Olen aikaisemmin asunut Etelä-Koreassa ja Japanissa, mutta Kaakkois-Aasian värikäs kaupallispoliittinen ilmapiiri houkutteli kokeilemaan jotakin uutta. Thaimaa tarjoaa mielenkiintoisen sekä haastavan poliittisen työympäristön diplomaatille kasvavassa ja kansainvälisessä talouskeskuksessa.
Lentävä lähtö lähetystön arkeen
Aikani lähetystöllä alkoi mielenkiintoisissa merkeissä paikallisen perustuslakiäänestyksen ollessa kulman takana. Myös elokuun alkupuolella eri puolilla Thaimaata sattuneet pommi-iskut pitivät lähetystön kiireisenä. Pitkiltäkään illoilta poliittisen raportoinnin parissa ei voinut välttyä ja pääsin heti kokemaan, mitä diplomaatin elämä voi parhaimmillaan ja pahimmillaan tarkoittaa.
Uniikki alku uuden suurlähettilään ja edustuston päällikön sijaisen kanssa tarjosi kuitenkin parhaan ympäristön suurlähetystön toiminnan kokonaisvaltaiselle ymmärtämiselle. Aikaa nopeasti muuttuvassa Thaimaassa paikalliseen ilmapiiriin orientoitumiseen ei tarjottu liiaksi, joten se laittoi koko tiimin puhaltamaan yhteen hiileen. Nopean oppimistahdin ansiosta Kaakkois-Aasian poliittinen ja taloudellinen tilanne ovat tulleet äärimmäisen tutuksi unohtamatta alueella aktiivisesti toimivia ASEAN- ja EU-yhteisöjä.
Lähetystöllä jokainen päivä on erilainen
Tehtävät lähetystöllä ovat vaihdelleet analyysien kirjoittamisesta, ihmisoikeus- ja sananvapaustilanteen seuraamisesta ja seminaareissa sekä kokouksissa istumisesta myös arkisen kuplan ulkopuolella oleviin tehtäviin. Harjoitteluni aikana olenkin päässyt ottamaan osaa esimerkiksi viestintästrategioiden luomiseen, Suomi 100 -juhlavuoden tapahtumien suunnitteluun ja EU-ASEAN ministeritapaamisen valmisteluun.
Työtehtäviini on kuulunut erottamattomana osana myös Kambodžan poliittisen ja taloudellisen tilanteen seuranta. Tämä seuranta veikin minut työmatkalle Phnom Penhiin kartoittamaan Kambodžan tarjoamia liiketoimintamahdollisuuksia ja paikallisten kansalaisjärjestöjen tilannetta.
Kaiken kaikkiaan työtehtävät lähetystöllä ovat tarjonneet kattavan kuvan suurlähetystön arjesta ja olen päässyt mukaan käytännössä kaikkeen, mitä kokeneetkin diplomaatit tekevät.
Ostoskeskusten värittämän kuoren alta paljastui monipuolinen suurkaupunki
Bangkokin lukemattomien ostoskeskusten ja turistikohteiden takaa löytyi koskematonta luontoa, loistavia urheilumahdollisuuksia, huippuluokan ravintoloita, hulppeita kattobaareja ja aina jotakin uutta. Kaupunkia ei varmasti ehdi kokea kunnolla monen vuoden aikanakaan, ja koko Thaimaa tarjoaa tutkittavaa loppuelämäksi. Ei ole vaikea ymmärtää miksi niin moni suomalainen ja kymmenet suomalaiset yritykset ovat löytäneet kotipaikkansa täältä.
Aikani Bangkokissa on tarjonnut mahdollisuuden uppoutua moneksi kuukaudeksi täysin ainutlaatuiseen kulttuurilliseen, poliittiseen ja taloudelliseen kylpyyn. Tästä kylvystä lähtee kohti seuraavaa seikkailua monta kokemusta, oppia ja muistoa rikkaampana.
Juha Romppanen
Korkeakouluharjoittelija Bangkokin edustustossa, joka löysi Thaimaasta kolmannen kotinsa Aasiassa