Silkkitie. Karavaanit kulkemassa tiettömillä aroilla ja aavikoilla, välillä pysähtyen myyttisen Samarkandin moskeijan loisteessa, välillä taas Tian Shan -vuorten viileässä varjossa, kuljettaen silkkiä ja mausteita maailman laidalta toiselle.

Harva sana synnyttää yhtä paljon kiehtovia mielikuvia kuin silkkitie, ja minunkin mielessäni se on välkkynyt siitä asti, kun tulin postille Astanaan Kazakstaniin yli kaksi vuotta sitten. Niinpä onkin ollut kiehtovaa seurata läheltä uuden silkkitien muotoutumista Euraasian mantereen halki. Kyse on tietenkin Kiinan megaprojektista ”Silkkitien taloudellinen vyöhyke” eli kuljetusreittien verkoston rakentamisesta Kiinasta Keski-Aasian läpi Eurooppaan.

Mullistava hanke

Kiinan silkkitiehanke muuttaa niin taloudellisia kuin poliittisia valtasuhteita Keski-Aasiassa. Hanke on myös synnyttänyt kilpailua eri maiden välillä kaikkien hamutessa osaansa reiteistä ja rahdista – samoin myös eurooppalaiset maat ovat heränneet kilpailemaan asemasta uusien kuljetusreittien päätepisteenä.

Kazakstanista on tullut Kiinan avainkumppani hankkeessa monestakin syystä; maailman 9. suurin valtio kattaa suuren osan Keski-Aasiasta, vaikka naapurin jättiläisten Venäjän ja Kiinan rinnalla se vaikuttaa pieneltä. Toinen, ja paljon tärkeämpi syy on Kazakstanin yhteensopiva politiikka silkkitiehankkeen kanssa. Talouskriisistä kärsivä öljyntuottajamaa pyrkii monipuolistamaan sekä elvyttämään talouttaan investoimalla miljardeita dollareita kuljetusinfrastruktuurin rakentamiseen.

Reitin solmukohdaksi?

Kazakstan, joka pääosin jäi muinaisen silkkitien pohjoispuolelle, haluaa nyt kukoistaa uuden silkkitien logistisena solmukohtana, vähän niin kuin Samarkand aikoinaan. Kiina ja Kazakstan kehittävät kiivaasti yhteistä rajanylityspaikkaa Khorgosia, ja Kazakstan on kehunut saavansa tänä vuonna omalta osaltaan valmiiksi Länsi-Kiinasta Länsi-Eurooppaan johtavan valtatien rakentamisen.

Samaan aikaan Kazakstan on rakentanut rautatieverkostoaan sekä maan sisällä että yhteistyössä naapurimaiden kanssa. Suuria suunnitelmia ja erilaisia skenaarioita syntyy kuin sieniä sateella. Mutta mitä tapahtuu, kun astutaan suunnittelupöydän äärestä todelliseen maailmaan?

Edessä haasteita

Ensikosketuksen uuteen silkkitiehen sain vuosi sitten vieraillessani Khorgosissa, jossa uudenuutukaiset rautatiet ja jo mainittu valtatie halkoivat aavikkoista maisemaa. Itse rajalle on noussut omalaatuinen tax free -alue ja Kazakstanin puolelle rakennetaan massiivista erikoistalousaluetta kuivasatamineen.

Silkkitietä siis rakennetaan tositarkoituksella, mutta haasteitakin löytyy. Rahtivirrat pitäisi vielä saada kulkemaan kalliiseen lentorahtiin verrattuna riittävän ripeästi mantereen halki, vaikka se ainakin toistaiseksi on huomattavasti kalliimpaa kuin hidas merirahti. Samoin tullimenettelyjä pitäisi yksinkertaistaa ja nopeuttaa maissa, jotka ovat kuuluisia hankalasta byrokratiasta ja korruptiosta.

Mittaamattomien etäisyyksien Keski-Aasia

Kartoille on helppo piirtää viivoja ja reittejä, mutta Euraasian mantereen etäisyydet käsittää vasta, kun itse lähtee ylittämään silmänkantamattomiin ulottuvaa aroa. Tänä keväänä minulla oli tilaisuus kuukauden sisällä matkustaa Länsi-Kazakstaniin Aktobeen, etelään Shymkentiin ja Turkistaniin sekä Kirgisiaan.

Aktobessa, joka sijaitsee lähellä Venäjän rajaa, jäin lumimyrskyn saartamaksi, kun taas noin viikkoa myöhemmin Shymkentissä poltin nenäni etelän hellekeleistä nauttiessa. Molemmat kaupungit kuitenkin hamuavat rautaisen silkkitien tärkeiksi kauttakulkupaikoiksi.

Itse asiassa olin alun perin menossa Shymkentin sijasta Uzbekistaniin, mutta viisumin ja matkan järjestäminen osoittautuivat niin hankalaksi operaatioksi, että lopulta päädyin vain mahdollisimman lähelle Uzbekistanin rajaa. Tämä kuvastaa hyvin sitä yhteyksien ja yhteistyön puutetta Keski-Aasian maiden välillä, mikä toimii alueen kehityksen ja silkkitienkin jarruna.

Monenlaisia välimatkoja

Kirgisiassakin kevät oli jo pitkällä. Keski-Aasian kauneimmaksi maaksi kehuttu Kirgisia on omannut kenties tiiviimmät suhteet Kiinaan kaikista alueen maista; köyhälle maalle kauppa Kiinan kanssa on ollut elinehto, ja maat rakentavat niin ikään rautatie- ja maantieyhteyksiä.

Sain myös tilaisuuden vierailla legendaarisella Issyk-Kul -järvellä, josta lyhimmillään linnuntietä on noin sata kilometriä Kiinaan – välissä vain sattuu olemaan lumihuippuisten vuorten massa. Järven rannalla katselin myös yli ikivanhoja kivikaiverruksia, joita eri kansat ja heimot olivat sinne tehneet viimeisen 2 000 vuoden aikana.

Keski-Aasiassa ovat kohdanneet läpi historian lukuisat kansat ja kulttuurit, ja alueella on valtavasti potentiaalia muodostua jälleen kuljetusreittien solmukohdaksi.  Jotta näin kävisi, pitäisi kuitenkin rakentaa teitä paitsi mittaamattomien lakeuksien halki, myös kansojen ja kulttuurien välille.