YK:n korkeimpana virkamiehenä Bangladeshissa toimiva maakoordinaattori Mia Seppo on asunut ja työskennellyt Dhakassa kolme vuotta. Blogissa hän kertoo, miten koronavirus on vaikuttanut dhakalaisten elämään ja kuinka YK tukee Bangladeshia koronakriisissä.

Bangladeshin pääkaupunki Dhaka on tavallisesti sykkivä ja nopeatempoinen 18 miljoonan asukkaan metropoli, jossa kohtaavat katuelämä ja ylelliset ravintolat, kalliit autot ja rikshat, kulttuuri, muoti, slummit ja kaiuttimista kuuluvat rukouskutsut.

Tätä kirjoittaessani vieraanvaraiset ja lämpimät dhakalaiset ovat kuitenkin kodeissaan, kadut ovat tyhjinä ja kaupunki hiljainen. Kuulen ensimmäistä kertaa täällä asuessani kerjäläisen äänen, kun hän pyytää rahaa kotikadullani. Yksi maailman tiheimmin asutuista maista valmistautuu taistelemaan maailmalla tuhoa ja kuolemaa kylvänyttä koronavirusta vastaan.

Lähes puolet maailman väestöstä elää sulkutoimenpiteiden keskellä viruksen liikkuessa kehittyneistä, toimivan terveydenhuollon maista tiheästi asuttuihin heikon terveydenhuollon maihin. Bangladesh on yksi jälkimmäisistä. Tilanteeseen on kuitenkin reagoitava tyynesti ja järjellä, sillä paniikki vain ruokkii vaikeuksia.

Resurssien mobilisointia

COVID-19-tautiin liittyvät uudet ilmaisut ovat uineet osaksi arkista kielenkäyttöämme. Bangladesh on nyt joukkotartunnan alkuvaiheessa, kun virus leviää ihmiseltä toiselle. Eristyksellä ja fyysisellä etäisyydellä ostetaan aikaa terveydenhuoltosektorin valmiuden kehittämiseen.

YK on tarttunut tähän mahdollisuuteen ja työskentelee maan hallituksen kanssa voidakseen vastata pandemiaan. Terveydenhuollon työntekijöitä koulutetaan ja heille hankitaan elintärkeitä suojautumisvälineitä. Samalla nostetaan testauskapasiteettia, valmiutta tartuntaketjujen jäljittämiseen ja eristämiseen sekä huolehditaan ruokaturvallisuudesta eristyksen aikana.

YK:lla on avainrooli valtion tiedotusponnistelujen tukemisessa. On tärkeää, että kotitaloudet saavat oikeaa, ihmishenkiä suojelevaa tietoa koronaviruksesta. Väärä ja perusteeton tieto tartuntojen ehkäisemisestä leviää tiettyjen yhteisöjen sisällä ja vaarantaa kansalaisia.

Korkean ja matalan tulotason maat kohtaavat kriisin yhtä aikaa, mikä on meille kaikille ennennäkemätön tilanne. Ne kilpailevat samoista hankinnoista, kun globaalit jakeluketjut katkeavat ja pula terveydenhuoltovälineistä pahenee. Tämä luo kysyntää paikallisille, innovatiivisille ratkaisuille siellä, missä se on mahdollista.

Bangladesh on sikäli onnekas, että sillä on vahva teollisuus ja yksityinen sektori. Ne voidaan mobilisoida tuottamaan välttämättömiä hygieniatarvikkeita, joista on maailmalla pulaa. Kansalaisyhteiskunta aktivoitui nopeasti ja monet vapaaehtoisverkostot ovat ryhtyneet tukemaan haavoittuvia ryhmiä. En viittaa vain Bangladeshissa toimivaan kansainväliseen kehitysyhteistyöjärjestö BRACiin, vaan lukuisiin kansalaisjärjestöihin, jotka toimivat ruohonjuuritasolla luotettuina kumppaneina, välittävät tietoa, kuljettavat ruokaa sitä tarvitseville ja tarkkailevat palvelujen jakelua. Ja, mikä tärkeintä, muistuttavat leimaamisesta ja syrjinnästä ennen kuin se on liian myöhäistä. Kuten aina, kansalaisjärjestöt ja kansalaisyhteiskunta ovat tässä avainkumppaneita.

Turvaverkkoja ja lisätukea

Bangladeshilla on kukoistava yksityissektori ja kasvava keskiluokka, ja maa tunnetaan kehitysinnovaatioista. Mutta karanteeninomaiset olosuhteet kotona ovat ylellisyys, johon on varaa vain harvoilla. Valtio ilmoitti nopeasti lisätuesta jo olemassa oleville sosiaalisille turvaverkoille, erityisesti niille, jotka toimittavat ruokaa eristyksen aikana.

Lyhyellä aikavälillä YK työskentelee hallituksen kanssa taatakseen ruoan pöytään päiväpalkasta riippuvaisille, epävirallisesti työskenteleville tänä epävarmana aikana. Pitkällä aikavälillä tuemme hallituksen yhteistyökumppaneiden kanssa varhaista sosioekonomista toipumista, jotta kehityspäämäärät olisivat yhä tavoitettavissa ja ihmisten toimeentulo turvattu.

Tekstiiliteollisuus, joka vastaa 80 % Bangladeshin vientituloista ja tuo miljoonat naiset perinteisistä kotitöistä bruttokansantulossa näkyvän talouden piiriin, on kärsinyt kovasti. Eikä kyse ole pelkästään taloudesta. Turvattomissa parisuhteissa eläville naisille kotiin sulkeutuminen tarkoittaa lisääntynyttä kotiväkivallan riskiä näinä epävarmuuden ja ahdistuksen aikoina.

Priorisoimme sukupuolittuneeseen väkivaltaan liittyviä palveluja koronakriisin aikana. Vastaamme sukupuolittuneen väkivallan kasvuun laajentamalla palveluja, kuten turvakoteja, neuvontalinjoja ja psykososiaalista tukea. Jo valmiiksi haavoittuvissa oloissa elävät ihmiset ovat nyt entistäkin haavoittuvampia, ja on pyrittävä siihen, ettei kukaan jää ilman tukea. Meidän täytyy varmistaa, että naisten ja epävirallisessa taloudessa työskentelevien tarpeet otetaan huomioon kehityssuunnitelmissa.

Ystävällisyyttä, myötätuntoa ja pelottomuutta

Kukaan ei tiedä, mitä tulevat kuukaudet tuovat tullessaan niissä maissa, joissa asumme ja työskentelemme. Mutta tiedämme, että jokainen toimenpide pandemiaa vastaan on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki, heikoin terveydenhuoltojärjestelmä. Nyt jos koskaan on tärkeää, että kaikki yhteisöt, niin paikalliset kuin globaalit, yhdistyisivät ystävällisyydessä, myötätunnossa ja solidaarisuudessa tukemaan toisiaan. Tulemme kriisistä ulos ehkä mustelmilla ja naarmuilla, mutta toivottavasti myös sitoutuneina rakentamaan yhdessä parempaa maailmaa.

Nobel-palkittu bangladeshilainen Rabindranath Tagore on sanonut: ”älkäämme pyytäkö suojaa vaaroilta, vaan pelottomuutta kohdata niitä”. Sillä nyt on pelottomuuden ja päättäväisyyden aika.

Lue Mia Sepon alkuperäinen, englanninkielinen blogi UNRICin sivuilta (kirjoitettu 24.4.2020).