Helleenien maassa kolmen vuoden aikana eletystä, opitusta ja koetusta piirtelee viimeisessä blogissaan tällä palstalla edustuston päällikön sijainen Sampo Saarinen.

Kuinka siinä kävikin niin, että aloimme tietämättämme jättää jo komennuksen puolivälissä hyvästejä sille Kreikalle, jonka olimme oppineet niin ammatillisesti kuin vapaa-ajallamme tuntemaan?

Sattumalta Suomen oma itsenäisyyspäivän vastaanotto joulukuussa 2019 jäi yhdeksi viimeisistä suuremmista tapahtumista, ennen joulutaukoa ja sitten puhjennutta epidemiaa.

Pandemiaa, kotikaranteeneja ja liikkumisrajoituksia taitettiin ja lusittiin suomalaisittain ikuisen kesän maassa Kreikassa. Huonomminkin olisi voinut olla.

Paljon meni, mutta jotain tuli tilalle. Perheyhteisö jatkoi eloaan entistä tiiviimmin. Löysänilkkainen alkoi juoksijaksi. Suomeen ei vuoteen päästy.

Uuden elämän odotus, syntymän ihme Ateenassa, synnyttäneen käynti reunalla, pelastuminen. Avainkokemuksia, joita kannamme mukanamme jatkossakin.

Kiitos näistä vuosista

Aiemmista kirjoituksistani tällä palstalla voi nähdä, mikä Ateenassa ja Kreikassa on puhutellut. Byrokratia yksityiselläkin puolella, urheilut uiden, pyöräillen, juosten, matkustaminen, turisteista hiljenneet maat ja mannut.

Kreikka tunnetaan Suomessakin rannoistaan ja saaristaan, eivätkä nämä käymällä lopukaan. Vuoret on toinen, vähemmän tunnettu vakiotekijä maisemissa. Maasta löytyy jopa laskettelukeskuksia.

Pandemiasta huolimatta eli lähinnä ennen sitä ehdimme koluta Kreikkaa lännestä itään ja etelästä pohjoiseen, saaria unohtamatta. Olo oli etuoikeutettu.

Paljon kauneutta, paljon rauhaa, sykkivää kaupunkikulttuuriakin.

Opimme kreikkalaisesta elämänmenosta ja tavasta nauttia elämästä, istua terasseilla vapaapäivät pitkät, kahvitellen, keskustellen, syöden, maltillisesti ruoan yhteydessä juoden. Juopuneita emme kolmen vuoden aikana muista kohdanneemme yhtäkään.

Kreikka on ollut myös sen täydellisen Freddo Cappuccinon eli jääkahvin metsästystä. Sen valmistamista olen harjoitellut kotonakin niin, että Suomessakin lämpiminä kesäpäivinä saattaa vielä kahvin jäähdytys, maidon vaahdotus, jääpalat ja pilli kuulua kuvioon.

Ateena on ollut menoa joka päivä pyörällä töihin, aamuliikenteen seassa heräävään kaupunkiin puikkelehtien, teiden valtiaita autoja uhmaten, alamäkeen nautiskellen.

Kun ravintolat saivat tänä keväänä avata terassinsa, yksi ravintola työmatkani varrella valtasi omaehtoisesti kadunpätkän autoilta kokonaan terassiksi. Toivonpilkahduksia, jotka lämmittävät mieltä.

Isoimpia pettymyksiä on ollut alakoulujen kuukausia jatkunut ylipitkä koronasulku, jota käsittelin jo edellisessä kirjoituksessani. Tammikuun avaamisen jälkeen tänä keväänä koettiin vielä yksi pitkä sulku helmikuusta toukokuulle.

Väliin on mahtunut myös ennen koronaa Balkan-bonuksena virkamatkoja Albaniaan, tuohon kiehtovaan kotkien maahan, joka kuuluu edustustomme vastuulle.

Uuteen nousuun?

Pandemian isku kreikkalaisille tyypilliseen elämänmenoon on ollut kova.

Kansainväliseen matkailuun vahvasti nojaava Kreikan talous on luonnollisesti kyykännyt pahasti. Talouskriisin valmiiksi velkauttama maa on nyt entistä velkaisempi.

EU:n elpymisrahasto tarjoaa kuitenkin Kreikalle ison potin, vahvaa selkänojaa ja ainutlaatuisen tilaisuuden uudistaa talouden rakenteita.

Ilmastonmuutos on totta Kreikassakin. Kuumat kesät tuntuivat jo pelkän kolmenkin vuoden oleskelun aikana muuttuvan entistä paahtavimmiksi ja tukalammiksi. Metsäpalot yleistyivät. Kahtena jouluna koimme Ateenassa 20 asteen lämpötiloja.

Turismin vaalimisen ja ilmastonmuutoksen torjunnan välillä on tietty ristiriita. Kreikka on ollut ilmastonmuutoksen vastaisissa toimissa hieman myöhäisherännäinen, mutta nyt maassa ollaan havahtumassa vihreän vallankumouksen tarjoamiin mahdollisuuksiin.

Olosuhteet kestävälle kasvulle olisivat Kreikassa jopa ihanteelliset; paljon aurinkoa, paljon merituulta, paljon vuoristoja, paljon pieniä saaria omavaraiseen kestävään energiantuotantoon ja sähköautoiluun sopivia lyhyitä ajomatkoja.

Kertakäyttömuovi ja sen päätyminen mm. meriin on ongelma Kreikassakin. Mm. yllä kuvattujen kylmien kahvien vuoksi Kreikassa on kulutettu päivittäin noin miljoona kertakäyttöistä muovimukia.

Itse olen pääosin käyttänyt eli kantanut mukana omaa kuppia, ja niitä myydään myös monissa kahviloissa, mutta yhä vain harmittavan harva kreikkalainen on omaksunut tämän saman tavan, josta toki myös pientä lisävaivaa on.

Hallitus onkin ryhtynyt lainsäädännöllisiin toimenpiteisiin, ja kierrättämättömän kertakäyttömuovin käyttö on loppumassa jo tämän vuoden heinäkuussa.

Pakko mennä, pelkällä sydämellä

Kreikka oli meille hyvä maa kolmeksi vuodeksi, jälki jää. Yhteensä kuuden vierailla mailla vietetyn vuoden jälkeen meidän on kuitenkin aika palata kotimaan kesähetkeä pidempään kosketukseen.

Älkäämme sanoko hyvästi, sanokaamme näkemiin.