitaisiin edes teoriassa supistaa? Kotimaista kulutusta voidaan lisätä palkankorotuksilla tai alentamalla verotusta. Tosin pelättävissä on, että kotimainen kuluttaja ostaisi nimenomaan lisää saksalaisia tuotteita eikä vientialijäämästä kärsivien maiden tuotteita. Kotimaan investointeja voidaan lisätä esimerkiksi massiivisilla julkisilla infrastruktuuri-investoinneilla, mihin Saksassa kyllä joissain paikoin, kuten liikennesektorilla olisikin tarvetta.  Euron ulkoisen arvon aleneminen auttaisi myös luultavasti reunamaiden vientiä, mutta saksalaistuotteet käyvät pääsääntöisesti kaupaksi niin heikon kuin vahvankin euron aikoina.

Kaksi ensimmäistä vaihtoehtoa sitä paitsi tarkoittaisivat sitä, että Saksa velkaantuu lisää, sen sijaan että se aikoo laskea velkaantumisastettaan. Saksa on niitä harvoja euromaita, missä hallituksen tavoitteena on pienentää kokonaisvelan määrää kuluvan hallituskauden aikana. Monissa muissa euromaissa pohditaan otsa kurtussa sitä, kuinka edes hidastaa vuosittaista velkaantumistahtia alle kolmen prosentin.

Jotain on Saksassakin tehty. 1.1.2015 voimaan astuva yhtäläinen ja yleinen 8,50 euron minimipalkka on eräänlainen vastaantulo kilpailutilanteen tasapainottamiselle matalapalkka-aloilla, mitä useimmat Saksan naapurimaat tervehtivät suurella ilolla ja se onkin mielestäni koko Euroopan kannalta askel parempaan.

Sen sijaan, että keskustellaan Saksan vientiylijäämän hillitsemisestä, tulisi pohtia miten näitä ylijäämiä voisi käyttää järkevästi reunamaiden talouksien piristämiseen. Jotta eurojuna pääsee laaksonpohjasta mäen harjalle, ei veturin eteen kiskoille tule asettaa kiviä, vaan korjata perässä lonksuttavat apuveturit ja vaunut niin, että ne pysyvät vauhdissa mukana.