Miten yritysvastuu ja buddhalaisuus liittyvät Thaimaassa toisiinsa?

1

Liiketoiminnan vastuullisuus on noussut viime aikoina tärkeäksi puheenaiheeksi yhteiskunnan eri tasoilla. Kuluttajat vaativat yrityksiltä vastuullisempia toimia ja läpinäkyvämpää kommunikaatiota samalla kun yritykset ottavat yhä rohkeammin kantaa yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Thaimaan erikoispiirteenä on buddhalaisuus, joka kytkeytyy vahvasti yritysvastuuajatteluun.

Munkki Phra Brahmapundit pohti puheessaan uskontojen merkitystä kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisessa sekä buddhalaisuuden nivoutumista yritysvastuun käsitteeseen. Kuva: Leeni Toivanen.
Munkki Phra Brahmapundit pohti puheessaan uskontojen merkitystä kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisessa sekä buddhalaisuuden nivoutumista yritysvastuun käsitteeseen. Kuva: Leeni Toivanen.

Yritysvastuulakeja on viime vuosina hyväksytty eri puolilla Eurooppaa vastauksena globaalin liiketoimintaympäristön muutoksiin. Vastuullinen liiketoiminta, eli yritysvastuu, perustuu ajatukseen, että yrityksen on taloudellisen kasvun lisäksi yhtä tärkeää huolehtia myös omien toimintojensa sosiaalisesta ja ekologisesta kestävyydestä. Taloudellisen, ekologisen ja sosiaalisen peruspilarin täytyy olla keskenään tasapainossa, jotta yritys voi toimia pitkällä aikatähtäimellä vahingoittamatta sidosryhmiään.

Keskeistä yritysvastuussa on, että se nivoutuu kaikkiin yrityksen toimintoihin ja sen yhteiskunnallisiin vaikutuksiin. Valtioilla taas on ensisijainen vastuu varmistaa lainsäädännön ja valvonnan kautta, että puitteet vastuulliselle liiketoiminnalle ovat kunnossa.

Vastuullisuus ajankohtaisena teemana

Yritysvastuu on syventävien opintojeni myötä erittäin tuttu aihe. Aloittaessani työharjoittelun Bangkokin-suurlähetystössä epäilin kuitenkin, ettei aihe näkyisi olennaisesti työssäni. Ilokseni epäilyni ovat osoittautuneet täysin turhiksi.

Yritysten vastuullisuus niin ihmisoikeuksien kunnioittamisen kuin ympäristön kestävyyden kannalta on pinnalla Thaimaassa. Edistystäkin on saatu aikaan, etenkin kansallisella tasolla.

Viime vuonna Thaimaan hallitus kutsui ensimmäistä kertaa YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevan työryhmän vierailulle keskustelemaan maan haasteista. Tammikuussa Thaimaa taas ratifioi ensimmäisenä Aasian maana kansainvälisen työjärjestön ILO:n kalastusalaa koskevan yleissopimuksen EU:n ja Thaimaan onnistuneen ja rakentavan yhteistyön lopputuloksena. Myöskin kansallinen yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskeva toimintasuunnitelma valmistunee tämän vuoden loppuun mennessä.

Kansainvälisen työjärjestön ILO:n, Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön OECD:n sekä Euroopan unionin yhteinen Responsible Supply Chains in Asia -projektin sidosryhmätapahtuma pidettiin helmikuun lopussa. Projektin tavoitteena on edistää työtekijöiden oikeuksia sekä kestäviä toimia ympäristön kannalta. Thaimaan lisäksi projekti kattaa viisi muuta Aasian maata. Kuva: Leeni Toivanen.
Kansainvälisen työjärjestön ILO:n, Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön OECD:n sekä Euroopan unionin yhteinen Responsible Supply Chains in Asia -projektin sidosryhmätapahtuma pidettiin helmikuun lopussa. Projektin tavoitteena on edistää työtekijöiden oikeuksia sekä kestäviä toimia ympäristön kannalta. Thaimaan lisäksi projekti kattaa viisi muuta Aasian maata. Kuva: Leeni Toivanen.

Harjoitteluni aikana olen saanut yritysvastuun ajankohtaisuudesta myös käytännön kosketusta. Sen tärkeydestä kielivät esimerkiksi lukuisat yritysten vastuullisuutta käsittelevät tilaisuudet, joihin olen osallistunut. Niiden vallitsevina teemoina ovat olleet ympäristövastuun eri osa-alueet, mutta joukossa on ollut myös muun muassa toimitusketjujen vastuullisuutta ja thaimaalaisten yritysten vastuullisuutta käsitteleviä seminaareja.

Voiko vastuullisella liiketoiminnalla saavuttaa sisäistä rauhaa?

Oman taustani vuoksi olen tehnyt huomioita myös yritysvastuu-käsitteen eroavaisuuksista Euroopan ja Thaimaan välillä. On nimittäin luonnollista, että kun liiketoimintaympäristö muuttuu, muuttuu myös näkemys siitä, miten vastuullinen ja kestävä liiketoiminta koetaan.Thaimaassa ei esimerkiksi ole lainkaan tavatonta ottaa buddhalaismunkki mukaan keskusteluun, kun puhutaan vastuullisuuden tärkeydestä.

Thailand Sustainability Symposium kokosi yhteen Thaimaan suurimpien yritysten toimitusjohtajia maaliskuun lopussa kertomaan vastuullisuuskäytännöistään. Kuva: Leeni Toivanen.
Thailand Sustainability Symposium kokosi yhteen Thaimaan suurimpien yritysten toimitusjohtajia maaliskuun lopussa kertomaan vastuullisuuskäytännöistään. Kuva: Leeni Toivanen.

Thaimaassa buddhalaisuus kietoutuu hyvin vahvasti yritysvastuun käsitteistön ympärille.  Buddhalaisen näkemyksen mukaan vastuullinen liiketoiminta toimii väylänä kaikkien sidosryhmiin kuuluvien ihmisten henkiseen kasvuun. Vastuullinen liiketoiminta ei toisin sanoen ole vain hyväksi yritystoiminnalle, ympäristölle ja ihmisten näennäiselle hyvinvoinnille, vaan se edistää myös ihmisten sisäistä rauhaa ja henkistä hyvinvointia.

Ajatus siitä, että kuluttajanakin voi henkisesti paremmin, kun tietää ettei oma kuluttaminen tapahdu muiden ihmisten tai ympäristön kustannuksella, on hyvin kaunis ja lohdullinen.

On ollut mielenkiintoista päästä Thaimaassa seuraamaan keskustelua yritysvastuusta osana ulkoista sidosryhmää sekä näkemään Thaimaan ottamia edistysaskeleita. Lisäksi on virkistävää saada uusia näkökulmia siitä, mitä kaikkea vastuullinen liiketoiminta voikaan parhaimmillaan saavuttaa. Jään mielenkiinnolla odottamaan tulevia tilaisuuksia tämän ajankohtaisen aiheen tiimoilta!

Leeni Toivanen

Olen Bangkokista hurmaantunut vastavalmistunut vastuulliseen johtamiseen erikoistunut filosofian maisteri. Kiinnostuksen kohteisiini lukeutuvat ennen kaikkea kestävän kehityksen sekä yritysvastuun sosiaaliset osa-alueet. Tällä hetkellä työskentelen Suomen Thaimaan-suurlähetystön poliittis-kaupallisessa tiimissä ja nautin arjestani Bangkokin sykkeessä.

Kommentit

Juha Toivanen 5 vuotta sitten

Hieno teksti Leeni!