Tansaniassa yhteisössä on voimaa

Kuten monet muutkin Afrikan maat, Tansania tunnetaan rikkaista luonnonvaroistaan. Maan suurin vientituote on kulta ja vastikään rannikolta on löydetty valtavat maakaasuvarannot. Varsinainen rikkaus ja voimavarat löytyvät kuitenkin tansanialaisista itsestään. Esimerkiksi Kigambonin kaupunginosassa Dar es Salaamissa yhteisön tarpeisiin ja ongelmiin keksitään ratkaisuja yhdessä. Kun paikalliset yhteisötoimijat tuodaan yhteen kansallisesti, syntyy uusia innovaatioita ja liiketoimintamahdollisuuksia.

Modernin tanssin ryhmä tuo yhteisökeskukselle tuloja ja näkyvyyttä esiintymällä Dar es Salaamin yökerhoissa. Kuva:
Modernin tanssin ryhmä tuo yhteisökeskukselle tuloja ja näkyvyyttä esiintymällä Dar es Salaamin yökerhoissa. Kuva: Venla Voutilainen

Tansanian tasaisen, nopean talouskasvun vaikutukset näkyvät Kigambonissa. Upean hiekkarannan lähellä kohoaa luksushuviloita ja lauttasatama pursuaa pieniä liikkeitä. Toisaalta kasvu ei ole vielä kantanut hedelmää kaikkialla. Suurimmaksi osaksi kaupunkikuvaa määrittävät hiekkatiet ja vaatimattomat asuinrakennukset. Asuinalueen keskustan muodostavat muutama ravintola, kauppa, poliisilaitos ja koulu. Yhden nurkan takaa löytyy myös Kigamboni Community Center eli Kigambonin yhteisökeskus, jota voi pitää yhteisön sydämenä.

Keskuksen ovat perustaneet Kigambonin kaduilla varttuneet neljä nuorta miestä. Keskus perustuu taitojen jakamiseen – vapaaehtoiset opettavat muille sitä, mitä parhaiten osaavat. Iltaisin keskuksen piha ja sisätilat täyttyvät akrobaateista ja muusikoista, tietotekniikka- ja ompelutyöpajoista sekä tukiopetusta saavista lapsista. Vapaaehtoistyöllä tuetaan niin lasten koulunkäyntiä kuin estetään nuorten syrjäytymistä. Esimerkiksi alakoulun opettajien maksullista iltaopetusta vastaavaa tukiopetusta annetaan köyhimpien perheiden lapsille veloituksetta.

Käytännön tarpeet ovat synnyttäneet paikallisia ratkaisuja. Yhteisökeskus ei olekaan vain vielä puutteellisen koulutusjärjestelmän täydentäjä tai yhteisön ajanviettopaikka, vaan myös living lab, elävä laboratorio. Living lab kokoaa yhteen ihmisiä, ajatuksia ja innovaatioita. Siellä voidaan käyttäjäläheisesti keksiä uusia ratkaisuja arjen ongelmiin sekä kehittää uusia ja vanhoja liikeideoita eteenpäin.

Kigambonin yhteisökeskuksessa opetettavat taidot on yhdistetty liiketoimintaa, jolla katetaan toiminnan kulut. Akrobatia- ja modernin ja perinteinen tanssin ryhmät esiintyvät paikallisissa tapahtumissa sekä yökerhoissa tuoden keskukselle näkyvyyttä ja tuloja. Sen bajajeja eli paikallisia mopotakseja ajavat kuskit maksavat kulkuneuvoistaan vuokraa keskukselle. Ompelukurssien aikana syntyy läppärilaukkuja ja vaatteita myytäväksi turistien suosimalla rannalla. Rannan ravintola on myös ohjannut turisteja keskuksen järjestämille kävely- tai pyöräilykierroksille.

Vapaaehtoiset jakavat yhteisökeskuksessa oppimiaan taitoja eteenpäin nuoremmilleen. Kuva:
Vapaaehtoiset jakavat yhteisökeskuksessa oppimiaan taitoja eteenpäin nuoremmilleen. Kuva: Venla Voutilainen

Useimmat afrikkalaiset living labit keskittyvät yhteisön kehittämiseen. Kigambonissa keskuksen vapaaehtoiset tunnetaan ja heitä arvostetaan. Vastaavasti he tuntevat yhteisön tarpeet ja toiveet. Toiset laboratoriot keskittyvät enemmän yrityselämän innovaatioihin. Living labien vahvuus piileekin verkostoitumisessa. Niiden sisällä ja välillä käytävä keskustelu ja tekeminen levittävät hyväksi havaittuja ruohonjuuritason ideoita ja ajavat niitä paikallisiksi, alueellisiksi, kansallisiksi… Toinen osaa tavoittaa yhteisön, toinen muovata ideoista liiketoimintaa.

Suomen rahoittama tietoyhteiskunta- ja ICT-sektorin kehitysprojekti TANZICT tukee tansanialaisia living labeja verkostoitumisessa. Nyt kehitteillä on tutkimusverkosto. Yritykset voisivat tilata kattavia markkinatutkimuksia tansanialaisten kuluttajien tarpeista ja toiveista maantieteellisesti laajalla otoksella. Ruohonjuuritason läsnäolo mahdollistaa asiakkaan ja yrityksen kohtaamisen, yhteiskehittelyn. Suomalaisten yritysten voisi olla kiinnostavaa selvittää millaisille mobiilipalveluille on kysyntää tai miten maaseudun off-grid sähköntuotanto on järkevintä toteuttaa.

Afrikka nousee, myös ruohonjuuritasolla. Tansaniassa parempia palveluita ja valoisampaa huomista ei jäädä odottelemaan, vaan ne luodaan itse. Ongelmiakin toki on, mutta vahvinta on usko omaan tekemiseen. Kigambonin yhteisökeskuksen alkuvuosina eräs kehitysjärjestö ei suostunut edes tapaamaan sen perustajia. Myöhemmin sama järjestö palasi keskuksen porteille koputtelemaan, hakemaan yhteistyötä kykenevältä paikalliselta toimijalta. Yritysten kannattaa tarttua living labien tarjoamiin mahdollisuuksiin heti.