Siinä missä diplomatiaa voidaan luonnehtia valtioiden välisten virallisten suhteiden hoidoksi, diplomaattinen kielenkäyttö on siihen olennaisesti liittyvää kohteliaista neuvottelu- tai suostuttelutaitoa. Tähän usein hieman erikoiseen ja vanhahtavaan kommunikaatiomuotoon on vuosien saatossa vakiintunut suuri joukko ulkonaisia käytössääntöjä, jotka ilmentävät ainakin muodollista ulkoista kohteliaisuutta ja toisen osapuolen kunnioittamista. Tästä tunnusmerkillisestä kielenkäytöstä ja käytöksestä kumpuavat mielikuvat ovat johtaneet siihen, että sana, tai pikemminkin käsite ”diplomatia” on saanut kuvaannollisen merkityksen joka on joskus saanut kansalaisten piirissä hieman erikoisia muotoja, ns urbaaneja legendoja.

Puhekielessä tai sosiaalisissa ympäristöissä diplomatialla tarkoitetaan tavallisesti tahdikkuutta strategisen edun saavuttamiseksi. Diplomaattiseen käytökseen ja kielenkäyttöön kuuluu asioiden ja mielipiteiden muotoilu ja esittäminen siten, että tavoitteet saavutetaan mutta vastakkainasettelut vältetään. Diplomaattiset lauseet ovat rakenteeltaan kohteliaita, sisältävät usein monia vaikeita sivistyssanoja ja kuulostavat erityisesti ulkopuolisilta hienotunteisilta ja turhan hienostuneilta. Sivusta seuraajat kuulevat erinäisen määrän lyhenteitä ja epämääräisiä kohteliaisuuksia mutta samanaikaisesti diplomatian kieli kertoo kuitenkin usein alan ammattilaisille paljon enemmän kuin mitä viestitetään pinnalla ja mitä ulkopuolinen saattaa ymmärtää. Kokonaisuuden voi hyvin määritellä siten, että aluksi ilmaistaan pakolliset muodollisuudet, mutta itse substanssi ja esitettävä asia tulee vasta pilkun jälkeen. Usein diplomaatit puhuvat keskenään myös niin hiljaa etteivät ulkopuoliset kuule keskustelua. Juuri tämä haluttomuus lausua asiat suoraan ja oletettu salamyhkäisyys on vuosien saatossa poikinut useita sanontoja diplomaateista ja diplomatiasta yleensäkin, puhumattakaan lukuisista anekdooteista. Kuinka moni näistä tarinoista ja urbaaneista legendoista on totta ja kuinka moni perustuu epätietoisuuteen käytettyjen sanojen piilevästä merkityksestä, on sitten toinen tarina. Tämän blogin tarkoituksena on  avata hieman tätä taustaa.

Diplomaattinen kielenkäyttö voi asemapaikasta tai keskustelukumppanista riippuen olla hyvin erilainen. Multidiplomatiassa kuten YK-järjestöissä on aivan oma jargoninsa, eli ammattislanginsa ja eri kansainvälisissä erityisjärjestöissä kuten esim. kansainvälisessä merijärjestössä IMO:ssa omansa. Bilateraalissuhteissa on paljon perinteisempää kommunikaatiota ja Euroopan Unioniin liittyvä ammattijargonia lyhenteineen on sitten ihan omaa otsakkeensa. Monet nykypäivän kansainväliset sopimustekniset termit perustuvat englanninkielisiin termeihin ja niistä johdettuihin akronyymeihin, joita joskus käytetään myös sellaisenaan tai ”suomennettuina” suomenkielisissä asiakirjoissa. Entisajan diplomatian kielenä oli taas ranska joka on viimeisten vuosien aikana menettänyt asemansa. Tämä kieli- ja sanakokonaisuus on siis kokonaisuutena varsinainen viidakko jonka vivahteet ja merkitys on joskus varsin hankala avata ulkopuolisille.