Yksi varma syksyn merkki on kivijalkatalon ovensuussa notkuva hahmo, joka kurkkii uteliaana sisään galleriaan. Näyttelynavajaisissa on ahdasta, kuumaa ja heikko näkyvyys. Siitä huolimatta näyttelyihin tungeksitaan – ehkä ilmassa on Stendahlin syndroomaa?  

Kulttuuria non-stop

Berliinin kaupungin matkailutoimi arvioi kaupungissa olevan viitisensataa galleriaa ja kolmisentuhatta näyttelyä. Keväisin vietetään Gallery Weekendiä, kesällä DMY-festivaalia, syksyllä Berlin Art Weekiä. Nämä ja valtava määrä pieniä ja isoja, epävirallisia ja virallisia päällekkäin ja limittäin tapahtuvia tilaisuuksia maustavat Berliinin sykkivää kulttuurikenttää.

Mihin seuraavaksi?

Kaupungissa on museoita lähemmäs toistasataa. Näyttelyitä löytyy aina currywurstista lähtien.

Suosikkipaikoistani C/O Berlin on vielä tovin remontissa. Ei hätää, tilalle on löytynyt useampi muu vielä käymättä oleva kohde. Ja aina voi aloittaa kierroksen alusta. Kävin yli 10 vuoden tauon jälkeen Museumsinselillä uudistetussa Neues Museumissa, missä saattaa vahingossa unohtaa Berliinin hakkaavan pulssin ja huomata uppoutuneensa muinaiseen Egyptiin.

Syndrooma ei irrota otettaan

Berliinissä voisi viettää aikaa pelkästään kulttuuria kuluttamalla, ja silloinkin aika tuntuisi loppuvan kesken. Vaikka selkää jomottaa ja päässä pyörii kun näyttelysalit alkavat olla nähtyjä, pitää museoihin päästä aina uudestaan.

Jo ensimmäisellä Berliinin-matkallani ylitin museokuntoni. Jäin silloin tuijottamaan Berggruen-kokoelmaan kuuluvaa Pablo Picasson maalausta Dora Maar mit grünen Fingernägeln (1936); Maarin katsojan ohittavaa tuijotusta, puolinaisia kasvoja ja terävien kynsien vihreää väriä. Nyt, melkein 15 vuotta myöhemmin, sama maalaus on nähtävillä remontoiduissa tiloissa, missä tuttu taideheikotus iskee kävijään.   

Berlin Art Week 16.-21.9.2014