Terveyssektorin vienninedistämistä koronapandemian keskellä

1

Mitä sinulle tulee ensimmäiseksi mieleen Romaniasta? Talouskasvu ja vientipotentiaali? Jollei, niin ei ihme – Suomen uutisvirrassa Romania taidetaan useimmiten mainita vähemmän mairittelevissa yhteyksissä. Suurelta yleisöltä – myös yritysten edustajilta – on siis saattanut jäädä piiloon Romanian tarjoamat mahdollisuudet.

Rakenteilla olevia taloja nostureita.
Talouskasvu näkyy kaupungissa: rakennusbuumia Bukarestissa 2020. Kuva: Terhi Paikkala

Me täällä Suomen suurlähetystössä Bukarestissa aloimme kuitenkin panostaa näihin vientimahdollisuuksiin entistä tiiviimmin puolisentoista vuotta sitten. Tuolloin oli myös jo tiedossa, että Romanialla olisi käytössään tulevina vuosina n. 29 miljardia EU:n elpymisvaroja. Mihin nämä varat käytettäisiin, ja olisiko suomalaisyrityksillä mahdollisuus päästä hankkeisiin mukaan?

Koska edustuston vienninedistämistyö oli aiemmin ollut pienemmässä roolissa (keskittyen lähinnä opetussektoriin), ensimmäiset kuukaudet intensiivisempää Team Finland -työtä keskittyivät mahdollisuuksien kartoittamiseen eri sektoreilla. Suurlähettilään kanssa tapasimme kaupunkien pormestareita (pääasiassa virtuaalisesti ennen koronarokotteita) ja muita sidosryhmiä, ja seurasimme tarkkaan elpymissuunnitelman laatimista. Raportteja Suomeen sai kirjoittaa useammankin (’unohtakaa se edellinen!’), kun suunnitelmat muuttuivat ministerien ja hallituksen vaihtuessa.

Tapaamiset Bukarestin ja Constantan kaupunkien edustajien kanssa. Lukuisista virtuaalisista tapaamisista ei puolestaan juuri tullut kuvia otettua. Kuvat: Catalina Sandu ja Terhi Paikkala/Suomen suurlähetystö Bukarestissa.

Sairaalainvestoinneissa mahdollisuuksia suomalaisyrityksille

Yhdeksi kiinnostavaksi kohteeksi varsin varhain hahmottuivat tulossa olevat mittavat julkisen sektorin sairaalainvestoinnit. Romanian nykyisistä julkisista sairaalarakennuksista suuri osa on vuosikymmeniä vanhoja, eivätkä ne vastaa nykyisiin tarpeisiin, mikä on tullut erityisen vahvasti ilmi pandemian aikana.

Kun tietoa oli kerätty tulevista sairaalahankkeista, sitä alettiin myös viestiä Business Finlandille ja yrityksille. Business Finlandin kautta yhteys saatiinkin joihinkin sairaalasuunnittelua tekeviin suomalaisyrityksiin. Kiinnostuneista suomalaisyrityksistä muodostui kevään aikana allianssi, joka on nyt tosissaan pyrkimässä mukaan Romanian tuleviin sairaalahankkeisiin.

Meidän työmme edustustossa ei tietenkään loppunut tähän, vaan fokus siirtyi tiedon keräämisestä yhteyksien luomiseen ja suomalaisyritysten tunnetuksi tekemiseen. Järjestimme (jälleen virtuaalisia!) tapaamisia yritysten edustajien ja sairaalahankkeita tekevien julkisten toimijoiden välille. Kesäkuussa järjestimme yhteistyössä Romanian terveysministeriön kanssa webinaarin, jossa esiteltiin suomalaista sairaalasuunnitteluosaamista.

Vienninedistämismatka keskellä koronarajoituksia

Vientiä ei kuitenkaan saa aikaan virtuaalisesti kotisohvalta käsin edes korona-aikana. Seuraava suunniteltu askel olikin suomalaisyritysten matka paikan päälle Romaniaan sidosryhmiä tapaamaan. Kun tätä suunniteltiin hyvän koronatilanteen aikaan kesällä, tiedossa oli, että tilanne tulee huononemaan kunhan deltamuunnos rantautuu Romaniaan. Romanian viranomaisten ja yritysten aikatauluista johtuen seuraava fyysinen tapahtuma kuitenkin sovittiin lokakuulle Bukarestiin.

Edustustossa hieman kauhulla seurasimme alati nousevia koronakäyriä, tiedostaen alhaisen rokotekattavuuden maassa. Kolme viikkoa ennen yritysdelegaation tuloa alkoi olla selvää, ettei suunniteltua työpajaa voisi pitää fyysisesti. No, näihin viime hetken muutoksiinhan tässä pandemian aikana on totuttu, joten sovittiin yritysdelegaation silti tulevan maahan, pidettäisiin työpaja virtuaalisesti ja yritykset voisivat silti rokotusten turvin tavata erillisissä tapaamisissa kasvokkain paikallisia kumppaneita. Vaan kuinkas kävikään – delegaation saapumista edeltävänä päivänä Romaniassa asetettiin mittavia koronarajoituksia, joiden varjolla hotelli perui delegaatiomme neuvotteluhuonevaraukset.

No, vienninedistämismatkalla olevia suomalaisyrityksiähän ei tietenkään jätetä pulaan, joten edustuston kirjastosta sukeutui sujuvasti korvaava palaverihuone myös yritysten tarpeisiin ja sinne toimitettiin kokouseväitä lähimarketista. Team Finland at your service!

Ihmisiä neuvottelupöydän ääressä yhteiskuvassa.
Yritysdelegaatio vierailulla 2021. Kuva: Integrated Hospital Design Alliance

Tervetuloa suomalaisyrityksille

Tässä kohtaa on toki hyvä lisätä se disclaimer, että kaikki edustustomme maailmalla eivät pysty toimimaan kokouskeskuksina yrityksille, meilläkin kyse oli poikkeustilanteen ratkaisusta. Toisaalta olemme täällä Bukarestissa halunneet kunnolla panostaa niiden suomalaisyritysten tukemiseen, joilla on todellista kiinnostusta ja mahdollisuuksia Romanian markkinoille. Tässä puolentoista vuoden intensiivisen Team Finland -työn aikana on nimittäin saanut huomata, että vaikka jollain alalla olisi Romaniassa kysyntää, ja Suomessa osaamista, niin kovin moni suomalaisyritys ei vielä uskalla Kaakkois-Euroopan markkinoille lähteä.

Kannustankin siis näin vuoden aluksi yrityksiä tähyilemään rohkeasti myös tälle puolelle Eurooppaa! Olkaa matalalla kynnyksellä yhteydessä.

Kommentit

Jyrki Nissilä 2 vuotta sitten

Kiitos Terhi informatiivisesta kirjoituksesta. Tsemppiä jatkotyöhön!