Lätkädiplomatiaa Malesian tropiikissa

1

Urheilu on diplomatian aliarvostetuimpia muotoja. Etenkin joukkuelajien kautta tutustuu kerralla laajaan ja ennalta määrittelemättömään skaalaan ihmisiä. Jaettu hiki yhdistää.

Todennetun sanonnan mukaan kanadalainen maahanmuuttaja selvittää uudessa asuinmaassaan ensimmäisenä jäähallin sijainnin ruokakaupan sijaan. Näin on myös Malesiassa, jonne rakennettiin ensimmäiset kaukalot 1980-luvun lopulla.

Bangkokilaisen Flying Farangs -kollektiivin treeneissä pelipaidat jaetaan tummiin ja valkoisiin - ei keltaisiin ja punaisiin. Kuva: Karen Fonacier.
Bangkokilaisen Flying Farangs -kollektiivin treeneissä pelipaidat jaetaan tummiin ja valkoisiin – ei keltaisiin ja punaisiin. Kuva: Karen Fonacier.

Joka maanantai-ilta parisenkymmentä peluria kokoontuu Kuala Lumpurin pohjoispuolella sijaitsevan Sunway Pyramid -ostoskeskuksen kaukaloon pelaamaan KL Cobras -nimikkeen alla.

Olen harvoin pelannut yhtä kansainvälisessä ja innokkaassa porukassa. Suurin osa pelaajista on Pohjois-Amerikasta. Mukana on myös paikallisia ja suomalaisia pelaajia sekä edustus Ruotsista, Japanista ja Iranista.

Tittelit jätetään pukukoppiin

Sunway Pyramid -ostoskeskuksen kaukalon tapahtumia voi seurata useammasta kerroksesta. Kuva: Teemu Laakkonen.
Sunway Pyramid -ostoskeskuksen kaukalon tapahtumia voi seurata useammasta kerroksesta. Kuva: Teemu Laakkonen.

Kuala Lumpurin kobrissa on alkusyksyn aikana pelannut muun muassa diplomaatteja, virkamiehiä, yrittäjiä, opettajia ja myyntimiehiä. Epävirallisissa kohtaamisissa ja rennommissa olosuhteissa ihmiset usein juttelevat vapautuneemmin.

Urheilu on hyväksi havaittu keino tutustua paikallisiin, mikä aasialaisissa maissa ei ole aina täysin vaivatonta.

Pelasin jääkiekkoa myös viime kesänä Bangkokissa.

Yllättävistä kohtaamisista mainittakoon ensimmäisellä pelikerralla vieressäni maalivahdin varusteita päälleen pukenut leppoisa herrasmies. Jutustelun lomassa huomasin hänen vetävän Helsingin Jokerien vanhan pelipaidan ylleen. Englanti vaihtui nopeasti suomeksi, sillä mies paljastui Tšekin Thaimaan-suurlähettilääksi, joka oli palvellut 80-luvulla Helsingissä ja oppinut sujuvan härmänkielen.

Malesialainen naisjääkiekko nosteessa suomalaisin voimin

Malesian miesten maajoukkuetta valmentaa suomalainen Nikolas Sepponen. Miehet kamppailevat tällä hetkellä Challenge Cup of Asia -tasolla (CCOA) yhdessä Kirgisian, Mongolian, Intian, Kuwaitin, Omanin ja Singaporen kanssa.

Kaksi vuotta sitten Malesiaan perustettiin ensimmäinen virallinen naisten jääkiekkojoukkue Jazura Girls Ice Hockey Club (www.jazuragirls.com). Tunnollisimmat naiset harjoittelevat jopa neljästi viikossa, ja osa on luistellut jo vuosia miesjoukkueiden mukana.

Malesialainen naisjoukkue Jazura Girls pelasi ensimmäiset kansainväliset pelinsä helmikuussa. Kuva: Janne Haapalainen @ Jcube.
Malesialainen naisjoukkue Jazura Girls pelasi ensimmäiset kansainväliset pelinsä helmikuussa. Kuva: Janne Haapalainen @ Jcube.

Malesiassa 17 vuotta asunut Janne Haapalainen on naisten joukkueen perustaja ja sponsori.

Tänä syksynä kootaan naisten maajoukkue ja sen on tarkoitus osallistua ensimmäiseen kansainväliseen turnaukseensa ensi vuoden keväällä.

Urheiludiplomatia vaatii turnauskuntoa

Lokakuussa käynnistyy paikallinen liiga, jossa ulkomaalaiset ja paikalliset jakaantuvat kuuteen sekajoukkueeseen. Syyskuun toisella viikolla Kuala Lumpurissa järjestettiin kansainvälinen turnaus, jossa pelattiin niin junioritasolla kuin kilpasarjassakin.

Lähialueen maista eritasoisia kansainvälisiä kiekkoturnauksia järjestetään myös Thaimaassa, Singaporessa, Indonesiassa, Hongkongissa ja Filippiineillä.

Kuka tietää, kenties UM:n jääkiekkojoukkue MFA Lions tekee tulevaisuudessa pelimatkan Aasiaan?

Keskiyön kiekkohuumaa

Kuala Lumpurissa on toistaiseksi kaksi kaukaloa, joista toista voi vuokrata jääkiekkojoukkueille. Kaukaloiden omistajat tahtovat pyhittää otollisimmat alkuillan vuorot yleisöluistelulle, minkä vuoksi jääkiekkojoukkueet joutuvat pelaamaan niin sanotuilla lepakkovuoroilla, jotka alkavat yhdeksän tai kymmenen jälkeen illalla.

Ei ole siis tavatonta nähdä maajoukkueenkaan harjoittelevan kirjaimellisesti keskellä yötä intoa puhkuen. Malesialaista sisua parhaimmillaan.

Kommentit

Brantti 8 vuotta sitten

Hyvä Malesia, teillä jäähallin yleisövuorot ovat alkuillasta! Meillä ne ovat sunnuntaiaamuisin aikaisin tai parina arkipäivänä keskellä päivää…