Suomessa käytiin viikonvaihteessa vaalit 304 kunnassa. Vaalien kokonaistulosta sävyttää alhainen äänestysprosentti, joka putosi ennätysalhaalle, runsaaseen 58 prosenttiin. Etenkin suurissa kaupungeissa mentiin vieläkin alemmalle tasolle. Vaalien yleispoliittinen merkitys voi aueta siitä, että valtakunnan politiikassa on jälleen kolme melko tasavahvaa toimijaa: liberaali-konservatiivinen kokoomus, vasemmisto-keskustalainen SDP ja keskustaliberaali keskusta. Kokoomus säilytti selkeästi suurimman puolueen aseman hieman yli 21 prosentin kannatuksellaan.

Vaalien yksi suuri kysymysmerkki oli etukäteen kansallismielisen työväenpuolueen, perussuomalaisten mielipidemittauksissa povattu suurmenestys, ”kuntajytky”. Tällaista menestystä ei puolue saavuttanut, vaikka nosti kuntavaalikannatustaan edellisiin vaaleihin verrattuna peräti yli seitsemällä prosentilla. Puolue levittäytyi eri puolille maata ja vakiinnutti asemiaan keskisuurena puolueena runsaan kahdentoista prosentin kannatuksella. Puolue päihitti selkeästi seuraavan ryhmän puolueet, vihreät ja vasemmistoliiton, jotka saivat noin kahdeksan prosentin kannatuksen. Neljäs ryhmä muodostuu pienpuoleista; ruotsalaisesta kansapuolueesta ja kristillisdemokraateista, joiden kannatus polkee noin neljän prosentin molemmin puolin.

Kansainvälisissä medioissa Suomen kuntavaalit saivat vain vähän huomiota, koska samaan aikaan Ukrainassa käytiin parlamenttivaalit ja Yhdysvaltain itärannikkoa uhkasi historiallinen suurmyrsky. Niissä kommenteissa, joita kansainvälisissä medioissa on esitetty, on korostettu, että kuten Hollannissa taannoin, myös Suomessa voimakkain EU-kriittinen paatos on taittumassa. Epäilemättä EU:n vastustaminen ei enää saanut aikaan kansanliikettä. Ja miksi saisi, koska kaikissa mittauksissa kaksi kolmannesta suomalaisista haluaa maan pysyvän sekä eurossa että EU:ssa.

Vaaliasiantuntijat ovat Suomessa alkaneet etsiä syitä etenkin heikkoon osallistumisprosenttiin. Useimmat heistä ovat todenneet, että kuntavaalitematiikka on mennyt ”yli ymmärryksen” tai sitten politiikan heikko arvostus on etäännyttänyt kansalaisia politiikan arjesta. Kansalaisten aktivoimiseen ei enää riitä ”lupauspolitiikka” tai hetkelliset mediakohut, joita myös puolueet ovat ruokkineet oman sanomansa läpimenon varmistamiseksi. Näin asiantuntijat.

Suomessa hallitus on valmistellut suurta kuntauudistusta, jonka tavoitteena on luoda Suomeen elinkelpoisia suurkuntia, joiden katsotaan kykenevän paremmin takamaan peruspalvelut, kuten kunnollisen terveydenhuollon kunnille. Hanke sai sekä kannatusta että vastustusta pidetyissä kuntavaaleissa. On mahdollista, että hallitus joltain osin tulee tarkistamaan hankkeen aikatauluja tai tavoitteellisuutta. Väkisin kuntia tuskin halutaan yhdistää, koska eduskuntavaaleihin ei ole enää kuin runsaat kaksi vuotta.

Eräs asiantuntija totesi, että Suomessa tulisi siirtyä kunnallishallinnosta kuntapolitiikkaan. Kommentti on mielenkiintoinen, koska paradoksaalisesti juuri tässä saattaa piillä alhaisen äänestysinnon yksi syy. Miksi äänestää, jos hallinto hoitaa asiat eikä tilaa jää kansalaistahdon eli politiikan toteuttamiselle. Toisaalta tarvitaan hyvää hallintoa, mutta sen tulisi olla sopusoinnussa kuntademokratian lähtökohtien kanssa. Nyt valittujen kuntapäättäjien tulee hakea tätä sopusointua, jotta neljän vuoden päästä äänestysaktiivisuus alkaisi nousta.