Kambodžan maakonfliktit ovat repineet maata kansanmurhavuosista lähtien, jolloin punakhmerit riistivät maaoikeudet kansalta. Tuhannet kambodžalaiset ovat yhä ilman virallista todistusta maastaan, haavoittuvaisina maakaappauksille ja pakkosiirroille.

Kymmentuntisen automatkan aikana Ratanakiriin, Kambodžan koillisimpaan maakuntaan, ehdin saada esimakua tulevasta. Maisema muuttuu: tiheiden metsien sijaan silmieni edessä vilisee siististi sommiteltuja kumipuurivejä.

Hallituksen taloudellinen maankäyttöoikeusohjelma ei ole palvellut paikallisväestöä, päinvastoin. Yrityksille myönnetyt oikeudet ovat käytännössä laillistaneet kyliin kohdistuvat maakaappaukset.

Aggressiivisesti laajeneva yritystoiminta muodostaa yhden suurimmista uhista pienten kylien toimeentulolle. Yhteisömaat raivataan rivakasti kumipuuviljelmien tai kaivostoiminnan tieltä.

Metsien katoaminen katastrofi

Tuoreimpien arvioiden mukaan maakonfliktit ovat koskettaneet jo yli puolta miljoonaa kambodžalaista. Omistusoikeuden palautuminen 1980-luvulla ei riittänyt siivoaman edellisellä vuosikymmenellä syntyneitä sotkuja.

Yritysten on helppo levittäytyä etenkin kesantomaalle, sillä kyläläisten voi olla hankalaa puolustaa omistusoikeuttaan viljelemättömällä maalla.

Viljelypalstojen väheneminen rajoittaa monille yhteisöille ominaista kiertoviljelyä.

Monen mielestä huolestuttavampaa on kuitenkin kulttuurinen hävikki.

Tiheät metsät ovat satavuotisten rituaalien kohteita ja muodostavat elintärkeän osan alkuperäiskansojen kulttuuria. Metsien hakkaaminen uhkaa perinteiden jatkuvuutta ja symboloi kyläläisille katastrofia.

Kyläläiset taistelevat oikeuksiensa puolesta

Pitkän matkan päätteeksi saavun Kanatin kylään. Raitilla kohistaan. Partioryhmä on jälleen saanut rikollisen kiinni rysän päältä. Mies on kaatanut yhteisömaiden puita laittomasti.

Kiiruhdamme rikospaikalle, missä parikymmentä nuorta seisoo ringissä takavarikoidun moottorisahan ympärillä. Päivittäin kiertävä partioryhmä on syntynyt kyläläisten aloitteesta. Vapaaehtoisten joukossa on kaikenikäisiä ja etenkin nuorten uho on suurta.

Partioryhmän into laantuu nopeasti – he eivät jaksa elämöidä kauaa, sillä heille tämä on arkipäiväistä.

Järjestö tukee kyläläisiä

Suomen suurlähetystö on lähes kahden vuoden ajan tukenut Analyzing Development Issues Centerin (ADIC) työtä Kanatin ja Peakin kylissä Ratanakarissa.

ADIC tukee yhteisöjä kasvattamalla kyläläisten tietoisuutta ja osaamista ajaa omia asioita. Kansalaisjärjestö varoo kuitenkin tyrkyttämästä arvojaan kyläläisille.

”Kestävään kehitykseen pyrkiessä on aina edettävä yhteiskunnan ehdoilla”, projektinjohtaja Il Oeur kiteyttää.

ADIC:in lähestymistapa tuntuu tuottavan tulosta. Kyläyhteisöt toimivat nykyään yhä oma-aloitteisemmin ongelmien ratkaisemiseksi. Kansalaisjärjestöjen vastuulle jää taustatuen ja neuvonannon tarjoaminen.

Periksi ei anneta

Tapaamani kyläläisten kertomukset ovat hämmästyttävän samankaltaisia. Jokaista tarinaa tuntuu varjostavan pettymys ja turhaantuneisuus viranomaistoimintaa kohtaan.

Siitä huolimatta, että kantelut tuodaan julki protokollaa noudattaen, erävoitot ovat harvinaisia ja sääntöjä muokataan vauraan vähemmistön eduksi korruption voimin.

Kenties siksi onkin yllättävää havaita, että lähes yhtä usein kertomuksia yhdistää ääretön sinnikkyys ja horjumaton yhteishenki.

Periksi ei anneta vaikka henki menisi.

Monelle täällä maa merkitsee elämää. Se tarjoaa nykyhetken kodin ja elannon, mahdollistaa suhteen edesmenneisiin ja kantaa lupausta tulevasta perheestä, jonka elättää näillä mailla.

Periksi ei anneta, koska periksi ei voida antaa.

 

Liisa Helle

Harjoittelija Suomen suurlähetystössä Bangkokissa syksyllä 2014.