Millainen paikka Jakarta on? Nopea googlaus johti tavallista syvempään sisäänhengitykseen Lapin laduilla.

Kun puhelin soi ja sain ilokseni tietää tulleeni valituksi Suomen Jakartan-edustuston CIMO-harjoittelijaksi, olin juuri palannut hiihtolenkiltä. Äkäslompolon laduilla oli joulukuun alkupuolella enemmän poroja kuin ihmisiä, eikä niitä porojakaan kaamoksessa juuri erottanut. Aavistin silloin, että ympäristöni muuttuu kuukauden kuluttua melkoisesti.

Jakartassa en ollut käynyt koskaan aikaisemmin, joten aloin etsiä kiivaasti tietoa Indonesian pääkaupungista. Tietojen kalastelu verkossa nosti pintaan kaksi vonkaletta ylitse muiden.

Ensimmäinen oli se, että ihmisiä on Jakartassa aivan valtavasti.

Ihmisten paljoudesta voikin jo arvata seuraavan havaintoni – kaduilla ei varmasti tarvitse liikkua yksin. Liikennettä on valtavasti, eikä ruuhkia ja niistä kaupungin ylle syntyvää sakeaa saastehuntua voi välttää.

Seuraavalla hiihtolenkillä hengitin tavallista syvempään, samalla maiskutellen Ylläksen puhdasta ilmaa aivan uudella antaumuksella.

Macet – ruuhka

Jakartassa ensimmäinen taksikuskini ei tuntunut ymmärtävän, kun ihmettelin ääneen liikenteen paljoutta. Liikenne ei sanana herättänyt hänessä oikein minkäänlaista vastakaikua. Tilanne muuttui, kun oivalsin että liikenteen paljoutta ilmaisee indonesian kielessä paremmin sana macet.

Macet, eli ruuhka, oli varmasti ensimmäinen Jakartassa oppimani uusi sana.

Ruuhkaa Jakartassa on enemmän tai vähemmän päivittäin. Aina sen ajankohtaa tai laajuutta ei ainakaan maallikko osaa ennakoida.

Kahden kilometrin matka lähetystöstä EU-delegaatioon saattaa joskus kestää vartin, joskus taas lähes tunnin. Täällä onkin tapana päivitellä ruuhkia hieman samaan tapaan kuin vaikkapa Englannissa kuulumisten vaihdon ohessa puhutaan säästä.

Ihmiset ja tila

Erikoista Jakartan liikenteessä on mielestäni se, että ajoväylille kehkeytyvistä ruuhkista huolimatta ei onnettomuuksia juuri näy. Vertailun vuoksi Intian Mumbaissa todistin ensimmäistä jalankulkijan päälle ajoa tunnin kuluttua kaupunkiin saapumisestani.

Autoilijan mielen maltin menettämisestä kielivää äänimerkin soittamista kuulee Jakartassa yllättävän harvoin. Äänimerkkiä kyllä käytetään esimerkiksi ahtaalla ja kapealla kotikadullani tuon tuosta, mutta kevyesti. Äänimerkillä lähestyvän ajoneuvon kuljettaja haluaa kaiketi herättää kadun laitaa etenevän jalankulkijan huomion.

Edes jalankulkijoiden ei näe törmäilevän toisiinsa, mikä on mielestäni lähes ällistyttävää. Indonesia on nimittäin yksi niistä maista, jossa älypuhelimet ja niiden erilaisten tuijottamista vaativien sovellusten käyttäminen yleistyvät nopeiten koko maailmassa.

Jotenkin jakartalaiset onnistuvat luovimaan liikenteessä, ollen yhtä aikaa läsnä sekä konkreettisessa että virtuaalisessa todellisuudessa.

Liekö taidon taustalla aasialainen kohteliaisuus vai ajan saatossa kasvaneen väestön tottuneisuus alituiseen tilan puutteeseen? Hermoilu ei ruuhkan keskellä tietenkään auta. Siksi harjoittelenkin nykyään ahkerasti päivänokosten ottamista taksien takapenkeillä.

 

Rauli Kostamo

Olen johtamisen psykologiaan erikoistunut uunituore hallintotieteen maisteri. Indonesiassa minua inspiroi tällä hetkellä diplomatiaan perehtymisen ohella maan erinomainen kahvitarjonta.