Nostokurjet Kuala Lumpurin yllä

Kuala Lumpurissa nostokurjet kurkottelevat ahkerasti yli kaupungin. Useat valmistuvista asunnoista kuitenkin kumisevat tyhjyyttään, sillä monilla ei ole niihin varaa.

Rakennustyömaan keskellä

Kun laskeuduin ensimmäistä kertaa Kuala Lumpuriin huomasin, että kaikkialla rakennetaan. Turistikuvaan jos toiseenkin hivuttautui nostokurki. Matka kotoa metroasemalle muuttui melkeinpä kuukausittain rakennustyömaan kasvaessa.

Rakentamisen iloja voin edelleen tarkastella koti-ikkunasta: näkymässä pilkistelee tyhjinä ammottavia kerrostalojen raakileita. Kotitalon yhteisen, viidennessä kerroksessa sijaitsevan uima-altaan viereen on hitaasti valmistumassa ylikulkusilta ilahduttamaan uimahetkiä.

Maisemaa koristavat tyhjät kerrostalot. Kuva: Ella-Maaria Salminen.
Maisemaa koristavat tyhjät kerrostalot. Kuva: Ella-Maaria Salminen.

Asuntoja rakennetaan, ei myydä

Kaupungin kasvot ja kulkureitit muuttuvat kovaa tahtia rakentamisen kiihtyessä. Monet asunnot pysyvät kuitenkin tyhjillään, sillä sopivaa ostajaa ei löydy. Vuonna 2018 Malesiassa oli noin 32 000 myymätöntä asuntoa, 30 prosenttia edeltävää vuotta enemmän. Asuntojen hinnat eivät kuitenkaan laskeneet, vaan nousivat.

Joidenkin ennusteiden mukaan lähihorisontissa siintää asuntokuplan puhkeaminen, mahdollisesti jo 2020-luvun alussa.

Noin puolet malesialaisista työntekijöistä tienaa vain 470 euroa kuukaudessa tai sen alle. Asujia olisi, mutta heillä ei ole varaa asuntoihin.

Viime vuonna valittu hallitus on luvannut rakentaa miljoona kohtuuhintaista asuntoa, mutta lupausta ei ole mainittu uudessa asuntopolitiikassa.

Kohtuuhintaisten asuntojen puutteeseen ratkaisua on tarjottu kiertotaloudestakin: vastaukseksi on esitetty joustavia asuntoja. Suurta suosiota ehdotus ei kuitenkaan ole herättänyt.

Tyhjät talot, lyhytaikaiset asujat

Asuntojen kumiseva tyhjyys konkretisoitui ystäväni huomioon: hänen kerroksessaan ei vaikuta asuvan ketään muuta pidempiaikaisesti. Kyseinen kerrostalokompleksi on uusi ja kiiltävä, mutta vaikuttaa houkuttelevan lähinnä lyhytaikaisia vierailijoita. Kysyttäessä kompleksin vartijat totesivat noin 10 prosentin asunnoista olevan vakituisesti asuttuja.

Vaikka tilanne ei ole samanlainen kuin vaikkapa Barcelonassa tai Amsterdamissa, lyhytaikaisia vuokrasopimuksia halutaan silti rajoittaa. Tähän havahduin ensimmäistä kertaa kotitalon hississä, jossa vuokran maksamatta jättäneiden nimilista olikin vaihtunut muistutukseen lyhytaikaisesta asumisesta kyseisessä asuntoyhtiössä. Lyhytaikaista asumista varten vuokrattavien asuntojen omistajien on maksettava tietty summa.

Nostokurjet kurottelevat myös Petronas-torneja kohti. Kuva: Ella-Maaria Salminen.
Nostokurjet kurottelevat myös Petronas-torneja kohti. Kuva: Ella-Maaria Salminen.

Turisti voi valita

Lyhtyaikaisen asumisen puolestapuhujien mukaan rajoitukset haittaavat maan turismia, joka on hienoisesti hidastunut kunnianhimoisista tavoitteista huolimatta. Kun on vähemmän valinnanvaraa, jättää moni valitsematta. Suomalaisia matkailijoita Malesia silti houkuttelee tasaisen kasvavassa määrin.

Majoitusvaihtoehtoja kaikesta huolimatta on, sillä nopea haku paljastaa tulevalle viikonlopulle yli 2 000 vapaana olevaa majoituspaikkaa. Hintakin on enemmän kuin kohtuullinen: halvin peti maksaa alle 5 euroa yöltä.

Ja lisää on rakenteilla.

Ella-Maaria Salminen

Olen vastavalmistunut filosofian maisteri. Syksyisestä sielunmaisemastani huolimatta viime vuosina tieni on kulkenut yhä useammin (sub)tropiikkiin.