Neuvo Indonesiaan matkustavalle: älä koskaan korota ääntäsi

”Selamat datang Ibu Liisa Pirjo” lukee lentokentällä kyltissä, jota pitelee kielikoulun autonkuljettaja. En hämmenny nimien uudesta järjestyksestä, sillä olen nähnyt paljon hassumpiakin versioita.

Olin saapunut Indonesian Jaavan-saaren keskiosaan, Yogyakartaan, tarkoituksenani opiskella bahasan kieltä. Entuudestaan tiesin jo, että ”Ibu” nimen edessä tarkoittaa jaavalaisittain sekä rouvaa että äitiä. Sillä osoitetaan kunnioitusta naista kohtaan. Olin myös oppinut, ettei indonesialaisilla useinkaan ole sukunimeä, joten ihmekö tuo, jos nimet pyörähtävät toisin päin.

Kulttuuria ja hymyileviä perinteitä

Yogyakartaa voi hyvällä syyllä kutsua jaavalaisen kulttuurin ja historian keskukseksi. Siellä voi aistia Indonesian ainutlaatuisen historian ja monimuotoisuuden; Borobudurin buddhalaisella temppelillä auringonnousua odotellessa voi kuulla muslimien aamuisten rukouskutsujen halkovan trooppista metsää. Näistä tunnelmista voi sitten jatkaa viettämään aamupäivää Indonesian suurimmalle hindulaiselle temppelialueelle.

Yogyakartan alueella on useita sekä buddhalaisia että hindulaisia temppeleitä. Kuva: Pirjo-Liisa Heikkilä

Myös vanhan kuningaskunnan perinteet näkyvät edelleen Yogyakartassa ja sen asukkaissa. Sekä ihmisten kehonkieli että puhe ovat pehmeitä, sulavia ja tarkkaan harkittuja. Jokainen tietää, ketä sopii puhutella ja kuka puhuu ensin. Kommunikointi on täällä suomalaisesta näkökulmasta oikea taidelaji! Kumartaminen ja hymyily ovat osa jaavalaista kanssakäymistä, eikä ääni kohoa edes vihastuneena. ”Älä koskaan korota ääntäsi” voisikin olla se neuvo, jonka antaa jokaiselle Indonesiaan – ja etenkin Jaavan saarelle – saapuvalle länsimaalaiselle. Sillä pärjää jo pitkälle.

Tanssija ja tanssinopettaja työskentelee myös perheensä perinteisessä leipomossa. Kuva: Pirjo-Liisa Heikkilä

Tahatonta medianäkyvyyttä

Eräänä päivänä kielikurssin aikana opettaja vei minut pyynnöstäni tutustumaan paikalliseen sanomalehteen, yhteen Indonesian vanhimmista. Sain harjoitella paikallista kieltä keskustellessani ulkomaantoimittajan kanssa. Hän oli hyvin perillä Suomen roolista Acehin rauhanvälittäjänä. Esitin median asemaan liittyviä kysymyksiä ja yritin ”ralli-bahasallani” puhua Suomen ja Indonesian suhteista. Seuraavana päivänä saapuessani kielikoululle opettajani heilutti iloisesti paikallista sanomalehteä edessäni: olin antanut haastattelun, bahasaksi. Ei se mitään, olin aavistanut näin käyvän, vaikkemme olleet haastattelusta sopineetkaan.

Perinteisiä jaavalaisia wayang-nukkeja. Kuva: Pirjo-Liisa Heikkilä

Muutosta horisontissa

Yogyakartasta tekee erityisen sen asema vanhana sulttaanikuntana. Aluetta johtaa edelleen kuvernöörinä toimiva sulttaani, joka on perinyt vallan sen sijaan, että hänet olisi valittu demokraattisesti vaaleilla muiden Indonesian kuvernöörien tapaan. Vaikka instituutio on perinteinen, Yogyakartan kymmenes sulttaani, jaavalaisittain kuningas, on moderni mies. Hän on nimittäin päättänyt, että hänet perii vanhin lapsistaan, joka sattuu olemaan tytär. Niin ikään sulttaanin vaimo, kuningatar Hemas on aktiivisesti mukana politiikassa ja vierailipa hän Suomessakin viime vuonna tutustumassa erityisesti tasa-arvokysymyksiin. Yogyakartan asukkaat suhtautuvat tyynesti sulttaanin päätökseen vallan siirtymisestä ensimmäistä kertaa naiselle, sillä perinteeseen kuuluu, että mitä tahansa hallitsija päättää, siihen on tyytyminen.

Auringonnousu Borobudurin temppelillä on taianomainen kokemus. Kuva: Pirjo-Liisa Heikkilä