Sotilaita, yrittäjiä ja morsiamia – huomiota vietnamilaisista naisista

Vietnamissa, kuten missä tahansa muuallakin, naiset ovat kiinteä osa perustuksia, joille yhteiskunta rakentuu. Täällä he ovat hiljattain alkaneet saada ääntään kuuluviin. Harjoitteluni aikana seurasin mielenkiinnolla naisten moninaisia rooleja niin koti- kuin työelämässäkin.

Rouva polkee kauppapyöränsä aina sinne, missä asiakkaita kulloinkin on eniten. Kuva: Asta Pasanen

Sotilaita ja mikroyrittäjiä

Hanoin Naisten museo on oiva paikka tutustua vietnamilaisten naisten elämään. Selviää, että naiset ovat olleet maanpuolustuksen kannalta yhtä tärkeitä kuin miehet, eivätkä suinkaan tyytyneet avustaviin tehtäviin – naiset ovat kautta modernin historian sekä osallistuneet taisteluihin sotilaina että johtaneet niitä.

Kaduilla naisten ”mikroyrittäjyys” kukkii lakkaamatta liikekannalla olevan polkupyörämyymälän muodossa – kulkupelin kaikkiin liikeneviin ulokkeisiin on kiinnitetty jos jonkinlaista kauppatavaraa, jota sitten myydään ohikulkijoille.

Osa myyjistä on erikoistunut ananakseen tai muuhun ruokatavaraan, toisilla taas on varsinainen sekatavarakauppa. Useat myyjät tulevat Hanoihin maaseudulta hankkiakseen lisätienestiä, kun perinteinen viljely ei riitä elättämään perhettä.

Pinnaltaan pehmeä voi olla teräksenkova

Pääsin mukaan hääjuhlaan, joka oli morsiamen lumiprinsessamaisen olemuksen osalta melkoisen länsimaalaistunut, mutta perinteitä kunnioitettiin silti. Häät ovat aikuistumisseremonia, jossa tytöstä tulee nainen. Parin yhteisten rukousten lisäksi kuvioon kuuluu morsiamen äidin rukous, jossa hän ilmoittaa esi-isille parin matkasta sulhasen kotiin – tytöstä tulee näin osa sulhasen perhettä.

Morsiamen korkeat poskipäät nähtyään vietnamilainen ystäväni vitsaili, ettei miehellä tule olemaan helppoa: paikallisen uskomuksen mukaan korkeat poskipäät kertovat vahvatahtoisesta ja määräilyyn taipuvaisesta naisesta.

Näennäisen hentouden ja naisellisuuden takana onkin toinen todellisuus. Vietnamilaisen perheen alivuokralaisena olen huomannut, että ainakin meillä kotitalouden raha-asioista huolehtii talon rouva. Hänen kenraalimainen komentonsa tehoaa niin omiin kuin naapurustonkin lapsiin, aviomiehestä puhumattakaan, ja iltaisin lähitalojen rouvat kerääntyvät lätkimään korttia talomme pohjakerrokseen.

Trung ja Ha saivat toisensa hääseremoniassa, joka yhdisteli perinteitä ja moderneja vaikutteita. Kuva: Asta Pasanen

Vahvat naiset uskovat tulevaisuuteen

Keskustellessani suurlähetystön paikallisten naiskollegojen kanssa saan kuulla, että naisten asema Vietnamissa on kohentunut viime vuosikymmenien aikana hurjasti. Syiden ja seurausten sekamelskaan ovat nivoutuneet niin tyttöjen lisääntynyt koulutus, naisten tulotason nousu kuin ulkomailta kantautuneet vaikutteetkin. Naisella on nykyään perheessä sananvaltaa, mikä ei ennen olisi tullut kysymykseenkään.

Edistys ulottuu tänä päivänä kuitenkin vasta lähinnä kaupunkeihin, ja varsinkin syrjäisten vuoristoalueiden yhteisöt jatkavat patriarkaalista elämäntapaa. Tapaamani rohkeat ja aikaansaavat naiset ovat kuitenkin eläviä esimerkkejä muutoksesta, oli se kuinka hidasta hyvänsä.

 

Asta Pasanen

Pää saastepilvessä ja jalat Hanoin katuja hipoen kulkeva harjoittelija, jonka paikallinen naiskollega vei syömään niin herkullista bún chảta, että presidentti Obamankin Hanoissa nauttima possunuudeli-illallinen kuulemma kalpenisi vertailussa.