Sveitsistä kärkipelaaja Team Finlandille

Sveitsin jalkapallomaajoukkue ylsi Brasilian MM-kisoissa hienoon suoritukseen. Alkusarjan Ranska-yskähdystä lukuun ottamatta joukkue noudatti kurinalaista taktiikkaa, piti palloa rohkeasti ja teki maaleja. Supertähti Xherdan Shaqiri lunasti koko kansan odotukset iskemällä kolme maalia Hondurasia vastaan. Joukkueen tie nousi kuitenkin pystyyn puolivälieräottelussa Argentiinaa vastaan, jatkoajan viimeisillä minuuteilla. Senkin jälkeen Sveitsi osui vielä tolppaan, mutta se ei riittänyt.

Kauppapolitiikan pelikentällä peliä on rakennettu toiseen suuntaan. Heinäkuun alussa voimaan astunut vapaakauppasopimus Kiinan kanssa on merkittävä lisäys Sveitsin taloudellisten mahdollisuuksien pelikirjaan. Sopimus on ensimmäinen laatuaan Euroopan maille, jos Islannin sivuuttaminen tässä sallitaan, ja tarjoaa potentiaalisesti merkittävän etulyöntiaseman sveitsiläisille yrityksille kilpakumppaneihinsa nähden. Silti asiantuntijat ovat varoitelleet liiallisesta optimismista hyötyjen suhteen, korostaen Euroopan tärkeyttä Sveitsin taloudelle. Myös tilastojen valossa Euroopan ja erityisesti EU:n merkitys näkyy.

Odotettavissa kovia vihellyksiä

Sveitsin suhde Euroopan unioniin kärsii kuitenkin vakavasta pelihuumorin puutteesta. Pelisäännöistä on tulkintaeroja ja punaista korttia on heiluteltu puolin ja toisin. Liittoneuvosto eli maan hallitus hyväksyi kesäkuun lopulla suunnitelman helmikuussa hyväksytyn, maahanmuuttoa rajoittaneen kansanäänestyksen velvoitteiden sisällyttämiseksi perustuslakiin maahanmuuttokiintiöiden ja enimmäismäärien avulla.

Tämä lienee kamppi, joka saa EU:n joukkueen valmennuspenkin nousemaan raivokkaasti pystyyn. Vielä lähiviikkoina on odotettavissa hallituksen virallinen kirje Brysselille, jossa pyydetään EU:n ja Sveitsin välisen henkilöiden vapaan liikkuvuuden sopimuksen uudelleenneuvotteluja kiintiöiden mahdollistamiseksi. Siihen on odotettavissa kylmä-sprayhin verrattavissa oleva vastaus, niin kaukana ehdotus on EU:n perusarvoista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Sveitsin ja Kiinan solmima vapaakauppasopimus astui voimaan heinäkuun alussa. Kuva: Flickr/ChrisDevers

Tavoitteena tasapeli

Ratkaisukeinoja pitää kuitenkin molempien joukkueiden ryhtyä etsimään. Sveitsillä on helmikuuhun 2017 aikaa siirtää kansanäänestyksen velvoitteet lakiinsa. Yhteisymmärrys pelisäännöistä on löydettävä sitä ennen, mutta keskusteluista on helppo ennustaa vaikeita. Voi hyvin olla, että Sveitsin hallitus niputtaa kaikki käynnissä olevat väännöt EU:n kanssa yhteen pakettiin ja vie sen parin vuoden sisällä kansan päätettäväksi, oletusarvolla että äänestyksen kautta saataisiin uusi mandaatti kokonaisvaltaiselle kehityssuunnalle. Itsestään selvä ratkaisumalli ei tämäkään ole, siitä pitää huolen kansan riveissä ilmeisen syvä epäluulo EU:ta kohtaan.

Suomi vahvemmin kentälle

Vaikka EU:lla ja Sveitsillä on nappulat vastakkain, pitää Suomen uskaltaa rakentaa yhteistä kahdenvälistä pelistrategiaa Sveitsin kanssa. Tasavallan presidentti Sauli Niinistön valtiovierailu Sveitsiin lokakuussa 2013 ja liittopresidentti Didier Burkhalterin vierailu Suomeen tämän vuoden huhtikuussa loivat julkilausutun pohjan tiiviimmälle taloudelliselle kumppanuudelle. Sen parempaa ja konkreettisempaa lähtökohtaa yritysten kansainvälistymiselle, yhteisille suomalais-sveitsiläisille liikekumppanuuksille ja vastavuoroisille investoinneille ei valtiojohto pysty luomaan. Suomen suurlähetystö Bernissä on ollut tässä pohjatyössä vahvasti mukana. Nyt on Team Finlandin muiden toimijoiden aika tulla mukaan Sveitsi-peliin ja tarjota tuulennopeaa laitalinkkiä Suomen iskukykyisille ja maalinälkäisille yrityksille.

Katse eteenpäin

Sveitsin jalkapallomaajoukkueen pelaajat ovat taustoiltaan Brasilian kisojen monikulttuurisin joukkue. Toimikoon se anekdoottisena todisteena siitä, että yhteiskuntiemme menestystä ei rakenneta vanhojen meriittien tai kansalaistemme syntyperän, vaan ennen kaikkea joukkuehengen ja yhteisten tulevaisuuden tavoitteiden varaan. Vanhat maalit, olivat ne kuinka hienoja hyvänsä, eivät voita yhtään tulevaa ottelua.

Suomen talous tarvitsee maaleja todella kipeästi, ja Sveitsi on ihanteellinen kumppani uusien kansainvälisten menestystarinoiden luomiseen. Presidentit vihelsivät jo pilliin, nyt pitää hyökätä rohkeasti. Maalit ratkaisevat.