Arkitotuuksia Akropoliin ulottumattomista

Kreikan supervaalivuosi huipentui heinäkuun parlamenttivaaleihin ja valta vaihtui. Miten Ateenan naapurustot heijastavat yhteiskunnallisia muutoksia? Arkirealismia ja uuden toivon airuita demokratian synnyinmailta.

Ateenan Exarchia on naapurusto, joka saa monet paikalliset kohottelemaan kiivaasti kulmiaan. Taksikuski kuvailee aluetta ”mahdottomaksi” ja vanhempi kollegani puolestaan muistelee kaihoisasti aikaa, jolloin alue oli vielä yksi Ateenan kauneimmista. Nyt ilma on pakokaasusta paksua ja 1800-luvun uusklassiset julkisivut ovat graffitein kuorrutettuja. Kotikadullani olevat roska-astiat pursuilevat yli äyräidensä ja kimppakämppämme ulko-oveen on spreijattu ”We are ungovernable”. Ateena on tunnettu antiikin aarteistaan, mutta kaupunkilaisten arkeen pääsee käsiksi vasta siellä, missä Akropolis katoaa näkyvistä.

Kilometrin, parin päässä Ateenan keskustasta sijaitseva Exarchia on kreikkalaisen vasemmistoanarkismin keskus ja opiskelijoiden, maahanmuuttajien ja taiteilijoiden suosima asuinalue. Opiskelijavastarinnalla on alueella pitkät perinteet, jotka juontavat juurensa Exarchian aukiolla käynnistyneeseen opiskelijalakkoon ja Kreikan sotilasjuntan kaatumiseen vuonna 1974. Nykyisin alueella on kaikkea ja kaikkia, paitsi Kreikan poliisi. Mellakoinnin vuoksi se on tyytynyt vartioimaan lähinnä alueen ulkoreunoja. Exarchia on tulenarka, eikä hallinnolla tunnu olevan keinoja tilanteen rauhoittamiseksi.

    

Se toinen todellisuus

Työmatkani varrella sijaitsevalla historiallisella aukiolla on yleensä päällisin puolin rauhallista, mutta pinnan alla tapahtuu paljon. Aukiota reunustavissa kahviloissa hurisevien kylmäkaappien ja kahvikoneiden äärellä viettävät aikaansa niin eläkeläiset, työttömät, kuin maahanmuuttajatkin. Puistonpenkeillä ja porttikongeissa on patjakyhäelmiä ja autioituneissa kerrostaloissa näkyy pysyvämpiä majoitusviritelmiä. Aukion reunustoilla myydään tupakkaa pieniltä kokoontaitettavilta pöydiltä, eikä kuitteja kirjoiteta. Huumeitakin on tarjolla – niitä myyvät puistikossa patsastelevat nuoret vyölaukut lanteillaan. Parin sadan metrin päässä aukiolta löytyy trendikahviloita ja -ravintoloita, elokuvateatteri ja vintagekauppoja. Välillä on väisteltävä katutaidetta kuvaavia turisteja, jotka ovat löytäneet alueelta kaupungin halvimmat Airbnb-majoitukset. Lapsia ei näy missään.

Exarchian arkirutiinit heijastelevat kreikkalaisen yhteiskunnan ylä- ja alamäkiä. Työllisyystilanne on viime vuosina kohentunut, mutta erityisesti nuorisotyöttömyys on korkealla. Vuoden 2018 lopulla alle 25-vuotiaista kreikkalaisista yli 36 prosenttia oli työttömänä. Luku on kaksi kertaa korkeampi kuin Euroopan keskiarvo. Syntyvyyden laskiessa ja nuorten karatessa paremman elämän toivossa muualle on maahanmuuttajista kaavailtu huoltosuhteen korjaajia ja aivovuodon paikkaajia. Ateenassa silmiin pistävä asunnottomuus ja harmaan talouden harjoittaminen päivänpaisteessa kertovat kuitenkin lähinnä epäonnistuneesta tai vasta alkutekijöissään olevasta integraatiopolitiikasta. Työttömyys on ruokkinut tyytymättömyyttä, jota tuodaan esille erilaisin variaatioin.

Uusi suunta – rikkinäiset purjeet

Talouskriisin jälkimainingit ja pakolaistulva ovat pitäneet yllä kreikkalaista noidankehää, jonka kierteestä luoviminen on osoittautunut hankalaksi. Tyytymättömät osapuolet eivät tunnu löytävän yhteistä suuntaa ja trendinä on ollut jatkuva soutaminen ja huopaaminen. Heinäkuisissa parlamenttivaaleissa vallankahvaan äänestetyltä Uudelta Demokratialta kaivataankin nyt nimensä mukaisia avaimia yhteisen sävelen löytymiseksi ja kreikkalaisen päiväjärjestyksen palauttamiseksi.

      

Asuinpaikkaani kauhisteleville kerron mieluummin siitä Exarchiasta, jonka kapeilla kaduilla parvekkeilta rönsyilevät viherköynnökset ja appelsiinipuut varjostavat armottominta auringonpaistetta. Kerron kotikatuni päässä olevasta leipomosta, jonka hymyileväinen myyjä sujauttaa mukaani aina ylimääräisiä rinkeleitä. Kerron mieluummin nurkan takana olevasta tavernasta, josta espressojaan hörppivät eläkeläiset toivottavat aamuisin hyvää huomenta ja jossa iltaisin on tarjolla korttelin parhaita mezejä kreikkalaisen busukin säestämänä. Kerron myös kaupungin häkellyttävimmästä näköalasta, joka on auringonlaskuineen vain kivenheiton päässä kotioveltani. Lopuksi kerron niistä antiikin kreikkalaisista, jotka aikoinaan asettuivat Akropoliin juurelle ja kehittivät demokraattisen yhteiskuntajärjestyksen. Kenties heilläkin oli aikoinaan vaikeuksia löytää yhteistä säveltä ja sittemmin yhteistuumin rakennetut aikaansaannokset ovat piiloutuneet markiisien taakse – arjen ulottumattomiin.

Saara Leppänen

Kirjoittaja on Ateenan-suurlähetystön korkeakouluharjoittelija ja maantieteen opiskelija Helsingin yliopistosta. Ateenan aurinko, diplomaattinen jargoni ja muodollinen epämuodollisuus koettelivat harjoittelijaa maratonin ensikilometrien tavoin. Askel kerrallaan ulkoasiainhallinto tuli kuitenkin tutummaksi ja nyt edessä häämöttää toinen toistaan kiehtovampia mahdollisuuksia kansainvälisen yhteistyön parissa.